Fysioterapian englanninkielisillä AMK-opinnoilla kiinni työelämään

Sakari Savimäki valmistui joulukuussa englanninkielisestä fysioterapian tutkinto-ohjelmasta fysioterapeutiksi (AMK), Bachelor of Health Care.

Sakari Savimäki näppäilee kannettavaa tietokonetta sohvalla istuen.

Opinnäytetyö ohjasi Sakarin almanakkaa viime syksyn.

Aluksi Sakarilla ei ollut aikomusta hakea opiskelemaan englanniksi, mutta kuultuaan tästä mahdollisuudesta hän päätti kuitenkin myös hakea SAMKiin, jossa ainoana ammattikorkeakouluna Suomessa tarjotaan fysioterapian kansainvälistä koulutusta.

– Opiskelemalla englanniksi koen olevani itsevarmempi alan sanastossa, sekä näen paremmat mahdollisuudet työllistyä halutessani myös ulkomailla, summaa Sakari.

Sakari olisi toivonut opinnoiltaan enemmän liikkeeseen ja urheiluun suuntaavaa koulutusta, mutta ei myöskään näe huonona asiana sitä, että opinnoissa käydään kaikki eri asiakaskunnat läpi.

– Alasta saa hyvän kokonaiskuvan, Sakari sanoo.

Työmarkkinoilla joustavuus on valttia

Sakari näkee, että alalla töitä riittää nyt sekä tulevaisuudessa.

– Töitä takuulla saa. Se on eri asia, saako niitä sieltä mistä haluaa, ajattelee Sakari.

Fysioterapeutteja kaivataan eritoten pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa.

– Joustoa se vaatii, Sakari toteaa ja miettii, ettei ainakaan hetkeen tule pääsemään entisen kotikaupunkinsa Turun palkkalistoille.

Sakari sai viime kesänä töitä omalta alaltaan Porin kaupunginsairaalasta. Hän toimi vuodeosastolla kuntoutuvassa fysioterapiassa ja pääsi tekemään kattavasti erilaisia alan työtehtäviä.

– Fyssarin töihin pääsee tietyn opintopistemäärän suoritettua, kolmantena vuotena sain omalta alalta kesätöitä, kertoo Sakari.

Sakari Savimäki

Sakari Savimäki

 

  • Fysioterapeutti (AMK), Bachelor of Health Care
  • 24 v
  • Koulutusohjelma: Degree Programme in Physiotherapy

Jaa tämä sivu

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS logo.

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS vahvistaa länsirannikon kasvun voimaa – Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat strategisen allianssin

Länsi-Suomen kolme ammattikorkeakoulua Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat täysin uudenlaista toimintamallia sekä yhteisen strategian. Kolmen itsenäisen ammattikorkeakoulun yhteistyö vahvistaa koko Länsi-Suomen elinvoimaa, osaamista ja kasvua.

Osana päivien ohjelmaa oli paneelikeskustelu, jossa tarkasteltiin eri näkökulmista soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutuksen ja osaamisen kehittymistä 2020-luvulla sekä tärkeimpiä tulevaisuuden osaamistarpeita ja kehittämistoimia.

Soveltavan liikunnan päivät kokosi alan asiantuntijat ja käytännön toimijat SAMKiin

Liikuntatieteellisen Seuran koordinoimat Soveltavan liikunnan päivät järjestettiin tänä vuonna SAMKin Porin kampuksella. Kaksipäiväinen tapahtuma toi Poriin noin 250 osallistujaa eri puolilta Suomea.

Menghua Liang-Haavisto on valmistunut Nursing-tutkinto-ohjelmasta vuonna 2021.

SAMKin alumni Menghua Liang-Haavisto valittiin Satakunnan Vuoden Uusyrittäjäksi

Kiinalaisen Hoitola Liangin yrittäjä Menghua Liang-Haavisto on valittu Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä 2026 -kilpailun voittajaksi. Vuoden uusyrittäjä valittiin nyt viidettä kertaa.