Polkuopinnot avasivat oven korkeakouluopintoihin

Kun yhteishaku ei tuonut toivottua opiskelupaikkaa, päätti Ida Heinonen hakea polkuopiskelijaksi ja tavoitella avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijan paikkaa. Nyt toisen vuoden tutkinto-opiskelijana hän voi todeta, että valitsi itselleen oikean tutkinto-ohjelman sekä väylän.

Ida Heinonen valitsee kirjoja SAMKin Porin kampuksen kirjahyllystä.

Kaupallinen ala on kiinnostanut Ida Heinosta aina.

Ida Heinonen on toisen vuoden liiketalouden opiskelija. Hän suuntautuu opinnoissaan luovaan markkinointiin, ja vaikka alan valinta oli hänelle selvä, oli itse opiskelupaikka kaikkea muuta. Kevään 2020 yhteishaussa Heinonen oli hakenut Helsinkiin, Tampereelle, Jyväskylään ja Seinäjoelle, mutta jäi harmittavaisesti muutamien varasijojen päähän opiskelupaikasta.

– Valmistuin ylioppilaaksi Kankaanpään lukiosta keväällä 2019, ja vietin välivuoden tehden töitä huoltoasemalla. Toinen välivuosi ei enää innostanut, joten yhteishaun tulokset harmittivat, Heinonen kertoo.

Polkuopinnot avain opiskelupaikkaan

Heinonen oli miettinyt suorittavansa syksyllä muutamia avoimen ammattikorkeakoulun opintojaksoja. Ystävä tiesi kuitenkin kertoa, että Porissa voi päästä tutkinto-opiskelijaksi polkuopintojen kautta.

– Aloin selvittää asioita netistä, ja SAMKin sivuilta löytyikin paljon tietoa polkuopinnoista, sekä erillishaku niihin.

Polkuopintojen erillishaku oli auki loppukesästä, ja pian Heinonen saikin tiedon, että oli päässyt avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijaksi.

Avoimen ammattikorkean polkuopinnoissa opiskellaan yleensä tutkintoryhmän mukana opetussuunnitelman mukaisia opintoja. Kun polkuopinnot on suoritettu, on mahdollista hakea erillishaussa avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi, ja jatkaa tutkinto-opiskelijana saman ryhmän kanssa. Tämä olikin Heinosen mielestä parasta polkuopinnoissa.

– Sain oman ryhmän ja mahdollisuuden tutustua ihmisiin aivan kuten tutkinto-opiskelijatkin. Suoritin samoja opintojaksoja samassa tahdissa, eikä ollut pelkoa siitä, että olisi jäänyt ryhmän ulkopuolelle.

Yrittäjäperhe taustalla

Kaupallinen ala on kiinnostanut Heinosta aina. Hän tulee yrittäjäperheestä, joten liike-elämä oli jo jokseenkin tuttua, ja tuntui siksi luontevalta valinnalta. Ammattikorkeakoulun lisäksi Heinonen harkitsi myös kauppakorkeakouluun hakemista, mutta se ei tuntunut aivan omalta jutulta.

– Koin, että halusin oppia enemmän tekemällä kuin pänttäämällä, Heinonen selventää.

Heinonen nostaa myös esille tradenomitutkinnon monipuolisuuden.

– Yksi parhaista asioista liiketalouden opinnoissa on ollut vapaus valita itseään kiinnostavia opintojaksoja, vaikka ne eivät suoranaisesti olisikaan omaan suuntautumiseen liittyviä, kertoo Heinonen, joka valitsi tälle syksylle omien ammattiopintojen lisäksi isännöintiin liittyviä opintoja.

Kun ovi ammattikorkeaan avautui ja opinnot osoittautuivat mieluisiksi, uskaltautui Heinonen myös suunnittelemaan jatko-opintoja.

– Aion ehdottomasti jatkaa vielä tämän tutkinnon jälkeen opintoja ja hakea joko ylempään ammattikorkeakouluun tai kauppakorkean maisterinohjelmaan.

Polkuopintoja Heinonen voi suositella kaikille, joita ei yhteishaussa onnistanut.

Lue lisää polkuopinnoista Lue lisää liiketalouden opinnoista Ida Heinonen SAMKin Pron kampuksen käytävällä

Ida Heinonen

Tutkinto-ohjelma: Liiketalous

Opiskelupaikkakunta: Pori

Huomioitavaa: Päässyt tutkinto-opiskelijaksi polkuopintojen kautta

Jaa tämä sivu

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.

Ville-Pekka Vihma näyttelyssä Oulussa, Real Deal Yläkerta -galleriassa.

Ville-Pekka Vihma valmistuu kuvataiteilijaksi

Oulusta kotoisin oleva Ville-Pekka Vihma kirjoittaa parhaillaan opinnäytetyötään Kangasniemellä töidensä ohella. Hän opiskelee viimeistä vuottaan kuvataitelijaksi SAMKin Taidekoulun kampuksella Kankaanpäässä.