Yhteishaussa lähes 10 600 hakemusta – SAMK kasvattaa suosiotaan

Haku korkeakoulujen syksyllä 2024 alkaviin tutkintoon johtaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin päättyi eilen. Yhteishakuun osallistuu yhteensä yli 144 000 hakija. SAMKin vetovoima kasvoi viime vuodesta.

Kuvassa kolme matkailun opiskelijaa Porin kampuksella.
Kuvassa matkailun opiskelijoita Porin kampuksella.

Ensisijaisia hakijoita SAMKiin oli 3331 ja hakemuksia SAMKiin jätettiin yhteensä 10 592. SAMKin AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen oli korkeakoulujen kevään 2024 toisessa yhteishaussa noin 2,92 ensisijaista hakijaa yhtä aloituspaikkaa kohti. Viime vuonna vastaava luku oli 2,64.

SAMKissa oli hakukohteina yhteensä 35 koulutusta. Haussa oli yhteensä 17 päiväopetuksena tarjottavaa AMK-tutkinto-ohjelmaa, kahdeksan monimuoto- ja neljä verkkokoulutuksena tarjottavaa AMK-tutkinto-ohjelmaa. Lisäksi haussa oli kuusi ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta (Master).

Tuotantotalouden verkkototeutus kärjessä ensisijaisten hakijoiden määrässä

Koulutuksista vetovoimaisimmat olivat tuotantotalouden verkkototeutus Raumalla, johon oli eniten ensisijaisia hakijoita, yhteensä 486. Sosionomikoulutuksen monimuotototeutukseen Porissa oli eniten ensisijaisia hakijoita (11,96) yhtä aloituspaikkaa kohti.

Päivätoteutuksista suosituin oli Porissa järjestettävä fysioterapeuttikoulutus, johon oli 3,15 ensisijaista hakijaa aloituspaikkaa kohden. Ylemmistä AMK-tutkinnoista vetovoimaisimmat olivat hyvinvointiteknologia ja tulevaisuuden johtaminen, joihin haki kumpaankin 2,98 ensisijaista hakijaa yhtä aloituspaikkaa kohti.

Aloituspaikkoja syksyllä 2024 alkavaan AMK-tutkintoon johtavaan suomenkieliseen koulutukseen on yhteensä noin 970 ja ylempään AMK-tutkintoon johtavaan suomenkieliseen koulutukseen noin 215. Kaikki nyt haussa olleet opinnot käynnistyvät syksyllä 2024. Englanninkieliset tutkintoon johtavat koulutukset olivat erillishaussa jo aiemmin tänä keväänä.

Opiskelijavalinnat päivätoteutuksiin toteutetaan ylioppilaiden ja ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden todistusvalinnoilla sekä AMK-valintakokeella, jonka koetilaisuuksia järjestetään SAMKin Porin kampuksella 27.–30.5.2024. Valinnat monimuoto- ja verkkototeutuksiin, ylempiin AMK-tutkintoihin sekä kuvataiteen koulutukseen Kankaanpäässä tehdään verkossa toteutettavien valintakurssien avulla.

Jaa tämä sivu

Kuva sivuilta Hellblade Senua's Sacrifice

Opinnäytetyö: Videopeli heijastelee kuntoutumisprosessia: Miten taistelu mielenterveyden kanssa voidaan kuvata pelin kautta

Miten videopelin kautta voidaan kuvata mielen ja kuntoutumisen monimutkaisia polkuja? Kuntoutuksen ohjauksen tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Hannes Rannan juuri julkaistu opinnäytetyö tutkii tätä kysymystä Hellblade: Senua’s Sacrifice -pelin kautta.

Piirroskuva riskien arvioinnista, käsi tutkimassa suurennuslasilla mittaria.

YAMK-opinnäytetyö: Työn keskeytykset nousivat suurimmaksi kuormitustekijäksi

Työn jatkuvat keskeytykset, puutteelliset ohjeet ja muutoksiin liittyvä epävarmuus nousivat keskeisiksi kuormitustekijöiksi opinnäytetyön kohdeorganisaatiossa.

Pink roses.

SAMKista valmistui syyskuussa yhteensä 39 opiskelijaa

SAMKista valmistui syyskuussa yhteensä 39 opiskelijaa. Valmistuneista yksi suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.