Pohjoisessa työskentely opetti Emmiä itsenäiseen työhön

Emmi Koskinen haki spontaanisti töitä kaukaa pohjoisesta. Se kannatti. Lapissa oppi hallitsemaan hoitotyön koko työkentän, ja oppi miten erilaista työ voi olla eri puolella Suomea.

Emmi Koskinen SAMKin Porin kampuksen kirjastossa.

Auttamisen halu sai Emmin hakeutumaan alalle.

Valmistumisen jälkeen Emmi päätti hakea hetken mielijohteesta pohjoiseen töihin. Ei mennyt kauaa, kun muuttokuorma oli autoon pakattuna ja määränpäänä Ivalo. Asunto oli järjestetty työpaikan kautta. Asunto sijaitsi Ivalossa ja työpaikka Inarin kirkonkylällä, työmatkoja varten piti siis hankkia auto.

– Tuli mahdollisuus lähteä töihin minne vaan. Hain Inarista terveydenhoitajan sijaisuutta täysin spontaanisti.

Lappi opettaa

Emmin työpaikka oli Inarin terveystalolla, aivan koulun vieressä. Potilaita vastaanotolla kävi vauvasta vaariin. Inarin terveystalolla työskenteli Emmin lisäksi yksi terveydenhoitaja, loput työkaverit olivat Ivalon terveyskeskuksessa. Aivan alkuun tämä toi haasteita, apua sai tarvittaessa puhelimitse kollegoilta.

– Vastaanottoaikojen ulkopuolella tein kotisairaanhoitoa ja hyvinvointikyselyjä sinä vuonna 65 vuotta täyttäneiden luona. Matkaa yhdelle kotikäynnille saattoi kertyä yli sata kilometriä edestakaisin.

Työskentely Lapissa eroaa paljon siitä, mihin Emmi oli aiemmin Satakunnassa tottunut. Vastuuta oli enemmän ja työkenttä laajempi. Muualla kun keskitytään yhteen osa-alueeseen, Lapissa täytyy hallita koko työkenttä. Asiakassuhteet ovat pitkiä, sama hoitaja on saattanut hoitaa potilastaan kaksikymmentä vuotta.

– Satakunnassa potilaskunta on hyvin laaja, pohjoisessa potilaat saattoivat tulla käymään herkemmin ilman ajanvarausta.

Auttamisen halu

Emmillä auttamisen halu oli se suurin tekijä, mikä sai hakeutumaan alalle. Työtä ei tehdä muuten vaan, se on monelle kutsumusammatti. Hoitoalakin muuttuu ja kehittyy jatkuvasti, siihen täytyy sopeutua. Aina on mahdollista opiskella vielä lisää. Itsensä kehittäminen ja jatkuva oppiminen pätevät tässäkin ammatissa.

Opinnoista opettavaisimmaksi Emmi nostaa harjoittelut. Harjoittelujaksoja oli monipuolisesti erilaisissa paikoissa. Teorian oppi luennoilla, mutta käytännön opiskelu on isossa roolissa. SAMKista sai hyvät eväät omalle polulle. Tekemällä oppii, taitoja ja teoriaa pitää ylläpitää, ainoastaan hyvillä arvosanoilla ei pärjää.

– Juuri nämä monipuoliset harjoittelupaikat olivat niitä, jotka valmistelivat minua Inarissa työskentelyyn laajalla työkentällä.

Kaikki harjoittelut olivat Emmille mieluisia ja opettivat jokainen omalla tavallaan kasvamaan hoitotyön ammattilaiseksi.

Lue lisää sairaanhoitajan koulutuksesta Emmi3 Rajattu

Emmi Koskinen

Valmistui SAMKista joulukuussa 2018 sairaanhoitaja (AMK), terveydenhoitajaksi (AMK). Nykyisin SAMKiin voi hakeutua vain sairaanhoitajan (AMK) -tutkintoon.

Työskentelee nykyään Porissa yksityisellä puolella sairaanhoitajana.

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra (oik.) ja NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez kuuntelivat opiskelijoiden esittelyjä avaruusaiheisista projekteista vierailullaan SAMKissa.

Kansainvälisiä avaruusalan edustajia vieraili Porissa – katso kuvagalleria

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra, NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez ja Houstonin pääkonsuli Stefan Lindström vierailivat Porissa tutustumassa alueen mahdollisuuksiin avaruusalan koulutuksen, tutkimuksen ja kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä.

Pink roses.

SAMKista valmistui huhtikuussa yhteensä 118 opiskelijaa

SAMKista valmistui kaikkiaan 118. Valmistuneista 16 suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Luvatan ja SAMKin väkeä seisoo SAMK-tekstin takana.

Luvata ja SAMK vahvistavat yhteistyötään kumppanuussopimuksella

Luvata ja SAMK ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä koulutuksen ja työelämän välillä sekä vahvistaa alueen osaamisen kehittämistä.