Hae sivustolta
Haullasi löytyi 49 tulosta
SAMKin Peter Sandell Nordic Offshore and Maritime Arbitration Associationin hallitukseen
SAMKin lehtori Peter Sandell valittiin toukokuussa pohjoismaisen välimiesoikeusyhdistyksen NOMA:n hallituksen jäseneksi.
Opinnäytetyö on tutkinnon kruunu – SAMKin parhaat työt palkittiin Osaaja-kilpailussa
SAMKissa palkitaan parhaat opinnäytetyöt vuosittain järjestettävässä Osaaja-opinnäytetyökilpailussa neljässä eri sarjassa. Vuoden 2020 opinnäytetyökilpailuun osallistuivat kaikki vuoden 2019 aikana valmistuneet opinnäytetyöt, joiden arvosana on paras eli 5. Kilpailutöitä oli kaikkiaan 108.
Korona vei ihmiset vesistöjen äärelle – vesistömatkailun kasvu edellyttää uusia näkökulmia osaamisen kehittämiseen
Vesistöillä on suuri merkitys ihmisten vapaa-ajan viettopaikkana ja matkojen kohteena. Ihmiset ammentavat voimaa arkeen vesistömaisemasta. Vesistöt toimintaympäristönä tarjoavat puitteet mieleenpainuville elämyksille ja aktiviteeteille. Ne ovat myös olleet kauan osa paikallisten elämäntapaa.
Tulevaisuuden sairaala, älykkäästi sähköistyvä Satakunta ja kolme muuta hanketta toivat SAMKille EAKR-rahoituspotin
Satakuntaliitto jakoi Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta viime viikolla kahdeksalle hankekokonaisuudelle. Satakunnan ammattikorkeakoulu on mukana viidessä hankkeessa. Niissä kehitetään äly- ja digiratkaisuja maalla ja merellä: terveyden- ja sairaanhoidossa, sähkömarkkinoilla ja merenkulussa.
Henkilöstöpäivässä tunnustuksia vuoden huippusuorittajille
Uuden lukuvuoden aloittaneessa henkilöstöpäivässä palkittiin vuoden 2022 aikana ansioituneita samkilaisia. Palkinnon saajina olivat vuoden menestystarina, hanketoimija, julkaisija, viestijä, opettaja sekä samkilainen.
Parhaat opinnäytetyöt palkittiin jälleen Osaaja-kilpailussa
Osaaja on SAMKin opinnäytetyökilpailu, jossa palkitaan vuosittain edellisen kalenterivuoden opinnäytetöiden parhaimmisto. Palkittavan työn arvosanan tulee olla korkein mahdollinen eli 5.
Merikapteenin opinnot veivät yliperämiehen tehtäviin
Joonas Strang valmistui SAMKista merikapteeniksi joulukuussa 2019 ja työskentelee tällä hetkellä yliperämiehenä merellä Saksan pohjoisrannikolla.
Parhaat opinnäytetyöt palkittiin Osaaja-kilpailussa
Osaaja on SAMKin opinnäytetyökilpailu, jossa palkitaan vuosittain edellisen kalenterivuoden opinnäytetöiden parhaimmisto. Palkittavan työn arvosanan tulee olla korkein mahdollinen eli 5. Yhteensä kilpailuun osallistui tänä vuonna 151 työtä.
Meriverkostopäivä toi merenkulun kärkiteemat ja -toimijat Raumalle
Meriklusterin moniulotteisuus oli vahvasti läsnä vuoden 2022 Meriverkostopäivässä, joka Rauman Merimäellä. Tapahtuma toi yhteen koko meriklusterin toimijakentän veturiyrityksistä alan opiskelijoihin.
Opiskelijamme työllistyvät: Fiia valmistui merikapteeniksi ja nauttii työskentelystä laivoilla
Alun perin Kaarinasta kotoisin oleva Fiia Erkkilä valmistui kesäkuun alussa merikapteeniksi (AMK). Meri on ollut hänelle lapsesta alkaen tuttu elementti.