YAMK-opinnäytetyö: Porin kaupungin sivistystoimialalle oma lapsivaikutusten arvioinnin malli

Huhtikuussa 2021 valmistuneen sosiaalialan YAMK-opinnäytetyön kehittämistehtävänä oli lapsivaikutusten arviointimallin kehittäminen Porin kaupungin sivistystoimialalle.

Lasten käsiä yhdessä/Children's hands together

Huhtikuussa 2021 valmistui sosiaalialan YAMK-opinnäytetyö Lapsivaikutusten arviointimallin kehittäminen Porin kaupungin sivistystoimialalle. Oman arviointimallin avulla Porissa voidaan ottaa lapsivaikutusten arvioinnin prosessit tueksi kaikkeen päätöksentekoon, joka koskettaa lapsia, nuoria tai lapsiperheitä.

Lapsiystävällisyys ja lapsen oikeudet näkyviksi

Lapsivaikutusten arviointi on vahvasti lasten ja nuorten osallisuutta tukeva menetelmä, jota tulee käyttää esimerkiksi palveluiden suunnittelun ja niiden kehittämisen yhteydessä. Lapsivaikutuksia tulee arvioida erityisesti silloin, kun tehdään esimerkiksi varhaiskasvatuksen, perusopetuksen tai lastensuojelun päätöksiä, jotka koskettavat lapsia, nuoria tai lapsiperheitä. Tästä syystä lapsivaikutusten arvioinnilla on hyvin keskeinen asema juuri sivistystoimialalla, jossa tehdään määrällisesti eniten lapsiin ja nuoriin kohdistuvia päätöksiä.

Lainsäädännön mukaan lapsen edun ja lasten oikeuksien huomioiminen päätöksenteossa edellyttää, että lapsivaikutusten arviointia toteutetaan, kun tehdään lapsiin ja nuoriin kohdistuvia päätöksiä. Lapsivaikutusten arvioinnin avulla on tarkoitus tehdä parempia päätöksiä ja saada tietoa lasten, nuorten ja lapsiperheiden olosuhteista päätöksenteon tueksi ja samalla lisätä päätöksenteon avoimuutta.

Porin kaupunki on sitoutunut pitkäjänteiseen ja suunnitelmalliseen työhön lapsiystävällisyyden kehittämiseksi, lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lasten oikeuksien toteutumiseksi. Oma lapsivaikutusten arvioinnin malli on tehokas työväline, jonka myötä Porin kaupunki voi edesauttaa näiden tärkeiden asioiden kehittämistä ja tukea lasten ja perheiden osallisuutta.

Lapsivaikutusten arvioinnin tietoisuutta ja osaamista tulee lisätä

Kehittämistyön tuloksena syntyi Porin kaupungin sivistystoimialalle oman lapsivaikutusten arviointimallin lisäksi myös lapsivaikutusten arvioinnin prosessikuvaus, josta mallin käyttäjä saa yksityiskohtaisempaa lisätietoa ja käytännön neuvoja lapsivaikutusten arvioinnin eri vaiheisiin.

Opinnäytetyö on samalla tutkimustyön raportti, jossa on kattavasti tietoa lapsivaikutusten arvioinnin nykytilanteesta valtakunnallisella tasolla, menetelmän oikeusperustaisuudesta sekä menetelmän käytännön toteuttamisesta. Opinnäytetyössä on lisäksi kuvattu lapsivaikutusten arviontiin liittyviä keskeisiä käsitteitä, kuten lapsen etu, lasten oikeudet ja osallisuus sekä vertailtu jo olemassa olevia lapsivaikutusten arvioinnin malleja.

Lapsivaikutusten arvioinnista on olemassa paljon tietoa ja ohjeistuksia, mutta opinnäytetyön tutkimuksen perusteella menetelmää ei kuitenkaan vielä toteuteta järjestelmällisesti ja kuntien välillä on vielä suuria eroja. Tutkimuksen perusteella voidaankin todeta, että lasten edun ensisijaisuus ei vielä toteudu kaikessa päätöksenteossa ja siksi lapsivaikutusten arvioinnin tietoisuutta ja osaamista tulee lisätä entisestään.

Tutustu Nina Hydénin opinnäytetyöhön Theseuksessa

Jaa tämä sivu

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Kuvassa on SAMKin opiskelijoita kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Week -viikolta.

Syksyn haut käynnistyivät – SAMKissa haussa kymmenen tutkinto-ohjelmaa

Syksyn hakuajat alkoivat tänään. Haut päättyvät 10.9.2026 klo 15.00. SAMKissa on tarjolla kymmenen koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2027 alussa.