Tradenomin opinnot jatkoksi merkonomin opinnoille

Jenni Saari aloitti liiketalouden opinnot syksyllä 2015. Tradenomin opinnot kiinnostivat, sillä pohjalta löytyy liiketalouden perustutkinto.

Jenni Saari Lempi Lifestylessä

Jenni Saari työskentelee Lempi Lifestylessä.

– Pohjatutkintoni on merkonomi, joten tuntui oikealta jatkaa samaa alaa ammattikorkeakoulussa.

Jenni valitsi silloisista vaihtoehdoista suuntautumisekseen yritysviestinnän, koska luovat opintojaksot kiinnostivat Jenniä. Nykyään aiemmat yritysviestinnän ja markkinoinnin suuntautumiset on yhdistetty luovan markkinoinnin suuntautumiseksi.

Harjoittelussa Jenni pääsi tekemään monipuolisia työtehtäviä. Harjoittelupaikkana toimi Norcall, jossa Jenni teki erilaisia sisäisen ja ulkoisen viestinnän sekä henkilöstöhallinnon tehtäviä.

– Palkkaa sai tehdyn puhelinmyynnin mukaan, jota pääsin myös muiden töiden ohessa tekemään. Lisäksi tehdyistä myynneistä kertyi pisteitä ja pisteillä pystyi valitsemaan erilaisia palkintoja.

Opinnäytetyön toimeksintajana kukkakauppa

Opinnäytetyön Jenni teki raumalaiselle kukkakaupalle Valla Fiinille. Valla Fiini halusi, että joku tekisi heille asiakastyytyväisyyskyselyn. Jenni lähestyi yritystä ja pääsi toteuttamaan kyselyn yritykselle.

– Kyselyyn pystyi vastaamaan Google Formsissa ja kukkakaupalla oli myös paperisia kyselyitä. Yritys sai hyvää informaatiota kyselyn ja opinnäytetyön kautta.

Jenni valmistui vuoden 2019 kesäkuussa. Nykyään Jenni työskentelee Lempi Lifestylessä. Ennen tätä Jenni työskenteli myös vähittäistavarakaupassa. Nykyisessä työpaikassa työ on enemmän myyntipainotteista ja asiakaspalvelu on myös erittäin isossa roolissa. Lisäksi Lempi Lifestylessä pystyy tekemään paljon erilaisia työtehtäviä, esimerkiksi pääsee tekemään oman mielen mukaan erilaisia esillepanoja. Lisäksi on mahdollisuus päästä työskentelemään esimerkiksi verkkokaupan parissa.

Lue lisää liiketalouden tutkinto-ohjelmasta Jenni Saari Lempi Lifestylessä

Jenni Saari

Koulutus: tradenomi (AMK)

Työpaikka: Lempi Lifestyle

Jaa tämä sivu

Aliisa Häkli kasvokuva.

Opiskelijamme työllistyvät: Tradenomiopintojen myötä ura aukesi pankkialalla

Aliisa Häkli valmistui SAMKista jouluna 2025 tradenomiksi (AMK). Hän työskentelee nyt asiakkuusneuvojana Länsi-Suomen Osuuspankissa.

Konetekniikan opinnoissa käytetään muun muassa Solidworksia.

Samuli Pertun opinnäytetyöpaikka löytyi kesätöiden kautta

Samuli Perttu opiskelee neljättä vuotta SAMKissa konetekniikan insinööriksi. Hän kirjoittaa opinnäytetyötä töiden ohella.

Sopimuksen allekirjoittivat SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Mari Sandell.

Helsingin yliopiston maisterikoulutusta ja tutkimusta Satakuntaan

Helsingin yliopisto ja SAMK aloittavat yhteistyön, joka vahvistaa luonnonvara-alan teknologiaosaamista ja avaa SAMKin opiskelijoille uusia jatko-opintopolkuja.