Väyläopinnot tarjoavat mielenkiintoisen opiskelupolun

SAMKiin on mahdollista saada opiskelupaikka väyläopintojen kautta. Toisen asteen opiskelija suorittaa tällöin opintojensa aikana tietyn määrän avoimen AMKin opintoja ja saa siten ”pääsylipun” SAMKiin tutkinto-opiskelijaksi.

28.6.2021 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Jore Iivonen

Jore Iivonen kasvokuva

Jore Iivosen mielestä väyläopinnot eivät ole olleet liian työläät suorittaa.

Väyläopintoja ovat suorittaneet esimerkiksi Sataedun opiskelijat. Sataedun opiskelijapalvelupäällikkö Kristiina Salmi on yhteistyöstä mielissään.

– Väyläopinnot on merkittävä tapa varmistaa meiltä Sataedusta valmistuvien opiskelijoiden jatko-opintoihin hakeutumista. Tämä vahvistaa myös elinikäistä oppimisen polkua, hän sanoo.

Salmen mielestä on todella hieno mahdollisuus päästä ammatillisen koulutuksen aikana tutustumaan ammattikorkeakouluopintoihin. Opiskelija saa tällöin realistisen kuvan siitä, onko hänellä mahdollisuuksia edetä ammattikorkeakouluopintoihin.

Sataedun opinto-ohjaaja Kaisa Kallio on samaa mieltä.

Varsinkin sellaiset opiskelijat, jotka helposti aliarvioivat itseään, hyötyvät näistä opinnoista. Väyläopintojen avulla he voivat nähdä, että selviytyvätkin ammattikorkeakouluopinnoista.

Väyläopinnot voi sisällyttää osaksi ammatillisia opintoja. Ne korvaavat esimerkiksi yhteisten tutkinnon osien opintoja. Tottakai ne kuitenkin lisäävät jonkin verran opiskelijan työtä. Tärkeintä on opiskelijan oma motivaatio, hän jatkaa.

Ohjauksen tarve korostuu

Salmi kehuu, että väyläopintoihin hakeutuvat opiskelijat ovat yleensä todella motivoituneita. Osa opiskelijoista kokee, että saa opinnot suoritettua suhteellisen helposti. Jotkut kuitenkin kokevat opinnot jopa niin vaikeiksi, että keskeyttävät ne. Salmi nostaa koulutusasteiden yhteistyössä tärkeäksi opintojen ohjauksen.

Mitä moninaisempana tämä maailma näyttäytyy nuorelle, sitä enemmän hän tarvitsee tukea ja kanssakulkemista. Meillä on vahva tahto lisätä yhteistyötä ohjauksen näkökulmasta. Esimerkiksi yhdessä hankkeessa kehitämme toimintamallia, jolla voimme varmistaa väyläopintojen opiskelijan onnistumisen.

Näen tässä myös merkityksellistä aluekehitysvaikutusta. On kaikkien etu, jos nuoret valitsevat ammatillisten opintojen jälkeen alueen korkeakoulun. Sitten on todennäköistä, että he jäävät maakuntaan myös töihin, Salmi pohtii.

Kiinnostus heräsi tarjolla olevan opiskelupaikan myötä

Yksi väyläopintoja suorittava Sataedun opiskelija on sähkö- ja automaatioalan perustutkintoa opiskeleva Jore Iivonen. Hän sai keväällä päätökseen ammatillisten opintojen toisen vuoden, yksi vuosi on vielä jäljellä. Hän suorittaa kaksoistutkintoa, eli opiskelee samaan aikaan myös lukiossa.

– Pohdin, että jotain pitäisi alkaa opiskella ja sähköpuoli tuntui kiinnostavalta. Sukulaisiakin on alalla muutama, niin päätin itsekin lähteä katsomaan, miten sillä alalla pärjäisi. Ja ihan hyvin on mennyt, hän sanoo.

Iivonen kiinnostui väyläopinnoista, koska niiden suorittamisen jälkeen on mahdollista saada suoraan opiskelupaikka SAMKiin. Hän ei ole kokenut kokonaisuutta työlääksi ja suositteleekin opintoja kaikille, jotka haluaisivat jatkaa ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun.

– Kyllä se antaa pienen mielenrauhan, kun tietää, että on opiskelupaikka valmiina odottamassa, hän pohtii.

Opinnoissa on tällä hetkellä opiskeltu perusaineita, insinöörimatematiikan perusteita ja ammatillista viestintää. Tulossa on vielä lisää matematiikkaa sekä ruotsia ja englantia.

