Opiskelijamme työllistyvät: Tradenomiopinnot ohjasivat markkinointipäällikön tehtäviin ja YAMK-opintoihin

Niko Iijolainen valmistui tradenomiksi SAMKista vuonna 2018 ja työskentelee tällä hetkellä Visma Real Estatella markkinointipäällikön tehtävissä.

Niko Iijolainen Porin kampuksen kirjastossa.

Niko on kokenut tradenomi- ja YAMK-opinnot monipuolisiksi ja hyödyllisiksi.

Niko on aina mieltänyt viestinnän omaksi vahvuudekseen. Tämän lisäksi kiinnostus verkkosivuja, visuaalisuutta sekä markkinointia kohtaan tekivät helpoksi ratkaisun hakea lukion jälkeen opiskelemaan juuri liiketaloutta.

Porissa kasvaminen ja SAMKista pelkän hyvän kuuleminen edesauttoivat osaltaan valintaa hakea opiskelemaan vuonna 2015 juuri SAMKin Porin kampukselle. Sieltä Niko valmistuikin tradenomiksi kolme vuotta myöhemmin.

– SAMKissa opetuksen taso tuntui aina erittäin laadukkaalta ja eritoten opintojen aikana tehdyt projektit yritysasiakkaille olivat mielekkäitä ja mielenkiintoisia toteuttaa, ne jäivätkin hyvin mieleen.

Opinnot osana työelämää

Niko korostaa, kuinka verkostoituminen on tärkeää opintojen aikana.

– SAMKista sai monia kavereita, joiden kanssa ollaan edelleen tekemisissä, osan kanssa myös töiden kautta.

Opiskeluprojektit ja harjoittelu toimivat Nikon mukaan hyvänä tapana saada jalkaa yritysten oven väliin tulevaa työelämää ajatellen. Hän työllistyi itse harjoittelupaikkaansa jo ennen tradenomiksi valmistumista.

Nikon työkaverina toimii myös SAMKin luovan markkinoinnin suuntautumisesta valmistunut opiskelija, joka sai vakituisen työpaikkansa niin ikään harjoittelun kautta.

Jatkokouluttautuminen töiden ohella

Tällä hetkellä Niko opiskelee töiden ohella johtamisen ja palveluliiketoiminnan ylemmän ammattikorkeakoulun tutkintoa SAMKissa ensimmäistä vuotta.

Opinnot ovat Nikon mukaan hyvä lisä tradenomitutkinnolle lisäten esihenkilövalmiuksia sekä tätä kautta mahdollisuuksia toimia esihenkilöasemassa. Lisäksi opinnoissa saa syvennettyä omaa osaamista yritystoiminnan kehittämisen saralla, vaikkapa data-analytiikan kautta.

– YAMK-opinnot SAMKissa ovat paras vaihtoehto itselleni etätoteutuksen vuoksi, ja opinnot onkin helppo sovittaa yhteen työelämän kanssa.

Niko Iijolainen Porin kampuksen aulassa.

Niko Iijolainen

  • Valmistunut: Liiketalouden tradenomi, 2018, SAMK Porin kampus
  • Töissä: Visma Real Estate, markkinointipäällikkö
  • Jatko-opinnot: Johtamisen ja palveluliiketoiminnan YAMK-tutkinto, SAMK

Jaa tämä sivu

Kuvataiteen opiskelijoiden Adi Saikkosen ja Susanna Palomäen yhteisnäyttely kutsuu katsojan maailmaan, jossa valon ja varjon leikistä syntyy omaperäisiä hahmoja – ihmisiä, eläimiä ja mielikuvitusolentoja.

Omituiset otukset näyttäytyvät Porin kampuksen Taidekäytävällä

Kankaanpään Taidekoulun kampuksen opiskelijat Susanna Palomäki ja Adi Saikkonen ovat tuoneet yhteisnäyttelynsä Omituisten otusten kerho SAMKin Porin kampuksen Taidekäytävälle. Näyttely kutsuu katsojan maailmaan, jossa valon ja varjon leikistä syntyy omaperäisiä hahmoja – ihmisiä, eläimiä ja mielikuvitusolentoja.

Elizaveta Lazu ja Huyen Le Kieu viettivät kahdeksan viikkoa Cēsiksen linnassa ja oppivat matkailualasta enemmän kuin osasivat odottaa.

Suomesta Latviaan: keskiaikaisessa linnassa oppimassa matkailualaa

Miltä kuulostaa kesä keskiaikaisen linnan raunioilla, uusien ystävien ja latvialaisen kulttuurin keskellä? Elizaveta Lazu ja Huyen Le Kieu viettivät kahdeksan viikkoa Cēsiksen linnassa ja oppivat matkailualasta enemmän kuin osasivat odottaa.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat Satakunnan Osuuskaupasta HR- asiantuntija Marika Smrha (vas.) sekä henkilöstöjohtaja Päivi Huhtamaa ja SAMKista osaamisaluejohtaja Jari Iisakkala sekä kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi.

Sopimuskumppanit Satakunnan Osuuskauppa ja SAMK: Sydämen asiana Satakunnan tulevaisuus

Satakunnan Osuuskauppa ja SAMK ovat solmineet kumppanuussopimuksen, joka vahvistaa jo pitkään jatkunutta yhteistyötä. Sopimuksen myötä syvennetään erilaisia hyötyjä opiskelijoille sekä tuetaan koko Satakunnan elinvoimaisuuden edistämistä.