Elsa Helasmo opiskelee restonomiksi sekä toimii SAMMAKKOn hallituksen puheenjohtajana

Elsa aloitti opintonsa syksyllä 2020 lukion jälkeen. Nyt opinnot ovat edenneet loppumetreille ja valmistuminen häämöttää jo horisontissa. Viime vuonna SAMKin opiskelijajärjestön SAMMAKKOn silloinen varapuheenjohtaja kyseli Elsaa mukaan tulevan vuoden SAMMAKKOn toimintaan.

Elsa Helasmo haalareissa talvimaisemassa maskotti Lampsan kanssa.
Elsa maskotti Lampsan kanssa Loikka Winter Gamesissa.

– Yksi asia johti toiseen ja täällä mä oon! Halusin haastaa itseäni uuden parissa ja saada samalla vastapainoa opiskelujen loppuun suorittamisen rinnalle.

Elsan matka järjestötoiminnan sekä puheenjohtajuuden parissa

Puheenjohtajan tärkein vastuualue on operatiivisen toiminnan johtaminen eli palaverien ja kokouksien pitäminen. Elsa toimii myös johto- ja kehitysryhmissä opiskelijaedustajana. Tässä roolissa on tärkeää tulla kaikkien kanssa toimeen sekä löytää kultainen keskitie ja tulla vastaan tarvittaessa. Kompromissien tekeminen on siis toiminnan keskiössä.

Elsan tavoitteena puheenjohtajana on toimia esimerkkinä muille. Tämän lisäksi Elsa pyrkii omalla toiminnallaan olemaan helposti lähestyttävä kaikille. Häntä saa tulla rohkeasti nykäisemään hihasta kampuksella tai laittaa viestiä.

Puheenjohtajan pestin myötä Elsa kokee kehittyneensä erityisesti aikatauluttamisessa, joka oli hänelle alussa haastavaa. Hän on myös oppinut tuomaan omia mielipiteitään enemmän esille ja pitämään niistä kiinni.

Elsa kertoo, että järjestötoiminnan kohokohtia ovat erilaiset tapahtumat sekä niiden organisointi. Kuitenkin parasta on uusiin ihmisiin tutustuminen ja verkostoituminen. Opintojen ja järjestötoiminnan aikana voi saada loppuelämän kestäviä ihmissuhteita sekä hyötyä tulevaisuuden työelämään. Mieleenpainuvinta on ollut hallituksen sisäinen yhteistyö sekä porukka, joka on hitsautunut yhteen nopeasti. Elsa odottaa lisää verkostoitumista sekä uusien ihmisten tapaamista kuluvan kevään aikana.

Elsan vinkkivitonen kaikille

– Elämä on kuin pizza – voit jakaa sitä muiden kanssa, mutta päätä itse, mitä täytteitä siihen laitat. Älä välitä liikaa muiden mielipiteistä, vaan ole rohkeasti oma itsesi ja tee elämästäsi juuri sellaista kuin sinä haluat. Loppujen lopuksi, kukaan ei voi vastustaa hyvää pizzaa tai onnellista sinua.

Elsa kannustaa kaikkia seuraamaan omaa polkuaan ja tekemään omaa juttuaan. Samalla hän suosittelee muille järjestötoimintaan osallistumista, mikäli kiinnostusta löytyy. Toiminnassa on paljon erilaisia pestejä, josta löytyy jokaiselle jotakin. Toiminta sopii kaikille, jotka haluavat haastaa itseään sekä oppia uutta.

****

Elsa Helasmo

  • 23-vuotias
  • restonomiopiskelija
  • SAMMAKKOn hallituksen puheenjohtaja

Jaa tämä sivu

Hera-satelliitti lähetetty CubeSat-kumppanin kanssa tutkimaan asteroidia.

Johdatus avaruustoimintaan -kurssi käynnistää avaruusteknologiayhteistyön

SAMK, Porin kaupunki ja Turun yliopisto allekirjoittivat viime kesänä aiesopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää Satakunnassa avaruusteknologiaa hyödyntävää koulutusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa.

Vera Karttunen Korean kansallispuvussa Hanbokissa.

Veran vaihtovuosi Etelä-Koreassa avarsi ja opetti monella tapaa

Vera Karttunen on kolmannen vuoden International Tourism Management -opiskelija SAMKissa. Hän päätyi lähtemään opiskelijavaihtoon Etelä-Koreaan.

Kumppanuussopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana vasemmalta LähiTapiola Länsi-Suomen henkilöasiakkuuksien liiketoimintajohtaja Markus Suominen, SAMKin kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi ja osaamisaluejohtaja Jari Iisakkala sekä LähiTapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Jussi Seppälä.

LähiTapiola Länsi-Suomi ja SAMK aloittavat kumppanuuden alueen osaamisen vahvistamiseksi

LähiTapiola Länsi-Suomi ja SAMK ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on lisätä vuoropuhelua ja vahvistaa yhteistyötä koulutuksen ja työelämän välillä.