Ninna haastoi itsensä hakemaan sairaanhoitajakoulutukseen

Ninna Koivula ei jäänyt murehtimaan sähköpostiin saapunutta varasijatietoa fysioterapeutin opintoihin, vaan haki syksyn haussa opiskelemaan sairaanhoitajaksi.

Ninna Koivula istuu Segla vuoren huipulla.
- Ninna rakastaa retkeilyä ja matkustamista. Heinäkuussa hän kävi valloittamassa Seglan Pohjois-Norjassa.

– Ninna rakastaa retkeilyä ja matkustamista. Heinäkuussa hän kävi valloittamassa Seglan Pohjois-Norjassa.

SAMKin Ninna valitsi sijainnin vuoksi. Poriin on helppo kulkea Raumalta, jossa Ninnan läheiset asuvat.

– Hankin kuitenkin pienen yksiön Porin keskustasta, jossa voin yöpyä pitkien opiskelu- tai harkkapäivien jälkeen, mutta on helpottavaa, kun koti on kuitenkin lähellä.

Ninnan mukaan Porissa on myös monipuolisemmat harrastusmahdollisuudet, joten illat eivät koskaan ole tylsiä.

– Opiskelukaverini tutustutti minut juuri uuden lajin pariin, kuntonyrkkeilyyn, joka on vienyt minut täysin mukanaan. Porista löytyy myös paljon kivoja ulkoilupaikkoja, joissa pääsee purkamaan ajatuksiaan.

Harjoittelusta potkua opintoihin

Ninna suorittaa tällä hetkellä neljättä harjoitteluaan Porin Satasairaalan päivystysosastolla. Harjoittelu on tähän asti suoritetuista monipuolisin ja vaihtelevin, varsinkin tällä hetkellä valloillaan olevan viruksen vuoksi.

– Koska elämme poikkeuksellisia aikoja, tuo se oman haasteen harjoitteluihimme. Esimerkiksi kevään harjoitteluja peruttiin reilusti koronan vuoksi. Korona on vaikuttanut merkittävästi myös tällä hetkellä käyttämiimme toimintaohjeisiin. Esimerkiksi suojaimien käyttöä on tiukennettu ja lisätty entiseen nähden.

Avoimin mielin tulevaan

Vaikka Ninna haaveili kauan fysioterapiaopinnoista, on mieli muuttunut nykyisten opintojen ohella.

– Sairaanhoitajaopinnoissa työllistyy varmasti, ja vaihtoehtoja eri suuntautumisista on valtava määrä. Itseäni kiinnostaisi erityisesti työ, jossa potilasvaihtuvuus on nopea sekä uutta tietoa ja oppia tulee päivittäin. Näkisin itseni siis enemmän päivystysosastolla työskentelevänä kuin esimerkiksi tehostetussa palveluasumisessa.

Tulevaisuuden suunnitelmissa on opinnäytetyön aloittaminen, mutta kaukaisemmat suunnitelmat ovat vielä auki.

– Edessä on paljon mielenkiintoisia harjoitteluja, joten pidän mieleni täysin avoimena tulevaisuuden suhteen.

Ninna Koivula seisoo kuvassa koronavarusteet päällä. Yllä on maski, visiiri, suojamyssy, suojahanskat ja suojavaate.

Ninna Koivula

Koulutusohjelma: Hoitotyö, sairaanhoitaja (AMK)

Harrastukset: Kuntonyrkkeily, retkeily

Haluaisi tulevaisuudessa: Matkustaa enemmän

Lapsuuden haaveammatti: Eläintenhoitaja

Jaa tämä sivu

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Kuvassa on SAMKin opiskelijoita kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Week -viikolta.

Syksyn haut käynnistyivät – SAMKissa haussa kymmenen tutkinto-ohjelmaa

Syksyn hakuajat alkoivat tänään. Haut päättyvät 10.9.2026 klo 15.00. SAMKissa on tarjolla kymmenen koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2027 alussa.