Ammattikorkeakouluista valmistuneiden uraseurantakysely käynnistyi – yli 27 000 valmistunutta sai vastattavakseen kyselyn

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä, työuran kokonaisuudesta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Kyselyn saivat kaikki viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet, eli vuonna 2016 valmistuneet.

Kannettava tietokone pöydällä.

Uraseurantakysely tarjoaa ajantasaista työelämämätietoa muun muassa tutkinnon suorittaneiden työllistymisestä, urapoluista ja työelämässä tarvittavasta yleisestä, eri aloille yhteisestä osaamisesta. Tiedot ovat tärkeitä koulutuksen kehittämisessä sekä opintojen ohjauksessa.

– Jatkuvasti muuttuva työelämä edellyttää jatkuvaa oppimista ja oman osaamisen kehittämistä. Valmistuneelle ei enää riitä hyvät oman alansa alakohtainen osaaminen vaan opiskelijalla on oltava mm. kyky oppia ja omaksua uutta. Kysely tuottaa tietoa siitä, millaista osaamista ammattikorkeakouluista valmistuneet alumnit itse pitävät tärkeänä viiden vuoden työuran jälkeen, toteaa Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen.

Valtakunnallisen kyselyn yhtenä tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, ovatko ammattikorkeakoulusta valmistuneet tyytyväisiä saamansa koulutukseen. Uraseurantakyselyssä on rahoitusmalliin valikoituneita kysymyksiä, joilla pyritään arvioimaan koulutuksen laatua. Rahoitusmalliin vaikuttavien vastausten perusteella Opetus ja kulttuuriministeriö jakaa ammattikorkeakouluille 3 % perusrahoituksesta.

Uraseurantakyselyn kohderyhmänä ovat viisi vuotta sitten ammattikorkeakoulusta valmistuneet. Uraseurantakysely lähetettiin tänä vuonna kaikille vuonna 2016 AMK- ja YAMK-tutkintoihin valmistuneille sähköpostilla ja tekstiviestillä.

Viime vuonna kysely tehtiin vuonna 2015 valmistuneille. SAMKin osalta kyselyyn vastasi tuolloin 337 valmistunutta. Vastaajista 83 % koki olevansa vähintään melko tyytyväinen tutkintoonsa. Vastaajat kokivat myös SAMKin tutkintojen antavan erittäin hyvät valmiudet työelämään ja työnantajien arvostavan SAMKista saatua tutkintoa. Valmistuneista 92 % oli kyselyn aikaan työsuhteessa ja 6 % opiskelu- tai perhevapaalla. Vastaajista 79 % koki työskentelevänsä omaa tutkintoaan vastaavalla alalla ja 87 % mainitsi olevansa vähintään melko tyytyväinen tähänastiseen työuraansa.

Aikaisempien uraseurantakyselyn tuloksia löytyy Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta.

Lue lisää: töissä.fi

Jaa tämä sivu

Pohjoisväylän alakoulun piha-alue

Opinnäytetyö: Porin kaupungin peruskoulujen välituntipihat hyvässä kunnossa

Anni Mannila kartoitti Porin kaupungin peruskoulujen välituntipihat marraskuussa 2023 SAMKissa valmistuneessa rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opinnäytetyössään.

Lasten päivä alkoi rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisillan pitämällä aamupalaverilla kampuksen taukotilassa.

Työntekijöiden lapset valtasivat SAMKin Porin kampuksen

Valtakunnallisena Lapsi mukaan töihin -päivänä SAMKin Porin kampuksella pyöri kolmisenkymmentä työntekijöiden lasta. Iältään lapset olivat 3–13-vuotiaita. 

SAMK oli mukana Taisto-harjoituksessa – Suomen suurin digiturvaharjoitus auttoi ajankohtaisiin uhkiin varautumisessa

SAMK osallistui tänään Suomen suurimpaan digitaalisen turvallisuuden harjoitukseen Taistoon. Taisto on valtakunnallinen harjoitus, joka tarjoaa turvallisen tilaisuuden harjoitella, testata ja kehittää digitaalista turvallisuutta sekä kerryttää osaamista ja varmuutta, joihin tukeutua mahdollisen tosipaikan tullen.