Innovaatiotaidetta lännestä itään

Valtakunnallinen Taide, teknologia ja kestävä matkailu -hanke tuo täysin uuden näkökulman TKI-toimintaan nostamalla kuvataiteilijan innovaatioprosessin ytimeen. Toimet tulevat näkymään hankepartnereiden alueilla.

Maisema Pellolta
Geoparkeista mukana ovat Lauhanvuori-Hämeenkankaan, Saimaan sekä Salpausselän Geopark-alueet.

Hankkeessa järjestetään Geopark-alueilla koulutusta ja pilotteja eri aiheista, muun muassa uusi ympäristötaide, digitalisaatio ja taide julkisessa tilassa. Koulutukset kohdentuvat taiteen, teknologian ja kestävän matkailun kehittämisestä kiinnostuneille.

– Teemme aidosti uudenlaista yhteistyötä halki Suomen. Korkeakoulujen TKI-arjessa näkyy nyt vahvasti Geoparkien aktiivinen toiminta sekä ideoiden ja projektien kehittely yhdessä, kertoo hankkeen projektipäällikkö Tomi Kuusimäki SAMKista.

Hankkeessa perustetaan kuvataiteen osaamiseen perustuva pysyvä innovaatioalusta, joka yhdistää kuvataiteen, teknologian ja kestävän matkailun osaamisen. Alusta perustuu kolmen korkeakoulun ja kolmen Unesco Global Geopark -alueen yhteistyöhön. Mukana ovat SAMKin lisäksi LAB-ammattikorkeakoulu  ja Tampereen korkeakouluyhteisö. Geoparkeista mukana ovat Lauhanvuori-Hämeenkankaan, Saimaan sekä Salpausselän Geopark-alueet. Innovaatioalustan tehtävä on sovittaa yhteen taiteellisen ajattelun, ongelmanratkaisutaitojen ja kestävän matkailun lähestymistapoja. Hankkeella on ESR+ -rahoitus, ja sitä koordinoi SAMK.

Kuvataiteilijan katse on monialainen

Yhteistyö Geoparkien kanssa tuo konkreettisia uusia näkökulmia myös usein TKI-työhön. Hanketiimi on jo suunnitellut työpajoja yhdessä taiteilijoiden kanssa.

– Yhteistyö on saanut näkemään jopa arkiset työmatkat eri tavoin, Kuusimäki kuvailee.

Maisemasta ja sen muutoksesta voi nousta uusia ajatuksia.

– Ympäristö elää ja maisema muuttuu, joskus nopeasti, ja joskus näitä muutoksia on vaikea huomata. Taiteilijat tarkkailevat ympäristöä usein hyvin tarkkaan, ja pääsemme tarkkailemaan sitä aina uusin silmin. Maisema on ikivanha aihe kuvataiteessa, mutta ei ollenkaan loppuun kaluttu. Luonnon havainnointi muuttuu kuvallisen kulttuurin mukana, pohtii hankkeen taidementori Tomas Regan SAMKista.

Jaa tämä sivu

Piirroskuva neljästä nuoresta, kolme hymyilee, yksi on apea.

Opinnäytetyö: Aistitiedon käsittelyn vaikeudet haastavat myös yläkouluikäisiä

Yläkouluikäiset nuoret, joilla on vaikeuksia aistitiedon käsittelyssä, kohtaavat usein haasteita arjessa ja koulunkäynnissä. Vastavalmistuneessa opinnäytetyössä tuodaan esiin, miten vaikeudet vaikuttavat nuorten hyvinvointiin ja oppimiseen sekä tarjotaan keinoja aistikuormituksen vähentämiseen.

Orange bouquet.

SAMKista valmistui maaliskuussa yhteensä 70 opiskelijaa

SAMKista valmistui maaliskuussa yhteensä 70 opiskelijaa. Valmistuneista yhdeksän suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Neljä SAMKin kirjaston työntekijää rivissä pienten olkalaukkujen kanssa. Laukuissa on teksti kirjasto.

SAMKin kirjasto ykkönen valtakunnallisessa opiskelijapalautteessa

SAMKin opiskelijat ovat jo viidettä vuotta antaneet kirjastolle erittäin hyvän arvosanan valmistuvien opiskelijoiden valtakunnallisessa AVOP-kyselyssä.