Opiskelijamme työllistyvät: Yrityskiihdyttämö antoi startin Tinon uralle

Liiketalouden koulutusohjelmasta vuonna 2017 valmistunut Tino Lehtonen toimii nyt yrittäjänä neljässä yrityksessä: Seikkailupuisto Huikeessa, Yyteri Beach -lomakeskuksessa sekä Ultra Action Parkissa ja Turo’s Street Kitchenissä Porin Puuvillassa.

6.3.2020 | Teksti: Martiina Salokangas, SAMKin opiskelija | Kuva: Martiina Salokangas ja Tino Lehtonen

Tino Lehtonen seisoo Ultra Action Parkin logon edessä.
Tino Lehtonen on valittu vuoden kiihdyttämöyrittäjäksi 2017.

Aloittaessaan opiskelun SAMKissa yrittäjäksi ryhtyminen oli ollut Tinolla jo kauan haaveena. Tino kertoo kasvaneensa yrittäjäperheessä. Hän oli päässyt jo näkemään, miltä yrittäjän arki näyttää ja hän tiesi, mihin olisi ryhtymässä.

– Yrittäjyys on kiinnostanut minua jo nuoresta lähtien, sillä yrittäjänä pääsee kehittämään omia ideoitaan ja mahdollisuudet ovat rajattomat.

Liiketalouden opintojen valinta SAMKissa oli Tinolle päivänselvää, sillä Tino oli kuullut SAMKin yrittäjyyspainotteisuudesta jo aiemmin.

– Opintojen alussa opiskelijoille kerrottiin yrityskiihdyttämöstä, ja tiesin heti, että haluan mennä kiihdyttämöön kehittämään omaa ideaani, Lehtonen kertoo.

Yrityskiihdyttämössä Tino sai omaksi mentorikseen lehtori Piia Marjasen, jonka tuen ja neuvojen avulla Tino alkoi kehittämään ideaa Seikkailupuisto Huikeesta.

Vuonna 2017 Tino Lehtonen valittiin vuoden kiihdyttämöyrittäjäksi.

– Vuonna 2017 minut valittiin vuoden kiihdyttämöyrittäjäksi. Tuntui mahtavalta saada tunnustusta uuden konseptin luomisesta, Lehtonen kertoo mielissään.

Tino suosittelee yrityskiihdyttämöön lähtemistä kaikille opiskelijoille, joita yrittäjyys kiinnostaa. Yrityskiihdyttämö tarjoaa mahdollisuuden kehittää omaa yritystä, sekä viedä opiskeluja eteenpäin samanaikaisesti.

Seikkailupuisto Yyteriin

Tinoa voi kutsua jo multiyrittäjäksi, sillä hän on osa neljää yritystä. Seikkailupuisto Huikee, Yyteri Beach Lomakeskus sekä Ultra Action Park ja Turo’s Street Kitchen ovat kaikki yrityksiä, joissa Tino Lehtonen toimii yhtenä yrittäjistä.

Seikkailupuisto Huikee on koko perheen köysiratapuisto.

Idea Seikkailupuisto Huikeesta heräsi Tinolle sekä hänen veljelleen vuonna 2015, jolloin Tino alkoi kehittämään sitä yrityskiihdyttämössä.

– Köysiratapuistot alkoivat yleistyä Euroopassa sekä Suomessa ja huomasimme, että Porista puuttuu ulkoaktiviteettipuisto ja näimme tässä mahdollisuuden.

Tino kertoo, että syksyllä 2016 avautui mahdollisuus ostaa osuuksia Yyteri Beach -lomakeskuksesta, minkä myötä löytyi nykyinen Seikkailupuisto Huikeen sijainti lomakeskuksen yhteydestä.

Huhtikuussa 2017 vietettiinkin jo Seikkailupuisto Huikeen avajaisia.

Ultra Action Park sekä Turo’s Street Kitchen, uutta Puuvillassa

Vuonna 2019 Lehtosen veljekset saivat uuden idean nuorille suunnatusta toimintapuistosta kauppakeskus Puuvillaan, ja niinpä syntyi Ultra Action Park, sekä sen yhteyteen Turo’s Street Kitchen.

Ultra Action Park avasi ovensa syksyllä 2019.

– Porista puuttui nuorille suunnattu toimintapuisto, jossa nuoret pääsisivät purkamaan energiaansa, liikkumaan sekä harjoittelemaan uusia taitoja.

