Harjoittelupaikan kautta kiinni työelämästä kirurgisella osastolla

Sairaanhoitajaksi alkusyksystä valmistunut Taru Järviö työllistyi omalle alalleen suoraan viimeisestä harjoittelupaikastaan.

Taru järviö poseeraa lähikuvassa.
Sairaanhoitajaksi alkusyksystä valmistunut Taru Järviö työllistyi omalle alalleen suoraan viimeisestä harjoittelupaikastaan.

Sairaanhoitajaksi alkusyksystä valmistunut Taru Järviö työllistyi omalle alalleen suoraan viimeisestä harjoittelupaikastaan.

Taru aloitti sairaanhoitajan opintonsa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tammikuussa 2016. Esikoisen synnyttyä perhe muutti takaisin kotiseudulle.

– Päätimme palata takaisin tukiverkon läheisyyteen, jotta saisin opintoni käytyä sujuvammin loppuun, Taru kertoo.

Siirtohaun kautta opinnot jatkuivat SAMKissa sujuvasti. Jyväskylässä tehdyt ensimmäisen vuoden opinnot sai sisällytettyä SAMKin opintosuunnitelmaan.

Tarun toinen lapsi syntyi kesällä 2019, vuosi ennen suunniteltua valmistumista.

– Tuleva työllistyminen valmistumisen jälkeen mietitytti opiskeluaikoina, sillä työkokemus jäi vähäiseksi. Kesät kuluivat pitkälti kotona lasten kanssa ja työkokemus rajoittui harjoitteluihin, Taru kertoo.

Korona viivästytti valmistumista – työpaikka järjestyi siitä huolimatta

Viimeinen 10 viikon syventävä harjoittelujakso oli tarkoitus suoritta keväällä 2020 ja valmistumisen aika olisi ollut kesäkuussa 2020. Koronatilanteen vuoksi harjoittelujakso kuitenkin peruttiin ja valmistuminen siirtyi. Kesätyöpaikka kuitenkin järjestyi aikaisemmasta harjoittelupaikasta Satasairaalan kirurgiselta osastolta, ja Taru sai samalla hyväksiluettua kesätöillä syventävät harjoittelujaksot.

Taru valmistui sairaanhoitajaksi elokuussa 2020.

– Suosittelen osoittamaan kiinnostusta kesätöihin rohkeasti ja aktiivisesti harjoittelupaikoissa, Taru kehottaa.

Uskallus hypätä rohkeasti vaativaltakin tuntuvaan osastotyöhön on kantanut hedelmää, sillä työsuhde on jatkunut tähän päivään asti. Työnkuva kirurgisella osastolla vaatii useita eri taitoja.

Taru nauttii työn monipuolisuudesta. Työpäivät alkavat aina raportilla. Päivään kuuluu vitaalielintoiminnoista huolehtiminen, kuten verenpaineen tai ruumiinlämmön mittaukset. Työkuvaan kuuluu muun muassa potilaiden valmisteleminen leikkauksiin, leikkausten jälkeinen seuranta, sekä lääke- ja nestehoito.

Kirurgisella osastolla ollaan tiiviissä moniammatillisessa yhteistyössä muun muassa lääkäreiden, fysioterapeuttien ja farmaseutin kanssa. Oleellinen osa työtä ovat myös puhelut potilaiden omaisten kanssa, sekä yhteistyö kotisairaanhoidon ja terveyskeskusten kanssa potilaan siirtyessä jatkohoitoon.

– Joka päivä tulee jotain uutta ja haasteista selviäminen opettaa luottamaan omaan osaamiseen, Taru sanoo.

SAMKin ammattitaitoiset opettajat ja laaja opetussuunnitelma luovat vankan pohjan työelämän haasteille. Harjoittelupaikat taas ovat hyvä väylä opiskelijoiden työllistymiselle.

Tutustu sairaanhoitajan tutkintoon Taru Järviö kuljettaa hoitotarvikekärryä sairaalan käytävällä.

Taru Järviö

Koulutusohjelma: Hoitotyö

Työpaikka: Satasairaalan kirurginen osasto

Jaa tämä sivu

Aliisa Häkli kasvokuva.

Opiskelijamme työllistyvät: Tradenomiopintojen myötä ura aukesi pankkialalla

Aliisa Häkli valmistui SAMKista jouluna 2025 tradenomiksi (AMK). Hän työskentelee nyt asiakkuusneuvojana Länsi-Suomen Osuuspankissa.

Konetekniikan opinnoissa käytetään muun muassa Solidworksia.

Samuli Pertun opinnäytetyöpaikka löytyi kesätöiden kautta

Samuli Perttu opiskelee neljättä vuotta SAMKissa konetekniikan insinööriksi. Hän kirjoittaa opinnäytetyötä töiden ohella.

Sopimuksen allekirjoittivat SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Mari Sandell.

Helsingin yliopiston maisterikoulutusta ja tutkimusta Satakuntaan

Helsingin yliopisto ja SAMK aloittavat yhteistyön, joka vahvistaa luonnonvara-alan teknologiaosaamista ja avaa SAMKin opiskelijoille uusia jatko-opintopolkuja.