Restonomin ylempi AMK-tutkinto vahvistaa osaamista kunta-alalla

Rami Iltanen, Tradenomi (YAMK)
Rami Iltanen opiskelee Johtamisen ja palveluliiketoiminnan YAMK-opinnoissa SAMKissa.

Erityisen mielenkiintoisia olivat asiakaspalvelun ja erityisesti palvelumuotoilun opinnot.

– Yksityisten palveluntarjoajien rantautuminen alalle pakottaa myös kunta-alalla työskenteleviä vahvistamaan ja laajentamaan omaa osaamistaan. Mielestäni kunta-alalla ei ole aiemmin tunnistettu laaja-alaisen koulutuksen tarvetta, mutta hiljalleen tarpeeseen on alettu heräämään. YAMK-opinnot antavat hyvän jatkokoulutuspolun ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille. Koen, että oman osaamisen kehittäminen on tärkeää, jotta pystyn tekemään työni mahdollisemman hyvin.

Satakunnan ammattikorkeakoulusta Iltasella on aina ollut positiivinen mielikuva ja kotipaikkakunnalla tarjottavat opinnot houkuttelivat hänet opiskelemaan. Erityisen mielenkiintoisina hän piti asiakaspalvelun ja erityisesti palvelumuotoilun opintoja.

– Työtä tehdään asiakkaalle. Itselle tärkeää suunnittelutyössä on ihmisläheisyys ja asiakkaiden osallistaminen toiminnan suunnitteluun. Omassa työssä haasteita asettaa se, että loppukäyttäjä on kaukana. Tärkeää onkin eri yksiköiden henkilökunnan kanssa tehtävä yhteistyö. Opinnoissa nousi esiin osallistaminen, erilaiset toimintamallit ja ihmisläheisyys. Nämä osuivat omaan työhöni erittäin hyvin.

 

Opiskelijoiden erilaiset kokemukset ovat opintojen suola

YAMK-tutkinto on mahdollista suorittaa työn ohessa, monimuoto-opintoina. Iltasen mukaan työn ja opiskelun yhdistäminen ei tuonut mukanaan erityisiä haasteita.

– Pystyin hyvin yhdistämään työn ja opiskelun. Opiskelu sisälsi ryhmätöitä noin viiden hengen ryhmissä. Minusta oli suuri rikkaus tutustua eri alalla työskenteleviin ja eri tavalla asioista ajatteleviin ihmisiin. Samassa ryhmässä opiskeli myös tradenomitaustaisia opiskelijoita. Tämä avarsi omaa näkökulmaa asioihin. Ryhmätyöt sujuivat hyvin ja ne helpottivat omaa opiskelua. Ryhmän luoma positiivinen paine piti myös hyvässä opiskelutahdissa. Harjoitustehtävien tekemisessä ja ryhmän tapaamisissa hyödynnettiin erilaisia sähköisiä sovelluksia ja verkkotyökaluja.

Opinnäytetyössä YAMK-opiskelija osoittaa, että osaa soveltaa tutkimustietoa ja käyttää valittuja menetelmiä työelämän ongelmien erittelyyn ja ratkaisemiseen sekä valmiutta itsenäiseen asiantuntijatyöhön. Omassa opinnäytetyössään Iltanen pohti hyvin ajankohtaista aihetta, ruokahävikin vähentämistä omassa organisaatiossa.

– Organisaatiossamme tiedostettiin, että asialle pitää tehdä jotain. Opinnäytetyön myötä löysimmekin käytännön keinoja ruokahävikin vähentämiseen. Teimme muutoksia mm. annoskokoihin ja tuotantoprosessiin. Jatkossa otamme käyttöön myös seurantaprosessin.

Iltanen suosittelee SAMKin Johtamisen ja palveluliiketoiminnan YAMK-opintoja erityisesti kunta-alan restonomeilla.

–Opinnot ovat oiva tapa kehittää omaa osaamistaan ja päivittää toimintamalleja omassa organisaatiossa. Opinnot kannattaa aikatauluttaa etukäteen omaan arkeen, niin jää aikaa myös vapaa-ajalle, eikä tehtävien palautus jää viime tippaan.

Rami Iltanen on aiemmalta koulutukseltaan restonomi (AMK). Tällä hetkellä hän toimii ateriapalvelujen palvelusuunnittelijan tehtävissä vastuualueenaan Porin palveluliikelaitoksessa kokopäivälaitosten ateriapalvelut.

Johtaminen ja palveluliiketoiminnan YAMK-opinnoissa voit syventyä johtamisen, asiakaslähtöisen palveluliiketoiminnan tai oikeudellisiin opintoihin.

Haku 18.3.–1.4.2020 | Lisätietoja koulutuksesta

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta (vas.), kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi sekä Vatajankosken toimitusjohtaja Pekka Passi.

Vatajankoski rakentaa SAMKin kanssa kestävää energia-alan osaamista

SAMK ja Vatajankoski ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka tähtää osaamisen vahvistamiseen ja yhteisten kehityshankkeiden toteuttamiseen.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Matias Maja istuu pöydän ääressä ja tekee muistiinpanoja paperille.

Insinööriopiskelija Matias Majan opinnäytetyöaihe syntyi yrityksen tarpeista

Matias Maja on neljännen vuoden energiatekniikan insinööriopiskelija SAMKissa. Kotikaupunki tuntui Porista kotoisin olevalle Matiakselle hyvältä vaihtoehdolta opiskelujen suhteen, eikä se ole odotuksia pettänyt. Pian valmistuva insinööriopiskelija on ollut tyytyväinen SAMKin tarjoamiin puitteisiin sekä opetukseen.