Henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia – Menestystarinaksi SAMKin kyky selvitä koronasta
SAMKin henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia eri kategorioissa. Henkilöstöpäivä järjestettiin koronatilanteesta johtuen etäyhteyksin.

Henkilöstöpäivässä kuultiin ajankohtaisia asioita ja palkittiin vuoden 2020 ansioituneita samkilaisia. Palkituiksi tulivat vuoden menestystarina, vuoden aloite, vuoden hanketoimija, vuoden julkaisijat ja vuoden viestijä. Vuoden opettajan valitsi opiskelijoiden äänestyksen perusteella opiskelijakunta SAMMAKKO. Henkilökunta valitsi keskuudestaan vuoden samkilaisen.
SAMK selvisi vuoden 2020 koronapandemian aiheuttamista haasteista erinomaisesti. SAMKissa pystyttiin suorittamaan vuoden aikana yli 100 tutkintoa enemmän kuin vuonna 2019. Jatkuvan oppimisen opintopisteitä tuotettiin 9400 pistettä enemmän kuin edeltävänä vuonna. AVOP-kyselyyn* vastanneiden mukaan SAMKin opetus nähtiin ammattikorkeakoulujen parhaana. Nämä tulokset osoittavat, että SAMKin siirtyminen etäopetukseen, hybridimallin mukainen opetus syksyllä sekä opetusta tukevat järjestelyt osoittautuivat toimiviksi ratkaisuiksi. Johtoryhmä valitsi vuoden 2020 menestystarinaksi SAMKin kyvyn selvitä koronasta.
Vuoden aloitteena laaturyhmä valitsi palkittavaksi Niko Kandelinin tekemän aloitteen ”Ennakoivan ohjauksen malli”. Aloite on ajankohtainen ja tärkeä, koska opiskelijan opintojen sujuvoittaminen ja ennen opintojen alkua hänen hankkimansa osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat keskeinen osa opiskelijan ohjausta.
SAMKille näkyvyyttä monella saralla
Vuoden hanketoimijana palkittiin Tomi Kuusimäki, joka on osallistunut jo vuosia monipuolisesti aluekehitystyöhön ja maakunnan yhteistyöhön. Hanketyön kautta hän on kehittänyt osaamista opiskelijoiden hyödyksi. Erityisesti mainittiin hankehaut kuvataiteilijoiden yritystoiminnan kehittämiseksi. Kuusimäellä on pitkä historia SAMKissa. Viimeaikaiset ponnistukset ovat olleet erityisen onnistuneita. Hän on lisännyt merkittävästi ulkoisen rahoituksen määrää SAMKissa. Valinnan teki tutkimuksen johtoryhmä.
Samkilaiset julkaisivat vuonna 2020 kaikkiaan 247 julkaisua ja 7 taiteellista tuotosta. Vuoden julkaisijoiksi valittiin Merja Ahonen ja Riika Mäkinen. He ovat tehneet vuoden aikana 12 julkaisua. Tieteellisiä julkaisuja tehtiin 14, näistä vuoden julkaisijat olivat tekemässä kolmea. Artikkelit ovat olleet hyvin ajankohtaisia, ne käsittelivät infektioiden torjuntaa ja antimikrobisia pintoja. Heidän julkaisujaan julkaistiin niin ammatti- kuin vertaisarvioiduissa tieteellisissä lehdissä. Heidän julkaisuistaan enemmistö oli avoimesti saatavilla. Valinnan teki kirjastopäällikkö Jussi Kärki ja SAMKin johtoryhmä.
Vuoden viestijänä palkittiin SAMKin kampuskirjastot. Kirjasto on aktiivinen sisällön tuottaja sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa. Kirjasto tuottaa paljon sisältöä ja tekee aktiivista sisäistä ja ulkoista viestintää, sekä viestii monipuolisesti eri näkökulmista. Kirjaston henkilökunnasta valitsijat haluavat nostaa esiin suunnittelija Harri Salmisen panoksen monipuolisena viestijänä. Valinnan suoritti SAMKin viestintä- ja markkinointitiimi yhdessä johtoryhmän kanssa.
Samkilaiset arvostavat toistensa tekemistä
Vuoden opettajaksi valittiin kuvataiteen opettaja Paula Salmela. Häntä kiiteltiin palautteissa runsaasti aidosta välittämisestä, ammattitaidosta ja järjestelmällisyydestä. Etäajan opetus ja kouluarki saivat kaivattua selkeyttä hänen opetusmetodeillaan. Häntä kuvailtiin myös inspiroivaksi opettajaksi, joka oli valmis kuuntelemaan ja auttamaan milloin tahansa. Vuoden opettajan lisäksi SAMMAKKO halusi muistaa kunniamaininnalla Sanna Marjamäkeä ja Samuli Kivisaarta. He saivat kiitosta erityisesti etäaikana toteutettujen tuntien mielenkiintoisuudesta, huumorintajuisuudesta ja auttavaisuudesta.
Vuoden samkilaiseksi valittiin tutkijayliopettaja Sari Merilampi. Häntä kuvattiin työympäristön hengenluojaksi, kannustajaksi, todelliseksi tiimipelaajaksi ja uudistajaksi. Perusteluissa mainittiin myös, että Sari Merilampi osaa yhdistää eri alojen toimijoita yhteistyöhön, hän on vienyt SAMKin toimintaa alallaan uusille tasoille ja edistää SAMKin toimintaa ja näkyvyyttä Suomessa ja maailmalla. Lopullisen valinnan palkittavasta henkilöstä teki opetuksen vararehtori Timo Mattila. Hänen mukaansa esityksiä palkittaviksi henkilöiksi tuli monia, ja valinta oli myös vaikea. Annetuissa perusteluissa näkyi, että samkilaiset arvostavat toistensa tekemistä ja erilaisia tekijöitä sekä tunnistavat kaikkien samkilaisten tärkeän ja välttämättömän roolin tehtävissään.
SAMKin henkilöstöpäivä
SAMKissa järjestetään vuosittain henkilöstöpäivä, jossa käydään läpi ajankohtaisia asioita ja palkitaan ansioituneita samkilaisia. Tämän vuoden teemana päivässä oli kestävän kehityksen edistäminen SAMKissa.