Sähkösuunnittelua ja automaatiota

22-vuotias porilainen Joonas Einola opiskelee sähköinsinööriksi neljättä vuotta Satakunnan ammattikorkeakoulussa.

Joonas istumassa meren ääressä kallion kivillä.

Joonakselle tekniikan ala on ollut itsestäänselvyys pienestä pitäen. Ulkoilu toi Joonakselle tasapainoa etäopiskeluun.

Joonas Einola opiskelee sähköinsinööriksi neljättä vuotta Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Hän kertoo opintojen kuluneen sutjakkaasti, vaikka onkin joutunut opiskelemaan suurimman osan korona-aikana. SAMKissa paikan päällä opiskelu oli jäänyt koronan asettamien rajoitusten vuoksi vähemmälle ja lähes kaikki opinnot hoituivat etäyhteyksin. Tämän Joonas kertoo olleen hänelle itselleen hyvin mieluinen vaihtoehto, vaikka etänä opiskelu on ollut tietyiltä osin työläämpää.

– Etäopiskelussa haastavinta oli se, että työskentelyn ja vapaa-ajan erottaminen hämärtyy todella helposti ja monesti koneen äärellä tulee istuttua tuntikausia tai vaihtoehtoisesti opiskelun sijaan tulee keskityttyä kaikkeen muuhun epäolennaiseen.

Ennen insinööriopintoja Joonas opiskeli Porin WinNovan ammattioppilaitoksessa sähkö- ja automaatiotekniikkaa ja valmistui sieltä vuoden 2019 maaliskuussa. Insinööriopinnot hän aloitti välittömästi vuoden 2019 elokuussa. Joonas huomauttaa, että omasta ammattikoulutaustasta on ollut suuri apu käytännön asioiden ymmärtämisessä erityisesti sähkö- ja automaatiotekniikan opinnoissa. Joonas opiskelee alansa opintoja automaatiopainotuksella ja häntä kiinnostaa erityisesti robotiikka.

Alalla kesätöissä

Ensimmäisenä opiskeluvuonna Joonas haki kesätöihin Cimcorp-nimiseen ulvilalaiseen automaatioyrityksen ja aloitti siellä vuoden 2020 toukokuussa työskennellen ensimmäiset kuukaudet sähköasentajana tuotannon puolella, jonka jälkeen hän siirtyi sähkösuunnitteluosastolle. Tällä hetkellä Joonaksella on työn alla opinnäytetyö, joka edistyy oikein hyvää vauhtia. Hän tekee sitä yhteistyössä Cimcorpin kanssa. Hänen olisi tarkoitus valmistua keväällä ja jatkaa siitä työelämään. Cimcorpilla Joonas on työskennellyt kahden kesän aikana sähkösuunnittelijana.

– Automaatiopainotteisesta opiskelusta on hyötyä myös sähkösuunnittelun näkökulmasta, sillä se lisää ymmärrystä myös automaatiosta ja siihen kuuluvasta kokonaisuudesta.

Joonas toivoo voivansa jatkaa työskentelyä Cimcorpissa sen mahtavan työyhteisön ja -ympäristön takia, mutta on varmaa, että insinööreille löytyy kysyntää muualtakin Satakunnan alueella.

Lue lisää sähkö- ja automaatiotekniikan opinnoista. Joonas istumassa puhelin kädessä kaiteella luonnossa.

Joonas Einola

  • 22-vuotias
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
  • Vapaa-ajalla harrastaa autoilua ja kitaran soittoa
  • Tekee myös BMW-merkkisten autojen koodauksia ja vianhakuja kevytyrittäjänä Satakunnan alueella.

Jaa tämä sivu

Kumppanuussopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana (vas.) kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi ja tutkimuksen vararehtori Heikki Haaparanta SAMKista sekä palvelupäällikkö Jouni Stenfors ja toimitusjohtaja Tiina Äijälä Karhulinnasta.

Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus tukee aluekehitystä ja osaajien kasvua Satakunnassa

Lääkärikeskus Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus rakentaa osaamista, tukee aluekehitystä ja avaa opiskelijoille uusia mahdollisuuksia terveydenhuollon kentällä.

Pirita Huhtasalo (vas.) työyhteisönsä tapaamisessa. Kuvassa oikealla yritysasiantuntija Mari Raukola Kankaanpään kaupungilta ja kehittämisasiantuntija Leena Saloniemi Leader Pohjois-Satakunnasta.

Pirita Huhtasalon YAMK-opinnot ovat loppusuoralla – työelämä ja opiskelu kulkevat käsi kädessä

Pirita Huhtasalo on valmistunut SAMKista aikanaan tradenomiksi ja on vuosien aikana täydentänyt osaamistaan monipuolisesti. Työn ohella Pirita suorittaa nyt SAMKin Tulevaisuuden johtamisen YAMK-tutkintoa, opinnot ovat nyt loppusuoralla.

Annika Elo lähikuvassa talvisen pellon laidalla.

Opiskelijamme työllistyvät: SAMKista monipuolisiin taloushallinnon tehtäviin

Annika Elo valmistui SAMKista vuoden 2004 keväällä ja työskentelee nyt porilaisessa henkilöstövuokrauksen ja taloushallinnon yrityksessä.