– Tämä korona-aika on ollut vähän erilaista, kun on oltu niin paljon etänä. Mutta ihan hyvin on pärjätty ainakin tähän mennessä, ei siinä mitään.

Jore Iivonen istuu pihakivellä.

Väyläopinnot ammatillisella toisella asteella

Väyläopinnoissa ammatillisen toisen asteen opiskelija suorittaa opintojensa aikana SAMKin avoimen AMKin opintoja 14–18 op ja saa ”pääsylipun” SAMKiin tutkinto-opiskelijaksi samaan tai vastaavaan koulutusohjelmaan. Väyläopintoja tarjotaan joko lähiopetuksena Porin ja Rauman kampuksilla tai verkko-opintoina. Opinnot koostuvat peruspaketin opinnoista (matematiikka, viestintä, englanti ja ruotsi) ja alakohtaisista opinnoista.

Väyläopintojen kesto on noin 1,5 vuotta. Opinnot alkavat lähtökohtaisesti aina tammikuussa. Tutkinto-opiskelijaksi haetaan avoimen väylän erillishaussa. Hakuaika tammikuussa 2022 alkaviin opintoihin on 20.9. - 29.10.2021. Ilmoittautumislomake aukeaa hakuajan käynnistyttyä.

Kuvassa on väyläopintoja suorittava Sataedun opiskelija Jore Iivonen.

28.6.2021 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Jore Iivonen

Lisää aiheesta

SAMK kampus Porin rakennus kuvattuna taivasta vasten.
| SAMK

SAMKin ja WinNovan välinen sopimus tuo vahvan väylän ammattiopinnoista suoraan korkeakouluun

SAMK ja WinNova ovat tehneet sopimuksen, joka antaa WinNovan opiskelijoille mahdollisuuden opiskella SAMKin opintoja jo heidän suorittaessaan tutkintoa WinNovassa. Väyläopintojen on tarkoitus valmentaa opiskelija korkeakouluopintoihin ja tarjota edellytysten täyttyessä tutkinto-opiskeluoikeus SAMKissa ilman valintakoetta tai todistusvalintaan osallistumista.
– NOPSA-väylä on ollut selvästi pääsykokeita parempi, Matias Hakomäki ja Lauri Koskela toteavat. Opiskelijoiden kanssa matematiikan opettaja Hanna Tommila.
| Teknologia

Pääsylippu SAMKiin – 15 opintopisteen väylä WinNovan sähköasentajille

Satakunnan ammattikorkeakoulussa ja ammattiopisto WinNovassa pilotoidaan opiskelijoille sujuvaa siirtymää tekniikan peruskoulutuksesta korkeakouluopintoihin. SAMKissa aloitti syksyllä 13 väylää pitkin tullutta sähköautomaatiotekniikan opiskelijaa. Insinööriopintojen alkaessa heillä oli koossa jo 15 opintopistettä.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Cannot call API for app 1123168491105924 on behalf of user 10157419919776743 Type: OAuthException
Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Erikoistumiskoulutuksella saavutat osaamisen, jota tarvitset toimiessasi palliatiivisen hoidon erityistasolla (B/C) tai perustason (A) vastuutehtävissä. Hae 31.12.2023 mennessä.Avaamme täydennyshaun Palliatiivisen hoidon asiantuntija (30 op) -erikoistumiskoulutukseen!Voit hakea koulutukseen aina 31.12.2023 asti. Koulutuksen toteutuminen on varmaa, otamme vielä muutamia opiskelijoita ryhmään.Lue lisää ja hae mukaan tästä: events.samk.fi/event/wJpkP ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

The new Research Center for Human Functioning was recently established at SAMK. The research center is led by Henna Kyhä, Research Manager and Doctor of Philosophy.

#thinkfuture #humanfunctioning #samkasanemployer

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus, jota luotsaa tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

#katsetulevaisuuteen #osallisuus #toimintakyky #samktyönantajana

Altogether 92 students graduated from SAMK in November. Fifteen of them graduated with a Master´s degree. The theses of graduates can be found on Theseus. SAMK congratulates all the graduates 🌺

#alumni #thinkfuture

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 92 opiskelijaa. Valmistuneista 15 suoritti YAMK-tutkinnon. Valmistuneiden opinnäytetyöt ovat luettavissa Theseuksessa. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita 💐

#alumni #katsetulevaisuuteen

Porin Tradenomiopiskelijat PORA ry:n järjestämässä äänestyksessä opiskelijat valitsivat Vuoden 2023 liiketalouden opettajaksi Peri Martikkalan. Onnittelut!
#vuodenopettaja #katsetulevaisuuteen #porary