Vaihto-opiskelijana äidin kotimaassa

Matkailun koulutusohjelmassa restonomiksi opiskeleva Jenni Sippola halusi Aasiaan vaihtoon ja päätyi viettämään syksyn 2019 Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa, Bangkok Universityssa. Maa ja kulttuuri olivat ennestään jo tuttuja.

Jenni Sippola selfie-kuvassa.

Vaihtomaa ja sen kulttuuri olivat ennestään jo tuttuja Jennille.

Thaimaa valikoitui vaihtomaaksi, koska Jennin äiti on sieltä kotoisin ja Aasia vaihtokohteena kiinnosti. Muina vaihtokohdeideoina olivat myös Malesia ja Japani, mutta ensimmäiseksi vaihtoehdoksi päätyi lopulta Thaimaan pääkaupunki Bangkok, minkä valintaa Jenni ei ole katunut.

– Olen käynyt monta kertaa aikaisemmin Thaimaassa, joten tiesin jo vähän, millaista siellä on. Toki siellä tuli myös uusia asioita, koska aikaisemmin olen ollut vain matkalla.

– Mitään sen isompaa kulttuurishokkia ei vaihdon aikana tullut koettua, mutta oman haasteensa loi kielimuuri. Jotkut asiat olivat niin erilaisia, että vaikka ne osattiin selittää, niin silti tuli pieni hämmennys.

Jenni sai vaihtokorkeakoulun kautta pienen miniyksiön, jossa hän asui vaihtonsa ajan. Asunto oli noin 24 neliön kokoinen, siinä oli pieni keittiö, vessa ja parveke, ja se sijaitsi aivan vaihtokorkeakoulun vieressä.

Opiskelu erilaista kuin Suomessa

Opiskeleminen oli hiukan erilaista verrattuna suomalaiseen opiskeluun.

– Päivät eivät olleet pitkiä. Neljänä päivänä minulla oli luennot, yksi luento per päivä. Opiskelu oli rennompaa, mutta toisaalta minulla oli verkkokursseja SAMKista, koska sieltä ei löytynyt kaikkia tarvittavia opintojaksoja, joilla pystyi korvaamaan opintoja.

Ryhmätöitä oli myös enemmän. Tietokonetta käytettiin vähemmän, mutta itse luennot olivat aika lailla samanlaisia kuin Suomessa ja opettajat puhuivat hyvää englantia.

Vaihto-opiskelu kannattaa

– Englannin kieleni on parantunut, koska sitä pääsi vaihtokorkeakoulussa puhumaan ja myös muiden vaihtareiden kanssa. Itsenäistyin tosi paljon. Olen aina kyllä ollut tosi itsenäinen, mutta vaihto opetti vielä enemmän.

Itse vaihtoajastaan Jenni kaipaa Thaimaan lämpöä ja ruokaa. Parasta vaihdossa olivat myös muut vaihto-opiskelijat, joiden myötä pääsi tutustumaan moneen eri kulttuuriin. Vaihto-opiskelijoita oli mm. Etelä-Koreasta ja eri Euroopan maista, kuten Ruotsista.

– Menkää vaihtoon, se on ihan paras kokemus ikinä. Jos pelkää sitä, että se kestää sen noin viisi kuukautta, niin aika menee tosi nopeasti. Ja se on kuitenkin tosi lyhyt aika elämästä. Siinä oppii niin paljon.

– Thaimaa on hyvä vaihtokohde suomalaisille, koska se on turvallinen ja siellä on totuttu turismiin. Jos aikoo mennä Bangkok Universityyn, niin siellä on paljon ihmisiä, jotka auttavat ja ovat todella ystävällisiä. Ikinä ei jää yksin, aina voi kysyä joltain.

Tutustu matkailun koulutukseen Jenni Sippola 1

Jenni Sippola

Koulutusohjelma: Matkailun koulutusohjelma, Pori

Vaihtomaa: Thaimaa, Bangkok

Vaihtokorkeakoulu: Bangkok University

[fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only] [fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no] [fts_instagram instagram_id=17841400714380848 access_token=IGQVJXNWt3U1AwMy0ySUZAybzBFNnlxN1dXM0RDNVBxNzBPZAmgyWXRUdTN2dlNucEtuekhocWxkSFVHb0hhUWJPbUhZAend4X2xuNm9QU2UxTG1IMnNvTVJQa1BtMUxIYnc0WEZA5akh3 pics_count=6 type=basic height=500px super_gallery=yes columns=1 force_columns=no space_between_photos=1px icon_size=65px hide_date_likes_comments=no] [fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

Kuva paneelikeskustelusta (kuvakaappaus)

Tuoreen Johtajuusbarometrin mukaan suomalaiset karttavat johtotehtäviä liiallisen vastuun ja vaatimusten vuoksi

Suomalaisten mielestä hyvän johtajan ominaisuuksissa korostuvat reiluus, tasapuolisuus ja kuuntelutaidot ennemmin kuin kunnianhimoisuus, tuloshakuisuus ja rohkeus. Tulokset selviävät tänään julkistetusta Johtajuusbarometrista, joka selvitti suomalaisten suhtautumista johtajuuteen ja johtamiseen nyt ja tulevaisuudessa.

Porin kampus ylhäältäpäin kuvattuna.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa 2025

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Kuvassa Instagram-sisältöä tekevät opiskelijat Bhanupriya Sarangal Hogeschool PXL:sta ja Dominika Lapinska Hogeschool Rotterdamista.

Opiskelijat sukeltavat vastuullisen lähiruoan maailmaan kansainvälisellä intensiiviviikolla

SAMK järjestää jälleen lokakuun alussa kansainvälisen intensiiviviikon, Business Weekin. Tänä vuonna tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Satakunnan Osuuskaupan kanssa. Teemana on lähiruoka ja ruoan vastuullisuus.