TeknologiaTiistai-tapahtuma onnistui yli odotusten

Valtakunnallinen TeknologiaTiistai järjestetään vuosittain marraskuun viimeisenä tiistaina ympäri Suomen. Satakunnassa tapahtuma järjestettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran yhteistyöprojektina ja se keräsi yleisöä yli odotusten SAMKin Porin kampukselle.

Tapahtumassa oli mukana myös teknologia-alan yrityksiä. Käytännön toteutuksessa auttoivat Porin Insinööriopiskelijat PIO ry:n hallituksen jäsenet, jotka opiskelevat SAMKissa teknologia-alan ammattilaisiksi.

Teknologia-alan uravaihtoehdoista kiinnostuneet tulivat paikalle. Tapahtumassa vieraili yhteensä noin 1300 kävijää päivän aikana.

Tapahtuman järjestivät yhdessä Sataedu, Winnova ja Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK). Koulutuksen järjestäjät keräsivät teknologia-alan asiantuntijatiimit yhteen ja tarjosivat yleisölle läpileikkauksen alan koulutuksista ja uramahdollisuuksista.

Tapahtuman tavoitteena oli kannustaa nuoria ja aikuisia hakeutumaan teknologia-alan töihin, uralle ja koulutukseen. Satakunnassa tarvitaan alalle osaavia tekijöitä ja alan ammattilaisista on jo pula.

Itse tapahtuma ja koulutuksen järjestäjien yhteistyö onnistuivat erinomaisesti. Tapahtumasta saatu palaute on ollut positiivista. Tapahtuman järjestäjät toivovatkin, että vastaava yleisötapahtuma saadaan järjestettyä myös tulevana vuonna yhteistyössä. Toivottavasti seuraavalla kerralla tavoitettaisiin paremmin aikuisopiskelijoita ja nuorten vanhempia.

LiVe Projektipaallikot

Faktat

Tämän vuoden tapahtumaa vauhditti LiVe, Lisää Vetovoimaa -hanke, jolla kehitetään teknologia-alojen vetovoimaisuutta Lounais-Suomessa. Hankkeen projektivastaavina Satakunnassa toimivat Riitta Koivunen WinNovasta (kuvassa vasemmalla), Pasi Kallioinen Sataedusta ja Tuija Kiviaho SAMKista. Hanketta rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus.

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Ihmisiä pöydän ääressä, ylhäältäpäin otettu kuva.

Turun yliopisto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu vakiinnuttavat ja vahvistavat yhteistyötään

Tavoitteena on edistää korkeakoulujen välistä yhteistyötä koulutuksessa, tutkimuksessa, TKI-toiminnassa ja infrastruktuureissa ja näin vaikuttaa Satakunnan elinvoimaan.

Vatajankosken viestintäpäällikkö Eero Hammaisin mukaan kumppanuus tarjoaa vahvan yhteyden sekä korkeakoulumaailmaan että työelämälähtöiseen tutkimukseen.

SAMKin kumppanuusohjelmaa kehitetään yhdessä kumppaneiden kanssa

SAMKin kumppanuusohjelma tarjoaa yrityksille ja organisaatioille mahdollisuuden pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Tuoreen kyselyn mukaan nykyiset kumppanit ovat tyytyväisiä ohjelmaan, jota kehitetään edelleen yhdessä heidän kanssaan.

Allekirjoitustilaisuudessa mukana olivat (vas.) Tommi Kumlander, Katariina Yrjönkoski, Heikki Haaparanta, Veli-Matti Hakala, Marianne Helenius ja Tanja Vaitiniemi.

Cimcorp mukaan SAMKin kumppaniverkostoon

SAMK ja kansainvälinen automaatioalan yritys Cimcorp syventävät yhteistyötään kumppanuussopimuksella. Yhteistyötä tehdään muun muassa osaamisen kehittämisessä, opiskelijayhteistyössä sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.