Emilia Tölli viihtyy englanninkielisessä matkailun koulutuksessa

Toisen vuoden opiskelija Emilia Tölli opiskelee SAMKin uudessa englanninkielisessä matkailualan koulutusohjelmassa, joka starttasi ensimmäistä kertaa syksyllä 2018.

Emilia Tölli Porin lentokentällä.

Emilia viihtyy enemmän ulkomailla kuin paikallaan Suomessa. Kuvassa hän on Porin lentokentällä.

Emilia sai tietää uudesta koulutusohjelmasta äidiltään, joka myös opiskelee SAMKissa.

– Kiinnostuin koulutuksesta ja päätin hakea heti, kun hakuaika alkoi. Sain tiedon opiskelupaikasta jo maaliskuun aikana.

Paljon itsenäistä opiskelua

Emilia kertoo pitävänsä alan opiskelusta, mutta mainitsee uudessa koulutusohjelmassa olevan myös haasteita. Kontaktitunteja on yleensä vain kerran tai kaksi viikossa ja suurin osa tehtävistä tehdään itsenäisesti omalla ajalla. Emilian mielestä matkailutausta tukee hyvin alan opiskelua. Koko koulutusohjelman opetuskielenä toimii englanti, joka tuo osaltaan mielenkiintoa ja lisähaastetta opiskeluun.

– Opintojaksoista Responsible tourism oli varmaan suosikkini. Opintojaksolla saimme tehdä valitusta aiheesta raportin ja esitelmän, jotka molemmat laadittiin vierasmaalaisten opiskelijoiden kanssa.

Matkailualan monet mahdollisuudet

Matkailualan koulutus avaa monia erilaisia työmahdollisuuksia. Koulutus on hyvin monipuolista ja antaa antaa valmiudet monenlaiseen työhön. Valmistumisensa jälkeen Emilian haaveissa on työura ilmailualalla.

– Viihdyn erityisesti lentokoneiden ja lentokenttien parissa, joten luultavasti tuleva työni on jotain sieltä suunnalta. Unelmani on työskennellä korkeassa asemassa ison lentoyhtiön palveluksessa.

Matkailun tulevaisuuden näkymät ovat hyvät

Emilia suosittelee matkailun koulutusta kaikille, jotka ajattelevat, että matkailu tai turismi voisi kiinnostaa. Matkailu on aina kiinnostanut ihmisiä ja kiinnostaa yhä edelleen. Halutaan nähdä uusia paikkoja ja tutustua uusiin kulttuureihin. Matkailu on kasvava ala, joka tulee tulevaisuudessakin tarjoamaan paljon työpaikkoja. Työllistymismahdollisuudet alalla ovatkin Emilian mukaan erittäin hyvät.

– Alan kansainvälisyyden takia hyvä kielitaito on tärkeä osa ammattitaitoa, joten englannin kielellä tapahtuva opiskelu tarjoaakin erinomaisen tilaisuuden kielitaidon kehittämiseen.

Tutustu International Tourism Management -koulutukseen Emilia SAMKissa Nelio

International Tourism Management

Matkailualan englanninkielinen koulutus

Kesto: noin 3,5 vuotta

Opintopisteet: 210

Kampus: Satakunnankatu 23, Pori

Opiskelijamäärä: 30 / vuosi

[fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only] [fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no] [fts_instagram instagram_id=17841400714380848 access_token=IGQVJXNWt3U1AwMy0ySUZAybzBFNnlxN1dXM0RDNVBxNzBPZAmgyWXRUdTN2dlNucEtuekhocWxkSFVHb0hhUWJPbUhZAend4X2xuNm9QU2UxTG1IMnNvTVJQa1BtMUxIYnc0WEZA5akh3 pics_count=6 type=basic height=500px super_gallery=yes columns=1 force_columns=no space_between_photos=1px icon_size=65px hide_date_likes_comments=no] [fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

SAMKissa on tällä hetkellä kymmenen laillistujaa, joille on tehty henkilökohtaiset opetussuunnitelmat. Artikkelissa haastateltu Getrude Kamamba on kuvassa "tutkittavana".

Kansainvälisille sairaanhoitajille sujuvampi tie suomalaiseen työelämään

Suomalaisen terveydenhuollon osaamista vahvistetaan uudenlaisella yhteistyöllä. SAMK on mukana hankkeissa, joissa kehitetään toimintamalleja EU/ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneille henkilöille.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta (vas.), kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi sekä Vatajankosken toimitusjohtaja Pekka Passi.

Vatajankoski rakentaa SAMKin kanssa kestävää energia-alan osaamista

SAMK ja Vatajankoski ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka tähtää osaamisen vahvistamiseen ja yhteisten kehityshankkeiden toteuttamiseen.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.