Porin kampuksen Taidekäytävällä Seija Maria Sairasen näyttely Liian pitkä päiväuni

Seija Maria Sairanen opiskelee SAMKin Taidekoulun kampuksella Kankaanpäässä kolmatta vuotta. Sairanen kuvaa taiteen tekemistä tutkimusmatkaksi.

Seija Maria Sairasen näyttely Liian pitkä päiväuni on nähtävissä Porin kampuksen Taidekäytävällä.
Seija Maria Sairasen näyttely Liian pitkä päiväuni on nähtävissä Porin kampuksen Taidekäytävällä.

Jokainen teos on Sairaselle tutkimusmatka.

– Työskentelytapani ovat kokeilevia ja yllätyksellisiä. Näyttely koostuu maalauksista, joissa näkymät ovat outoja ja joista on vaikea löytää selkeästi esittäviä asioita, hän sanoo.

Sairanen kuvaa uppoutuvansa maalausprosessiin.

– En tiedä mihin olen matkalla, enkä tiedä milloin olen perillä. Joskus viivyn vain hetken, toisinaan liian kauan.

Tavoitteena outouden harmonia

Sairanen sanoo etsivänsä prosessissa harmoniaa ja valoa, mutta saattaa luoda voimakkaita ristiriitoja kuva-alan samalla synkistyessä ja täyttyessä ääriään myöten.

– Haluaisin leikitellä, mutta usein päädyn kamppailuun teoksen kanssa. Maalausprosessini lähentelee joskus jopa painajaismaista tunnelmaa, josta herääminen on vapauttavaa, hän kuvaa prosessia.

Sairanen sanoo tavoittelevansa outouden harmoniaa.

– Maalatessa etsin esteettisen kokemukseni rajoja. Tästä seuraa useimmiten kaaos, jota alan taltuttamaan. Teos on valmis, kun olen löytänyt kuvapinnalle vähimmäismäärän rauhallisuutta, jota sillä hetkellä tarvitsen. En osaa määritellä omaa tyyliäni, enkä koe sitä tarpeelliseksikaan. Taiteen tarkoitus toteutuu minulle prosessissa, joka on kuin elämä. Outo ja yllätyksellinen.

—————

Näyttely on avoinna kampuksen aukioloaikoina 9.3.2025 asti.

Lisätiedot: Seija Maria Sairanen, art@seijamariasairanen.fi

Jaa tämä sivu

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra (oik.) ja NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez kuuntelivat opiskelijoiden esittelyjä avaruusaiheisista projekteista vierailullaan SAMKissa.

Kansainvälisiä avaruusalan edustajia vieraili Porissa – katso kuvagalleria

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra, NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez ja Houstonin pääkonsuli Stefan Lindström vierailivat Porissa tutustumassa alueen mahdollisuuksiin avaruusalan koulutuksen, tutkimuksen ja kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä.

Pink roses.

SAMKista valmistui huhtikuussa yhteensä 118 opiskelijaa

SAMKista valmistui kaikkiaan 118. Valmistuneista 16 suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Luvatan ja SAMKin väkeä seisoo SAMK-tekstin takana.

Luvata ja SAMK vahvistavat yhteistyötään kumppanuussopimuksella

Luvata ja SAMK ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä koulutuksen ja työelämän välillä sekä vahvistaa alueen osaamisen kehittämistä.