Opiskelijamme työllistyvät: Taloushallinnon opinnoista työelämään

Arttu Lehto oli jo pitkään miettinyt taloushallinnon opiskelua, mutta opiskelupaikan valinta oli asioista vaikein. Mietinnän jälkeen Arttu löysi SAMKin kotisivut ja löysi sieltä juuri itsellensä sopivan oppimisympäristön. Opiskelut hän aloitti syksyllä 2017 liiketalouden päivätoteutuksessa.

Arttu Lehto seisoo Porn kampuksen ala-aulassa.

Arttu on SAMKin kampuksella pitkästä aikaa. Opinnot on toteutettu koronapandemian aikaan etänä.

Opiskelemaan voi tulla joko päivätoteutukseen tai monimuotototeutukseen. Monimuotototeutuksessa opiskelu tapahtuu pääosin verkossa, mikä auttaa esimerkiksi työelämässä jo olevia ja perheellisiä. Päivätoteutuksessa opiskellaan pääosin kampuksella ja projektien parissa.

– Opinnot tarjoavat mielestäni hyvät mahdollisuudet työmaailmaan, Arttu kertoo.

Arttu aloitti työskentelyn jo toisena opiskeluvuonna ja toimii pääosin palkanlaskijana Sarastia-yrityksessä, josta hän sai itselleen määräaikaisen työsopimuksen. Harjoittelun jälkeen hänelle tarjottiin kokoaikaista työsopimusta ja hän otti sen mielellään vastaan. Oman alan työt ovat olleet erittäin mieluisia Artulle.

Töiden tekeminen sekä opiskelu voi olla rankkaa, mutta Arttu suosittelee sitä erityisemmin aktiivisille yksilöille, jotka esimerkiksi haluavat valmistua ajallaan tai tehdä opinnot omassa tahdissaan.

Arttu Lehto seisoo Porin kampuksen kaariovien ulkopuolella.

Arttu Lehto

Koulutus: Taloushallinnon tradenomi

Työpaikka: Sarastia

Jaa tämä sivu

Nainen istuu sohvalla selin kameraan.

Opiskelijana autismin kirjolla

Halu oppia lisää alasta sekä mahdollisuus opiskella englanniksi johdattivat 23-vuotiaan Sofian International Business -ohjelman opiskelijaksi Raumalle vuonna 2023.

Lähikuva: Pauliina Kesonen.

Syvennä palliatiivisen hoidon osaamista SAMKissa – moniammatillisuus on osa laadukasta hoitoa

Palliatiivinen hoito on tärkeä osa laadukasta sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Kun sairautta ei voida parantaa, hyvän hoidon ytimessä ovat elämänlaatu, oireiden lievitys, potilaan kuuleminen ja läheisten tukeminen. Samalla tarve osaaville, moniammatillisesti toimiville ammattilaisille kasvaa.

Jenni Kärkkäinen seisoo kukkapuska sylissään.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Jenni Kärkkäinen rakentaa kasvua asiakasymmärryksen avulla

Asiakaslähtöisyys, hallittu kasvu ja käytännönläheinen tekeminen nostivat Beautyharkosen yrittäjän, Jenni Kärkkäisen, Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjäksi. Valinnan perusteissa korostuvat hänen innostunut ja inhimillinen toimintatapansa sekä kykynsä kehittää liiketoimintaa suunnitelmallisesti ja ajassa eläen.