Fysioterapiakoulutuksen osaamista maailmalle verkkoseminaarissa
Lähes 500 osallistujaa ympäri Eurooppaa kuuli suomalaisesta fysioterapiakoulutuksesta REHAB-projektin järjestämällä intensiiviviikolla. SAMKin asiantuntijat perehdyttivät kuulijansa suomalaiseen fysioterapiakoulutukseen, fysioterapian eri osa-alueisiin sekä tutkimukseen.

Viikko sai osallistujilta erinomaista palautetta. Esitykset koettiin tärkeiksi ja inspiroiviksi.
Fysioterapiassa käytettävät kehittyneet teknologiat pääsivät esille, kun osallistujille esiteltiin Exoskeleton-kävelyrobotin käyttöä kuntoutuksessa sekä osallistujien uskomattomiksi kuvailemia simulaatiotiloja. Opiskelijanäkökulmaa fysioterapiakoulutukseen eri maissa toi fysioterapiaopiskelija Lea Heinrichs, joka on suorittanut opintoihinsa kuuluvat työharjoittelunsa useissa eri maissa. Osallistujat pääsivät myös seuraamaan live-striimattuna opetusta suoraan neurologisen fysioterapian harjoittelutunnilta. Lisäksi interaktiivinen virtuaalikierros simulaatiokeskuksissa erityisesti Kokeilimossa sai osallistujat tuntemaan paikallaoloa.
Fysioterapiaopiskelijoiden tekemät videot ja haastattelut palvelukeskus Soteekissa loivat kuvaa monialaisesta ja innovatiivisesta oppimisympäristöstä. Suomalaisen fysioterapiakoulutuksen terveydenedistämiseen ja toimintakyvyn testaamiseen sekä sovelletun liikunnan opetukseen perehtyminen oli osallistujille uutta ja loi käsitystä fysioterapiapalvelujen ja fysioterapeuttien osaamisen moninaisuudesta.
Eniten yleisöä keräsivät geriatrisen fysioterapian luento sekä Manchesterin yliopiston professorin, James Selfen, luento ratsupaikkaoireyhtymästä ja tohtori Merja Sallisen puheenvuoro kivun kulttuurisista, sosiaalisista, tunne- ja identiteettiulottuvuuksista. Luennot herättivät kysymyksiä ja keskustelua pitkin viikkoa. Kokonaisuudessaan tilaisuus sai erinomaista palautetta. Osallistujat olivat vaikuttuneita niin asiakkaiden kohtaamisen tavastamme kuin SAMKin tiloistakin.
Erasmus-rahoitteisessa REHAB-projektissa kehitetään Ukrainan fysioterapiakoulutusta. Tarve fysioterapiakoulutuksen uudistamiselle nousi Ukrainasta, jossa koulutusta kehitetään maisteritasolle. SAMKin fysioterapia-ammattilaiset valmentavat opettajia ja tuottavat koulutuksen sisältöjä sekä oppimateriaalia Ukrainan yliopistoille, jotka ovat hankkeessa mukana.