Yhteistyöllä ja monipuolisella osaamisella laboratoriotöitä tehdään SAMKissa nyt etäopetuksena

Vallitseva koronavirustilanne on sulkenut SAMKin kampukset ja siten myös laboratoriot. Koska laboratoriot ovat oleellinen osa esimerkiksi sähköautomaation opintoja, lähdettiin niiden etäkäyttömahdollisuuksia rakentamaan pikaisella aikataululla.

Opiskelijoita SAMK Porin kampuksen automaatiolaboratoriossa.
Satakunnan ammattikorkeakoulun automaatiolaboratorio.

Arkistokuva SAMKin automaatiolaboratoriosta.

Vallitseva koronavirustilanne on sulkenut SAMKin kampukset ja siten myös laboratoriot. Koska laboratoriot ovat oleellinen osa muun muassa sähköautomaation opintoja, lähdettiin niiden etäkäyttömahdollisuuksia rakentamaan pikaisella aikataululla. Haastavaa aikataulua kuvaa se, että valmistelutyöt saatiin valmiiksi samaan aikaan, kun ensimmäiset laboraatiot alkoivat.

Etälaboratorion ideana on, että opiskelijat pystyvät tekemään normaalisti sähköautomaation laboratoriossa suoritettavia laboratoriotöitä. Oppimisympäristönä tämä vastaa todellisia teollisuusolosuhteita, joissa laitteita voi ohjelmoida etäyhteyden kautta.

Laboratorioiden suunnittelussa hyödynnettiin laajasti SAMKin osaamista ICT-tuesta automaatiotiimiin ja vahvasähköosaajiin. Lisäosaamista saatiin automaation TKI-ryhmästä. Myös osaamisalueen johtaja osallistui projektiin. Nopeaan ja monialaiseen toimintaan tarvittiin tiivistä yhteistyötä. Tekijätiimiin kuuluivat sähköautomaation tiiminvetäjä Hannu Asmala, Jari Saarinen (automaatio), Sami Peltomäki (ICT), Pauli Valo (automaatio-TKI), Marko Ylinen (sähkötekniikka), osaamisaluejohtaja Marika Seppälä sekä kaksi opiskelijaryhmää.

Mahdollisimman realistinen oppimisympäristö

Ajatuksena oli toteuttaa mahdollisimman realistinen ja turvallinen oppimisympäristö, jossa tehdään etäohjattuja moottorikäyttöjä. Aluksi opiskelija luo ja varmistaa turvallisen yhteyden oppilaitoksen ulkopuolelta SAMKissa olevaan laiteverkkoon. Etäyhteyden varmistamisen jälkeen luodaan yhteys kameravalvontaa varten. Kameravalvonnalla opiskelija seuraa laboraation suorittamista ja varmistaa turvallisen toiminnan. Opettaja voi valvoa kameravalvonnan sekä etäyhteyden välityksellä samalla hetkellä suoritettavia laboraatioita ja niiden turvallista suoritusta sekä samalla avustaa opiskelijaa.

Samaa toteutustapaa on käytetty myös kiinteistöautomaation laboraatioiden suorittamisessa. Kiinteistöautomaation laboraatioissa etäyhteydellä ohjataan kahta pientä ilmastointikonetta järjestelmien ohjaimen välityksellä. Etäyhteydellä voidaan ohjata myös led-valaisimia.

Laboraatioiden tekeminen etänä mahdollistaa opiskelijoiden osaamisen kartuttamisen koronaviruksen haasteista huolimatta. Projektin onnistumisen mahdollisti saumaton yhteistyö eri toimijoiden välillä. Opiskelijoiden panos ja motivaatio olivat merkittäviä siinä, että laitteistoja pystyttiin hyödyntämään tehokkaasti.

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Kuvassa on SAMKin opiskelijoita kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Week -viikolta.

Syksyn haut käynnistyivät – SAMKissa haussa kymmenen tutkinto-ohjelmaa

Syksyn hakuajat alkoivat tänään. Haut päättyvät 10.9.2026 klo 15.00. SAMKissa on tarjolla kymmenen koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2027 alussa.