Mitä hoitotyön opiskelijan tulee oppia? Hoitotyön opettajat uudistivat oppikirjaa

Mirja Ojala, Sinikka Vuorinen, Hanna Rautava-Nurmi (takana), Tarja Henttonen ja Airi Westergård kertovat oppikirjan tekemisen olevan työlästä mutta myös hauskaa.

– Eivätkä vain jatka ja ala arpomaan, että ”meniskö tämä näin”, he lisäävät.

Lehtorit Hanna Rautava-Nurmi, Airi Westergård, Tarja Henttonen ja Mirja Ojala SAMKista ja Sinikka Vuorinen Diakista kirjoittivat Hoitotyön taidot ja toiminnot -oppikirjan alun perin jo vuosia sitten. Kirjaa on jälleen uudistettu lisäämällä siihen digitaalinen Arttu-työkalu, jolla osaamisensa voi testata.

Kirjasta on haluttu tehdä hyvin konkreettinen ja ymmärrettävä. Kustantaja esittelee kirjan näin: ”Hoitotyön prosessit ja toimintaohjeet sisältävä uudistettu perusteos sairaanhoitajaopintoihin. Kirja antaa ajantasaisen osaamisen perustan ja välineet potilaan tarpeista lähtevälle käytännön hoitotyölle.” Sivuja on melko järkälemäisesti 426.

– Kirja on tukeva pohja, johon voi palata vaikka valmistuttuaankin. Kirjasta voi helposti varmistaa asioita, jotka eivät ole itselle jokapäiväisiä, tekijät sanovat.

Ammatillisuus ei tarkoita persoonattomuutta

Opettajien ryhmä innostuu aiheestaan, ja miettii niitä monia haasteita, joita hoitajat arjessaan kohtaavat: mitä heidän pitäisi tehdä ja mitä he missäkin tilanteessa voivat tehdä – ja miten opinnoissa valmennetaan ammatilliseen toimintaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Mikä teille on kiinnostavinta hoitotyön opettamisessa?
– Ilman muuta se, kun opiskelija oivaltaa, ymmärtää, hoksaa…
– Ja kun seuraa alusta alkaen ammatillista kasvua, näkee, miten joku kasvaa ja kehittyy tosi paljon. Ammatillisuus ei kuitenkaan tarkoita persoonattomuutta. Opiskelijoiden pitää tietysti oppia paljon, mutta mitä perusasioita korostaisitte?
– Tiettyä nöyryyttä. Kun altistaa kaiken tekemisen toisen seurattavaksi, liian herkkänahkainen ei voi olla. Ja pitää osata kysyä, kun on kysyttävää.
– Asiakas saattaa myös ärsyttää, mutta silti on toimittava ja käyttäydyttävä ammatillisesti. Potilas on myös aina potilas, vaikka olisi mitä tehnyt, ja häntä hoidetaan.

Mitä olette halunneet kirjassa nostaa?
– Aseptiikkaa. Yli 700 henkilöä kuolee Suomessa vuosittain puutteellisen aseptiikan vuoksi.
– Omaisia ei edelleenkään huomioida riittävästi, he ovat ikään kuin välttämätön paha.
– Vuorovaikutus on hoitotyön koulutuksen punainen lanka, sitä pitää opetella yhtä paljon kuin lääkehoitoa.
– Sen miettimistä, kuinka paljon sairaanhoitajalla valtaa – esimerkiksi jos potilas palelee eikä saa peittoa. Sitä, että tutkii itseään: ovatko päätökset aiheellisia ja eettisiä. Väliin omaiset eivät uskalla puuttua johonkin hyvinkin selvään epäkohtaan, kun pelätään että se vaikuttaa potilaan kohteluun. Miten hoitotyö on muuttunut teidän omista sh-opiskelijan ajoistanne?
– Perusasiat eivät ole muuttuneet. Samoja asioita tehdään, mutta eri tavalla. Näyttöön perustuvuus on tullut: ennen sanottiin ”asia on näin” ja sitten tehtiin näin. Nykyisin ilman tutkimus- tai vastaavaa näyttöä ei tehdä mitään. Työn itsenäisyys on kasvanut ja lääkärijohtoisuus ja sairaalapainotteisuus vähentynyt. Kapeus on poistunut, ammatillisuus muuttunut. Mutta samalla ihmiset esimerkiksi oksentavat kuin ennenkin.
– Potilaiden ja omaisten tiedontarve on kasvanut, ihmiset tietävät enemmän ja he haluavat perusteluja– ei potilas ole enää sellainen, joka vain makaa sängyssä ja nielee kaiken tai tottelee kysymättä. Hän on monesti jo guuglaillut asioita, ja hoitajan on tiedettävä paljon. Hyvä hoitaja on mieluiten pari askelta tilanteen edellä: havainnoija käyttää hoksottimiaan.