Ilona Talan maalauksia Taidekäytävässä 29.11. asti

Huittisissa asuva ja työskentelevä Ilona Tala on SAMKista valmistunut kuvataiteilija (AMK), joka tekee veistoksia ja maalauksia. Porin kampuksen Taidekäytävässä on nähtävillä hänen luontoaiheisia maalauksiaan.

– Maalauksissani käsittelen usein luontoa abstraktilla tavalla korostaen väriä ja tunnetta. Veistoksissani taas käsittelen eläinhahmoja, joita löytyy suomalaisesta luonnosta, Ilona kertoo.

– Teokseni tuovat inhimillisyyttä ja luontoa julkiseen tilaan. Taiteellani haluan tuoda luonnon ihmisten lähelle, herätellä ihmisten ajatuksia ja saada heidät pysähtymään hetkeksi. Saan inspiraatiota omista luontokokemuksistani ja haluan, että teoksista välittyy arvostukseni luontoa kohtaan.

Ilona Talan teokset ovat isokokoisia maalauksia tai veistoksia.

– Maalauksissa haluan pellavakankaan näkyvän ja olevan pala luontoa kankaan muodossa. Veistokset muistuttavat hieman 3D-mallinnosta ja ovat osittain läpinäkyviä verkkomaisen pintansa vuoksi. Olenkin pyrkinyt siihen, että läpinäkyvyys muistuttaa meitä katoavaisuudesta. Käytän teoksissani kirkkaita värejä, sillä haluan töihini kontrastia ja lämpöä. Väreillä kuvaan ja korostan teokseni tunnelmaa.

 

Ilona Talan nettisivut

Instagram: @ilonatalaart

Lue Satakunnan Kansan artikkeli:

Hitsausta, rälläköintiä ja hiomista kesähelteellä – Ilona Talan näyttelyn siniset metallikurjet syntyivät autotallissa: ”Tosi sottaista ja likaista puuhaa”

 

Taidekäytävän näyttely on avoinna kampuksen aukioloaikoina:

  • ma–pe 7.30–19.00
  • la 8.00–15.00
  • sunnuntaisin ja pyhäpäivisin suljettu

Poikkeusaukioloista kerrotaan nettisivuilla https://www.samk.fi/aukioloajat

Osoite: Satakunnankatu 23, Pori

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

SAMKissa on tällä hetkellä kymmenen laillistujaa, joille on tehty henkilökohtaiset opetussuunnitelmat. Artikkelissa haastateltu Getrude Kamamba on kuvassa "tutkittavana".

Kansainvälisille sairaanhoitajille sujuvampi tie suomalaiseen työelämään

Suomalaisen terveydenhuollon osaamista vahvistetaan uudenlaisella yhteistyöllä. SAMK on mukana hankkeissa, joissa kehitetään toimintamalleja EU/ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneille henkilöille.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta (vas.), kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi sekä Vatajankosken toimitusjohtaja Pekka Passi.

Vatajankoski rakentaa SAMKin kanssa kestävää energia-alan osaamista

SAMK ja Vatajankoski ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka tähtää osaamisen vahvistamiseen ja yhteisten kehityshankkeiden toteuttamiseen.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.