Viivi päätyi ystävien kehotuksesta opiskelemaan tietojenkäsittelyä

Yhteishaun aikaan Viivi Riikonen oli alun perin miettinyt insinöörin ja liiketalouden opintoja. Hän päätyi kuitenkin tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelmaan, koska ala vaikutti mielenkiintoiselta. Kyseisellä alalla on myös hyvät työllistymismahdollisuudet tulevaisuudessa.

29.4.2022 | Teksti: Laura Lannetta, SAMKin opiskelija | Kuva: Viivi Riikonen

Viivi Riikonen työskentelee kannettavalla tietokoneella.

Viivi on ollut tyytyväinen valitsemaansa tutkinto-ohjelmaan.

Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelmaan hakeutuminen on Viivin mukaan ollut oikea päätös.

–  Olen ollut tyytyväinen valitsemaani koulutukseen. Koen, että tämä oli oikea valinta minulle, vaikkei se alun perin ollut ensimmäinen vaihtoehtoni, sanoo Viivi.

Opinnot ovat monipuolisia ja valinnanvaraa löytyy

Koulutuksen ammattiopinnoissa valinnanvaraa on paljon. Valita voi esimerkiksi dataosaamisen, ohjelmointitaitojen, ohjelmistojen tuottamisen tai verkko- ja pilvipalveluiden osaamisen opintojaksoja sen mukaan, mihin haluaa erikoistua.

–  Itse pidän kaikista eniten ohjelmointiin liittyvistä opintojaksoista, erityisesti front-end-ohjelmointi kiinnostaa minua. Myös projektitoiminnan ja käyttöliittymän suunnittelun jaksot ovat olleet mielenkiintoisia, Viivi kertoo.

Itse opinnoissa Viivin yllätti opintojaksojen laajuus sekä itsenäisen opiskelun määrä. Tähän hän antaa vinkiksi tuleville opiskelijoille, että tehtävien aloittaminen ajoissa ja panostaminen omaan työskentelyyn on avain opiskeluissa menestymiseen.

Opiskelijatovereiden tärkeys opinnoissa

Viivi haluaa nostaa toiseksi vinkiksi tuleville SAMKin opiskelijoille, erityisesti samaan tutkinto-ohjelmaan tuleville, opiskelijatovereiden merkityksen niin opinnoissa kuin vapaa-ajallakin.

–  Kannattaa tutustua oman ryhmän opiskelijoihin ja pitää heidän kanssaan yhteyttä. Opiskelu tuntuu huomattavasti helpommalta, kun saa vertaistukea samassa tilanteessa olevilta. Heiltä voi kysyä apua, eikä tarvitse yrittää selviytyä yksin.

Viivi Riikonen puolivartalokuva

Viivi Riikonen

  • 21-vuotias
  • Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma

29.4.2022 | Teksti: Laura Lannetta, SAMKin opiskelija | Kuva: Viivi Riikonen

Lisää aiheesta

Valtteri Kaivola seisoo harmaan seinän edessä mustassa paidassa.
| SAMK

Opiskelijamme työllistyvät: Tietojenkäsittelyn tradenomi Waltteri työllistyi jo opiskelun aikana

Waltteri Kaivola on keväällä 2019 SAMKista valmistunut tietojenkäsittelyn tradenomi. Hän on kotoisin Porista ja lukion jälkeen hän kiinnostui tietotekniikasta, mikä vei hänet opiskelemaan kyseistä alaa.
SAMKista tietojenkäsittelyn tradenomiksi valmistunut Juho Salli työpaikallaan.
| Teknologia

Opiskelijamme työllistyvät: Tietojenkäsittelyn tradenomin käyntikortissa lukee sovellusarkkitehti

Tietojenkäsittelyn tradenomi Juho Salli työskentelee tällä hetkellä Porissa MyGamez Finland Oy:ssä. Työn ohessa hän suorittaa SAMKissa ylempää AMK -tutkintoa.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Twitter feed is not available at the moment.