Kolme SAMKin opiskelijaa poseeraa violetin seinän edessä.

Sidosryhmämedia Agora

Osaamisuutiset

Agora (ISSN 2242-2528) on Satakunnan ammattikorkeakoulun jatkuvan uutisvirran verkkolehti.

Julkaisemme myös blogikirjoituksia SAMKissa tehtävästä työstä ja sen tekijöistä, asioita opinnoista tutkimukseen ja korkeakoulupolitiikkaan – henkilökohtaisella otteella.

Halutessasi voit tilata uutiskirjeen, jolloin saat noin kuukauden välein koonnin ajankohtaisista uutisistamme.
Ihmisiä pöydän ääressä, ylhäältäpäin otettu kuva.

Turun yliopisto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu vakiinnuttavat ja vahvistavat yhteistyötään

Tavoitteena on edistää korkeakoulujen välistä yhteistyötä koulutuksessa, tutkimuksessa, TKI-toiminnassa ja infrastruktuureissa ja näin vaikuttaa Satakunnan elinvoimaan.

Vatajankosken viestintäpäällikkö Eero Hammaisin mukaan kumppanuus tarjoaa vahvan yhteyden sekä korkeakoulumaailmaan että työelämälähtöiseen tutkimukseen.

SAMKin kumppanuusohjelmaa kehitetään yhdessä kumppaneiden kanssa

SAMKin kumppanuusohjelma tarjoaa yrityksille ja organisaatioille mahdollisuuden pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Tuoreen kyselyn mukaan nykyiset kumppanit ovat tyytyväisiä ohjelmaan, jota kehitetään edelleen yhdessä heidän kanssaan.

Allekirjoitustilaisuudessa mukana olivat (vas.) Tommi Kumlander, Katariina Yrjönkoski, Heikki Haaparanta, Veli-Matti Hakala, Marianne Helenius ja Tanja Vaitiniemi.

Cimcorp mukaan SAMKin kumppaniverkostoon

SAMK ja kansainvälinen automaatioalan yritys Cimcorp syventävät yhteistyötään kumppanuussopimuksella. Yhteistyötä tehdään muun muassa osaamisen kehittämisessä, opiskelijayhteistyössä sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

Tuulivoimala kirkkaansinisen taivaan edessä.

Resurssiviisauden osaamiskeskus vahvistaa Satakunnan kilpailukykyä

SAMKin uusi Resurssiviisauden osaamiskeskus kokoaa noin 30 tutkijan ja opettajan osaamisen. Keskus kehittää ratkaisuja kestävään kasvuun, kilpailukykyyn ja huoltovarmuuteen. Pitkän aikavälin tavoite on kunnianhimoinen: Satakunnasta halutaan tehdä Suomen resurssiviisain alue.

SAMKin elokuun henkilöstöpäivän yhteydessä pidettiin myös taukojumppaa.

SAMKissa työyhteisöä kehitetään yhdessä

SAMKissa henkilöstötutkimuksen tärkein tehtävä ei ole mittaaminen itsessään, vaan työyhteisön kehittäminen. Tulokset antavat pohjan keskustelulle siitä, mikä työssä toimii ja mitä voidaan tehdä paremmin.

Henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia.

Henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia

SAMKin henkilöstöpäivässä palkittiin jälleen ansioituneita samkilaisia ja yhteisöjä. Tunnustuksia jaettiin vuoden menestystarinasta, aloitteesta, hanketoimijasta, julkaisijasta, viestijästä, opettajasta ja samkilaisesta. Lisäksi palkittiin opiskelija- ja henkilöstöryhmät erinomaisesta yhteisöllisestä toiminnasta.

Tutkimus, kehittäminen ja innovaatiot

Lisää samasta aiheesta
Humanoidirobotti pitelee vesipulloa VR-käyttäjän vieressä.

Laboratorioiden ovet avautuvat kaikille – näe ja koe RoboAI!

Oletko kiinnostunut avaruusteknologiasta? Haluaisitko tavata oikean humanoidirobotin? Entä millaisia mahdollisuuksia tarjoavat älykkään asumisen ratkaisut ja tulevaisuuden kodit?

Ihmisiä pöydän ääressä, ylhäältäpäin otettu kuva.

Turun yliopisto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu vakiinnuttavat ja vahvistavat yhteistyötään

Tavoitteena on edistää korkeakoulujen välistä yhteistyötä koulutuksessa, tutkimuksessa, TKI-toiminnassa ja infrastruktuureissa ja näin vaikuttaa Satakunnan elinvoimaan.

Allekirjoitustilaisuudessa mukana olivat (vas.) Tommi Kumlander, Katariina Yrjönkoski, Heikki Haaparanta, Veli-Matti Hakala, Marianne Helenius ja Tanja Vaitiniemi.

Cimcorp mukaan SAMKin kumppaniverkostoon

SAMK ja kansainvälinen automaatioalan yritys Cimcorp syventävät yhteistyötään kumppanuussopimuksella. Yhteistyötä tehdään muun muassa osaamisen kehittämisessä, opiskelijayhteistyössä sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

Blogit

Miehen kädet kannettavan tietokoneen näppäimistöllä.

Samkarit – Tarinoita työnteon arjesta

Kaksi opiskelijaa juttelee kirjastossa pöydän ääressä.

Alumniblogi – Tutustu valmistuneiden tarinoihin

Opiskelijoita istuu logopenkeillä SAMK-kampus Porin aulassa, kuva ylhäältäpäin.

SAMKin henkilökunnan ja opiskelijoiden muut blogit

Tutustu Agoran toimituskuntaan


Inna Saarinen

Viestintä- ja markkinointisuunnittelija
+358 44 710 3052 inna.saarinen@samk.fi
Päätoimittaja
Vastuualueyksikkö
Rehtori
Toimintayksikkö
Viestintäpalvelut
Toimipaikka
SAMK-kampus Pori

Työskentelen SAMKin ulkoisen viestinnän parissa. Tehtäväkenttääni kuuluu uutis- ja artikkelituotanto, uutiskirjeet ja blogit, mediatiedotus ja -suhteet sekä SAMKin verkkosivusto.

Työskentelen myös sivutoimisena opettajana.

Jani Wahlman

Viestintä- ja markkinointipäällikkö
+358 44 710 3987 jani.wahlman@samk.fi
Toimituskunnan jäsen
Vastuualueyksikkö
Rehtori
Toimintayksikkö
Viestintäpalvelut
Muut roolit organisaatiossa
Johtoryhmän jäsen Kestävyys- ja vastuullisuustyö -kehittämisryhmän jäsen
Toimipaikka
SAMK-kampus Pori

Toimin SAMKissa viestintä- ja markkinointitiimin esihenkilönä ja johdan viestintäpalveluita. Koulutukseltani olen KTM, FM ja liiketalouden tradenomi.

Jatta Lehtonen

Viestintä- ja markkinointisuunnittelija
+358 44 710 6327 jatta.lehtonen@samk.fi
Toimituskunnan jäsen
Vastuualueyksikkö
Rehtori
Toimintayksikkö
Viestintäpalvelut
Muut roolit organisaatiossa
Monimuotoinen SAMK -kehittämisryhmän jäsen
Toimipaikka
SAMK-kampus Pori

Toimin brändi-, työnantajamielikuva- ja rekrytointimarkkinoinnin tehtävissä sekä toimintayksiköiden markkinointiviestinnän tukena.