Ammattikorkeakoulujen rehtorit ja opiskelijakunnat vetoavat opiskelijoihin koronaviruksen leviämisen pysäyttämiseksi

Koronavirustilanne heikentyy Suomessa nopeasti ja tartuntaketjuja on myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden parissa. Tämä on johtanut etäopetuksen lisäämiseen ja jopa kampusten sulkemisiin eri paikkakunnilla.

Kuvituskuva

Monet tartunnoista ovat peräisin tapahtumista, joihin on vapaa-aikana kokoontunut paljon opiskelijoita. Ammattikorkeakoulujen rehtorit ja opiskelijakunnat muistuttavat nyt opiskelijoita vastuullisesta käyttäytymisestä.

Tartuntaketjujen takia korkeakoulujen opetus on jouduttu keskeyttämään ja kampukset sulkemaan usealla paikkakunnalla. Viime viikon ja viikonlopun tartuntaketjujen vuoksi on suljettu Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Vaasan ammattikorkeakoulu kokonaisuudessaan sekä Novian Vaasan ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Savonlinnan kampukset.

Jotta koronavirustartuntojen leviäminen saadaan jatkossa estettyä, jokaisella kampuksilla työskentelevällä ja opiskelevalla on iso vastuu oman käyttäytymisensä osalta.

Isompiin tapahtumiin osallistumista tulee nyt välttää. Samoin tulee noudattaa ohjeita turvaväleistä, maskeista ja hygieniasta.

Nämä ovat ainoat tavat varmistaa, että ammattikorkeakoulut pystyvät tarjoamaan lähiopetusta myös jatkossa. Opetus kampuksilla on osa yhteisöllisyyttä, jota poikkeusaikoina on kaivattu.

Me kaikki voimme omilla toimillamme vähentää riskiä, että kampuksia ei jouduta koronan vuoksi sulkemaan.

Jari Multisilta
rehtori, toimitusjohtaja, SAMK Linda Kolehmainen
hallituksen puheenjohtaja, SAMMAKKO

 

Jos koronatilanne huolettaa sinua, voit ammattikorkeakoulussamme kääntyä seuraavien henkilöiden puoleen:

Rauman evl.-seurakunnan oppilaitospastori
Milla Voudinlehto, p. 044 769 1288
milla.voudinlehto(at)evl.fi (palaa virkavapaalta 16.10.) Porin evl.-seurakunnan oppilaitosdiakoni
Johanna Simola, p. 0400 309 771
johanna.simola(at)evl.fi Porin evl.-seurakunnan oppilaitosteologi
Heikki Hesso, p. 0400 309 459
heikki.hesso(at)evl.fi

Voit kääntyä asiassa myös opiskelijakunnan työntekijöiden ja hallituksen sekä oman ryhmäsi tuutorin puoleen.

Jaa tämä sivu

Ryhmäkuva vuoden 2013 Sisäympäristötutkimusryhmästä.

Tutkimuskeskus WANDER – 20 vuotta veden, materiaalien ja hygienian edelläkävijänä

Tutkimuskeskus WANDER juhlii 20-vuotista taivaltaan veden, materiaalien ja sisäympäristön hygienian asiantuntijana. Rauman SAMKin kampuksella toimiva keskus on vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavana veden ja materiaalien vuorovaikutusta tutkivana yksikkönä.

Tutka katolla. Tutkassa lukee Rauma Maritime.

Länsirannikko on Suomen huoltovarmuuskeskittymä -seminaari Raumalla

Länsirannikon rooli Suomen huoltovarmuudessa on merkittävä, ja tätä teemaa käsitellään laajasti Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) Merilogistiikan tutkimuskeskuksen järjestämässä seminaarissa 6. toukokuuta 2025 Raumalla.

DIVERSE-yliopistoallianssin edustajia tapaamassa toisiaan Lissabonissa.

Merkittävä askel Satakunnan kansainvälistymiselle - SAMK Euroopan komission lippulaivayhteistyöhön

Euroopan komissio on myöntänyt Seal of Excellence -laatuleiman Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) ja 11 muun eurooppalaisen korkeakoulun muodostamalle DIVERSE-yliopistoallianssille. Tämä asettaa SAMKin osaksi komission eurooppalaisen yliopistostrategian lippulaivayhteistyötä.