Ultra Action Parkista löytyy yli 27 erilaista aktiviteettia, trampoliineista ja akrobatia-alueesta lätkätutkiin ja erilaisiin pelillistettyihin pallopeleihin. Puistoon ovat tervetulleita niin nuoret kuin aikuisetkin, liikkumaan uudella hauskalla tavalla.

Ultra Action Parkin yhteyteen mietittiin ravintolaa, joka tarjoaisi erilaista ruokaa kuin jo Puuvillan kauppakeskuksesta löytyvät ravintolat. Tällöin syntyi idea yhteistyöstä Turo’s Heavy Kebabin kanssa.

– Turon ruoka on Porissa ja jo muuallakin Suomessa tunnettua, joten syntyi idea, että olisi mahtavaa saada toinen Turo’s ravintola Puuvillaan.

Turo’s Street Kitchen tarjoaa marokkolaistyylistä lounasta joka arkipäivä, lisäksi menusta löytyvät Turo’s Heavy Kebabista tutut annokset.

Yrittäjyys uravalintana

Kysyttäessä Lehtoselta suosittelisitko yrittäjyyttä opiskelijoille, hän kertoo suosittelevansa, mutta sanoo ettei yrittäjyys ole helpoin urapolku.

– Yrittäjänä toimiminen on antoisaa, sillä pääset toteuttamaan itseäsi ja unelmiasi, mutta yrittäjältä vaaditaan monia piirteitä, kuten pitkäjänteisyyttä ja hyvää stressinsietokykyä.

Tino kertoo myös, ettei yrittäjän työaikoja voi verrata normaaleihin toimistyöaikoihin, sillä yrittäjyys on enemmänkin elämäntapa kuin vain työpaikka.

– Välillä työpäivät voivat olla todella pitkiä, mutta joskus saa ja pitääkin ottaa rennommin, minkä yrittäjänä toimiminen tekee mahdolliseksi.

SAMKin yrityskiihdyttämö

  • Yrityskiihdyttämö toimii kaikkien SAMKin koulutusohjelmien yhteydessä.
  • Yrityskiihdyttämössä on keskeisintä mentorien tuki ja apu.
  • Yrityskiihdyttämö on ollut toiminnassa jo 22 vuotta.
  • Yrityskiihdyttämössä on perustettu jo yli 320 yritystä.

6.3.2020 | Teksti: Martiina Salokangas, SAMKin opiskelija | Kuva: Martiina Salokangas ja Tino Lehtonen

Lisää aiheesta

Tino Lehtosen lähikuva.
| Yrittäjyys

Yrityskiihdyttämön vuoden 2017 yrittäjäksi Seikkailupuisto Huikeen Tino Lehtonen

Toimiva yritysidea yhdistää Yyterin matkailutoiminnan kehittämisen, ekologisen ajattelun ja koko perheelle sopivan liikunnan. Puiden ympärille eri korkeuksiin rakennetuista köysiradoista koostuva puisto avattiin kesällä 2017.
Janica Hakala lähikuvassa yhdessä lehmää kuvaavan maalauksen kanssa.
| Liiketoiminta

Opiskelijamme työllistyvät: ”Liiketalous vakuutti minut monimuotoisuudellaan”

SAMKista taloushallinnon tradenomiksi valmistunut Janica Hakala piti opintojen tahdin tiukkana ja valmistui suunniteltua aikaisemmin, työpaikan ollessa jo tiedossa. Hän haaveili nuorempana alasta taiteen parissa. Hän punnitsi pitkään, omistaako elämänsä taiteelle vai hankkiiko palkkatyön, jonka ohella voisi jatkaa maalausharrastustaan.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Mirja Röyttä opiskeli lähihoitajasta tradenomiksi ja haaveilee henkilöstöpäällikön tehtävistä. Opinnäytetyössään hän tutki mitkä asiat vaikuttavat terveydenhuollon henkilöstön sitoutumiseen ja mistä työnantaja voi ne tunnistaa. Hän on myös rekrytoinut varttuneita hoitajia keikkatöihin. Lue koko juttu: www.samk.fi/uutiset/lahihoitajasta-tradenomiksi/#tradenomi #verkkotutkinto #samk #huittinen #katsetulevaisuuteen ... See MoreSee Less
View on Facebook

Twitter feed is not available at the moment.