Hae sivustolta

Haullasi löytyi 49 tulosta
Agora-artikkeli

Itämeren vierasvenesatamat ovat itsessään vetovoimaisia matkakohteita

Vierasvenesatamien ympärille muodostuneiden matkailukohteiden kehittäminen niiden potentiaalia hyödyntämällä lisää merkittävästi alueen kestävää kehitystä taloudellisesta, sosiokulttuurisesta ja ympäristöllisestä näkökulmasta.
Agora-artikkeli

SAMKissa on haussa vielä muutamia opiskelupaikkoja syksyksi

SAMK järjestää vielä 19.-23.7.2021 haun syksyllä 2021 alkaviin tutkinto-ohjelmiin. Hakukohteena on sekä suomenkielisiä että englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia.
Agora-artikkeli

Merkittävä kansainvälinen merenkulun koulutuksen konferenssi ensimmäistä kertaa Suomessa

SAMK järjestää ensi viikolla kansainvälisen merenkulkualan korkeakoulujen, The International Association of Maritime Universities (IAMU), vuosikonferenssin 2023.
Agora-artikkeli

Opiskelijamme työllistyvät: Merenkulun insinöörin matka opinnoista työelämään ja uusiin haasteisiin

Alex Kippo aloitti SAMKissa elokuussa 2014 Raumalla merenkulkualan insinöörin opinnot ja valmistui joulukuussa 2018.
Agora-artikkeli

SAMKin kansainvälisiin koulutuksiin ennätysmäärä hakijoita

Haku SAMKin kansainvälisiin tutkintoon johtaviin koulutuksiin päättyi eilen. SAMKiin oli ennätysmäärä hakijoita.
Sivu

Päivitä osaamistasi tai suuntaa uudelle uralle!

Avoin AMK on sinun vaihtoehtosi, jos tavoitteenasi on uusi ura, osaamisen päivittäminen, asiantuntijuuden laajentaminen tai myöhemmin suoritettava ammattikorkea
Agora-artikkeli

Pk-yritykset matkalla kauppoihin eteläisessä Afrikassa – yritysten valmennuksella tulosta

Projekti SME Aisle järjesti toisen pienille ja keskisuurille yrityksille suunnatun delegaatiomatkan huhtikuussa 2019. Kahden viikon aikana projektiryhmä ja yritykset matkustivat Namibiaan, Etelä-Afrikkaan ja Sambiaan.
Agora-artikkeli

Raumalla simuloitiin etäluotsauksen haasteita

Raumalla kartoitettiin ISTLAB-projektin osana ulkoisten tekijöiden vaikutusta luotsien toimintaan etäluotsaustilanteessa. Testien tuloksia voidaan hyödyntää tulevaisuuden etäluotsauksen kehittämisessä ja tulosten toivotaan myös antavan suuntaviivoja eri asteisesti autonomisten alusten kehitystyölle.
Sivu

Polkuopinnot tähtäävät tutkinto-opintoihin

Polkuopinnoissa opiskelet tutkintoryhmän mukana AMK-opintoja. Opintojen suorittamisen jälkeen voit hakeutua erillishaussa tutkinto-opiskelijaksi.
Agora-artikkeli

Merenkulku on globaali ala: Etelä-Afrikan ja Euroopan merenkulun koulutusta kehitetään yhdessä

– Haluamme Etelä-Afrikassa varmistaa, että merenkulkijamme on globaalisti päteviä ja huippuluokkaa, sanoo konetekniikan opettaja Howard Theunissen Nelson Mandela Universitystä (NMU) Etelä-Afrikasta.