Nainen seisoo seinän vieressä muistivihko käsissään.

Ajankohtaista

Syvenny ajankohtaisiin aiheisiin

Lue uutisia ja katso ajankohtaiset tapahtumat tapahtumakalenteristamme.

Sidosryhmämediamme Agora on suunnattu yhteistyökumppaneille, työnantajille ja alumneille. Nettisivuillamme julkaistaan ympäri vuoden lisäksi mielenkiintoisia, toimintaamme taustoittavia artikkeleita. Julkaisemme myös blogeja työstä ja sen tekijöistä, asioita opinnoista tutkimukseen ja korkeakoulupolitiikkaan – henkilökohtaisella otteella.
Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

SAMKin elokuun henkilöstöpäivän yhteydessä pidettiin myös taukojumppaa.

SAMKissa työyhteisöä kehitetään yhdessä

SAMKissa henkilöstötutkimuksen tärkein tehtävä ei ole mittaaminen itsessään, vaan työyhteisön kehittäminen. Tulokset antavat pohjan keskustelulle siitä, mikä työssä toimii ja mitä voidaan tehdä paremmin.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Matkailun opiskelijoita istuu luokassa.

Haku SAMKin elokuussa alkaviin koulutuksiin on nyt käynnissä

Lisähaussa 15.–27.7.2026 on mukana kymmenen tutkinto-ohjelmaa Porissa ja Raumalla. Haussa olevat koulutukset käynnistyvät elokuussa 2026. Haku päättyy 27.7.2026 klo 15.

SAMKissa juhlittiin kesäkuussa kaikkia lukuvuonna 2025-2026 valmistuneita.

SAMKista valmistui kesäkuussa yhteensä 340 opiskelijaa

SAMKista valmistui kesäkuussa yhteensä 340 opiskelijaa. Valmistuneista 63 suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Sanapilvi

Opin.fi-palvelun SAMK-tarjonta kasvanut merkittävästi

SAMKin tarjonta Opin.fi-palvelussa on lisääntynyt merkittävästi. Tarjonta on nyt 4,53 % amkien tarjonnasta ja 2,63 % koko Opin.fi:n tarjonnasta.

Kolme SAMKin opiskelijaa poseeraa violetin seinän edessä.

SAMKin julkaisut

Asiantuntijamme tuottavat tutkimus- ja kehittämisprojekteissa sekä opetuksessa tutkimuksia, raportteja, oppimateriaaleja, videoita ja muita julkaisuja.
Lue lisää SAMKin julkaisutoiminnasta

SAMK Research -verkkolehti

SAMK Research kokoaa yhteen korkeakoulumme tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan ajankohtaiset artikkelit ja tulokset sekä tekee näkyväksi SAMKin henkilöstön ja tutkimuskeskusten asiantuntijatyön.
SAMK Research -verkkolehti Linkki avautuu uuteen välilehteen