Vuoden 2020 menestystarinat julkaistu – Uusi Agora-lehti ilmestyi

Vuoden 2020 menestystarinat on julkaistu SAMKin sidosryhmälehti Agoran uusimmassa numerossa. Agora on ilmestynyt painettuna ja sen voi lukea myös verkossa.

Kristiina Erinko
SAMMAKKOn edustajiston ppuheenjohtaja Kristiina Erinko

Opiskelijakunta SAMMAKKOn edustajiston puheenjohtaja Kristiina Erinko kertoo Agorassa opiskelijoiden kuulumisia viime vuodelta.

Agoran kansilehti

Agoraan on nostettu menestystarinoita vuoden 2020 varrelta. Lehdessä tuodaan esiin, kuinka koronavuosi SAMKissa sujui. SAMKista valmistui ennätysmäärä opiskelijoita ja opetuksen laatu arvioitiin Suomen parhaaksi. Lehdessä käsitellään myös onnistunutta digipedagogiikkaa digiloikan pohjana, liiketalouden kiinnostusta herättänyttä valintakurssia ja kansainvälistä tunnustusta saanutta fysioterapiakoulutusta. Kurkistamaan päästään myös RoboAI-viikon tunnelmiin ja sisätilan hygienian uusimpiin tutkimushankkeisiin.

Lisäksi rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta kertoo pääkirjoituksessaan koronavuoden sujumisesta SAMKissa ja viestintä- ja markkinointipäällikkö Jani Wahlman tuo esiin näkemyksiään SAMKin brändistä.

Agora on ilmestynyt painettuna ja sen voi lukea myös verkossa.

Lue uusi Agora

Jaa tämä sivu

Susanna Kunvik (oikealla) toimii SAMKissa erikoistutkijana sekä projektipäällikkönä RAVI- ja Mind Nutrition tutkimushankkeissa. Kuvassa myös Mind Nutrition -tutkimushankkeen tutkija ja ravitsemusasiantuntija Elina Nevala.

SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik mukana luomassa Suomeen ensimmäistä työikäisten ruokasuositusta

Suomeen laaditaan ensimmäistä kertaa työikäisten ruokasuositus, jonka tavoitteena on parantaa suomalaisten työikäisten terveyttä ja työkykyä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan nimeämä työryhmä on aloittanut suositusten valmistelun, ja mukana on myös SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Tanja Vaitiniemi SAMKin kampuksen käytävällä.

Samkilainen kasvo: Tanja Vaitiniemi rakentaa siltoja SAMKin ja yritysten välille

SAMK tekee vuosittain yhteistyötä yli 800 yrityksen ja yhteisön kanssa. Uusi kumppanuusohjelma on yhteistyön laajin ja syvällisin muoto. Mitä tämä oikein tarkoittaa, kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi?