Seikkailu itänaapurissa – Joakim harjoitteluvaihdossa Venäjällä

SAMKissa matkailualaa opiskeleva Joakim Heinonen pitkään mietittyään päätti hakea mukaan ulkomaan harjoitteluun Venäjälle. Kohteeksi valikoitui 1,5 miljoonan asukkaan suurkaupunki Jekaterinburg.

Jekaterinburgilainen maisema, paljon sinistä taivasta ja kaupungin siluetti

Jekaterinburg loppukevät: talvi on vaihtumassa kohti kevättä Jekaterinburgissa.

SAMKissa matkailualaa opiskeleva Joakim Heinonen pitkään mietittyään päätti hakea mukaan ulkomaan harjoitteluun Venäjälle. Kohteeksi valikoitui 1,5 miljoonan asukkaan suurkaupunki Jekaterinburg, jossa mies oli huhtikuusta syyskuun alkuun kestäneen harjoittelujaksonsa ajan töissä Tourist and Information Servicessä. Työtehtäviin kuului matkailijoiden neuvominen nähtävyyksien kanssa ja muissa kaupunkiin liittyvissä asioissa.

Eri maiden kulttuurit ja kansainväliset kokemukset ovat jo pitkään kiinnostaneet Joakimia, mistä syystä hän alun perin lähti SAMKiin opiskelemaan matkailualaa. Myös päätös lähteä ulkomaille harjoitteluun oli hänen omien sanojensa mukaan suhteellisen helppo, eikä vaatinut pohtimista.

– Tiesin aiempien kokemuksieni perusteella pärjääväni hyvin missä päin maailmaa tahansa.

Lähtö harjoitteluun

Venäjä oli luonnollinen valinta harjoittelun kohdemaaksi Joakimin aiempien maassa tehtyjen reissujen ja maasta löytyvien kontaktien vuoksi. Myös naapurimaan laajuus sekä merkitys Suomen taloudelle ja Venäjän pitkä historia painoivat vaakakupissa, unohtamatta tietenkään maan rikasta kulttuuria ja Joakimin kiinnostusta tutustua paikallisten ihmisten elämään.

– Hakuprosessi ulkomaan harjoitteluun alkoi yksinkertaisesti siten, että etsin matkailuun liittyviä yrityksiä valitsemastani kaupungista. Sattumalta ensimmäinen organisaatio, jolle laitoin kiinnostuneena viestiä, vastasi myönteisesti kyselyihin. Muutamien organisaation esittämien kysymyksien jälkeen paikka olikin jo varmistunut.

Harjoitteluun pääsy on loppujen lopuksi helpompaa ja vaivattomampaa, mitä aluksi voisi kuvitella. Joakim oli helpottunut Tourist and Information Servicen kautta tarjoutuneesta mahdollisuudesta.

– Olin jo miettinyt jonkin aikaa ennen harjoittelua mahdollisia paikkoja ja välillä oli fiilis, ettei mihinkään kumminkaan pääse. Kun minut hyväksyttiin harjoittelupaikkaani, olin enemmän tyytyväinen kuin huolestunut mistään, toteaa Joakim.

Epäuskosta huolimatta harjoittelureissu toteutui. Helposti. Ei muuta kuin matkaan.

Kotimaamme tuolla puolen

Vaikka kyse onkin naapurimaasta Venäjästä, silti kulttuurierot olivat huomattavan suuria ja useista stereotypioista poikkeavia.

– Monella suomalaisella saattaa olla venäläisistä sellainen kuva, että mennään mahdollisimman helpon kautta ja laatu on mitä sattuu. Tällaiset stereotypiat eivät tälläkään kertaa olleet oikeassa, sillä omalla työpaikallani oltiin huolellisia ja työt tehtiin kunnolla. Moni venäläinen tekeekin pitkää päivää, yleensä yhdeksäntuntisia työpäiviä.

Muuten Joakim koki työyhteisön ja työkulttuurin suhteellisen samanlaisena Suomeen verrattuna. Mutta ehkä Venäjällä tietyllä tapaa esimiehen auktoriteetti ja lähestyttävyys on konservatiivisempaa kuin meillä.

– Tämän tietysti voi huomata myös koko maan muistakin valtarakenteista, kertoo Joakim.

Venäläisten arkikäyttäytymisestä työelämän ulkopuolella myös näkyi eroja kotimaahamme.

– Yksi selkeistä eroista on se, että tavallisten ruokakauppojen kassoilta on turha odottaa hymyä tai ilmeen värähdystäkään, sillä palvelukulttuuri eroaa tässä kohtaa Suomesta. Lisäksi tervehtimiskulttuurista sen verran, että miesten kanssa usein paiskataan kättä aina nähdessä, mutta naisia kohtaan tämä ei päde.

– Kaupunki tuntuu eloisalta arkipäivisinkin pitkälle melkein keskiyöhön saakka, kun ihmiset lähtevät töistä kaupungille. Kaupungin suuruutta on vaikea verrata edes Helsinkiin, mutta ehkä Suomessa muutenkin ihmiset viihtyvät työpäivän jälkeen enemmän kotona kuin ulkona.

Kielitaito karttuu ja kokemuksia kertyy

Paikallisten kanssa päivittäin touhutessa Joakimin kielitaito koheni huomattavasti. Englanti toimi turisti-informaatiotyössä pääkielenä, ja Joakim kokikin omien keskustelutaitojensa helpottuneen erityisesti sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät puhu juurikaan englantia. Myös venäjän kieltä hän pääsi pyörittelemään välillä satunnaisissa tilanteissa, tai tarvittaessa ohjatessaan asiakkaita paremmin venäjää puhuvien työtoverien luokse.

Venäjän harjoittelujakson mentyä Joakim tuli takaisin Suomeen kielitaito kehittyneenä ja satoja kokemuksia rikkaampana.

Joakim suosittelee muillekin Venäjällä harjoittelua tai opiskelua, jos asennetta ja kiinnostusta vain riittää.

– Kansainvälisyys kannattaa ja SAMK tarjoaa hyvät mahdollisuudet siihen. Jos vähääkään kiinnostaa vaihto tai kansainvälinen harjoittelu opintojen aikana, kannattaa vain repäistä ja lähteä rohkeasti eteenpäin, kannustaa Joakim.

Putinia Joakim ei valitettavasti tavannut.

Tutustu matkailun koulutukseen Joakin Heinonen hymyilee puolivartalokuvassa pinkissä paidassa.

Kuka? Joakim Heinonen

Koulutusohjelma: Matkailun koulutusohjelma

Harjoittelupaikka: Tourist and Information Service, Jekaterinburg, Venäjä

[fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only] [fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no] [fts_instagram instagram_id=17841400714380848 access_token=IGQVJXNWt3U1AwMy0ySUZAybzBFNnlxN1dXM0RDNVBxNzBPZAmgyWXRUdTN2dlNucEtuekhocWxkSFVHb0hhUWJPbUhZAend4X2xuNm9QU2UxTG1IMnNvTVJQa1BtMUxIYnc0WEZA5akh3 pics_count=6 type=basic height=500px super_gallery=yes columns=1 force_columns=no space_between_photos=1px icon_size=65px hide_date_likes_comments=no] [fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

Joonas Rakkolainen esittelee käsissään kehittämäänsä tuotetta Atlas Care.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen kehitti innovatiivisen apuvälineen niskajumiin

SAMKin Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen on kehittänyt yritystoiminnassaan apuvälineen, jolla hän hoiti aluksi omaa migreeniään.

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.