Sosiaalialan monipuolisuus houkutteli Joonatania

Joonatan Pälkäs opiskelee sosionomiksi SAMKissa nyt kolmatta vuotta. Hän pääsi tutkinto-opiskelijaksi avoimen ammattikorkeakoulun polkuopintojen kautta.

Joonatan Pälkäs

Joonatanin mielestä yksi parhaista asioista opinnoissa on parhaat opiskelukaverit.

Joonatan aloitti sosiaalialan opinnot ensin avoimessa ammattikorkeakoulussa ja pääsi tutkinto-opiskelijaksi syksyllä 2019. Nyt opinnoissa on meneillään kolmas vuosi. Hän suuntautuu opinnoissaan erityiskasvatukseen. SAMK tuntui Joonatanille luontevalta valinnalta, koska hän on alun perin porilainen. Myös uusi ja moderni Porin kampus houkutteli.

Joonatan kiinnostui sosiaalialasta, koska ala on todella monipuolinen ja työllistymismahdollisuuksia on lukuisia. Positiivisena, sosiaalisena ja helposti lähestyttävänä ihmisenä hän uskoo, että hänellä on paljon annettavaa alalle.

– Pystyn löytämään arjesta hyvät puolet, Joonatan sanoo.

Sosionomiopinnoista on hyötyä yhteiskunnassa

Työllisyysnäkymät alalla ovat todella hyvät ja töitä löytyy jatkossakin, vaikka muu maailma automatisoituu. Sosionomeja tarvitaan entistä enemmän ja töitä on eri rintamilla.

– Ongelmat eivät poistu koskaan ja ihmisillä on aina jotain huolia, Joonatan sanoo.

Joonatan suorittaa harjoitteluaan toisen asteen ammattikoulun koulukuraattorina ja toivoo työllistyvänsä samanlaisiin tehtäviin valmistumisensa jälkeen. Muitakin kiinnostavia työpaikkoja löytyy.

– Voisin nähdä itseni myös jossain järjestötoiminnassa tai ohjaustyössä, Joonatan pohtii.

Sosionomiopintoja Joonatan suosittelee kaikille. Hän kuvailee opintoja huikeiksi ja hänen mielestään jokaisen pitäisi kokea ne jollain tavalla. Sosionomiopinnot ovat yleissivistäviä ja auttavat arjessa.

– Näillä opinnoilla tulee pärjäämään todella hyvin yhteiskunnassa, Joonatan hehkuttaa.

Lue lisää sosiaalialan opinnoista Joonatan Pälkäs

Joonatan Pälkäs

  • Kolmannen vuoden sosionomiopiskelija.
  • Suuntautuu opinnoissaan erityiskasvatukseen.
  • Kotoisin Porista.

 

Jaa tämä sivu

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS logo.

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS vahvistaa länsirannikon kasvun voimaa – Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat strategisen allianssin

Länsi-Suomen kolme ammattikorkeakoulua Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat täysin uudenlaista toimintamallia sekä yhteisen strategian. Kolmen itsenäisen ammattikorkeakoulun yhteistyö vahvistaa koko Länsi-Suomen elinvoimaa, osaamista ja kasvua.

Osana päivien ohjelmaa oli paneelikeskustelu, jossa tarkasteltiin eri näkökulmista soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutuksen ja osaamisen kehittymistä 2020-luvulla sekä tärkeimpiä tulevaisuuden osaamistarpeita ja kehittämistoimia.

Soveltavan liikunnan päivät kokosi alan asiantuntijat ja käytännön toimijat SAMKiin

Liikuntatieteellisen Seuran koordinoimat Soveltavan liikunnan päivät järjestettiin tänä vuonna SAMKin Porin kampuksella. Kaksipäiväinen tapahtuma toi Poriin noin 250 osallistujaa eri puolilta Suomea.

Menghua Liang-Haavisto on valmistunut Nursing-tutkinto-ohjelmasta vuonna 2021.

SAMKin alumni Menghua Liang-Haavisto valittiin Satakunnan Vuoden Uusyrittäjäksi

Kiinalaisen Hoitola Liangin yrittäjä Menghua Liang-Haavisto on valittu Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä 2026 -kilpailun voittajaksi. Vuoden uusyrittäjä valittiin nyt viidettä kertaa.