Opiskelijamme työllistyvät: Roni Uusitalo löysi prosessi-insinöörin ammatin kotikaupungistaan

Roni Uusitalo on SAMKista 2018 kesäkuussa valmistunut automaatiotekniikan insinööri. Hän on työskennellyt valmistumisesta asti Oy Hollmén & Co:ssa.

Roni Uusitalon lähikuva.

Roni Uusitalo on SAMKista valmistunut automaatiotekniikan insinööri. Hän valmistui vuoden 2018 kesäkuussa, ja on siitä lähtien työskennellyt prosessi-insinöörinä Oy Hollmén & Co:ssa. Valmistuttuaan lukiosta hän pohti itsekseen, että mitä haluaisi tulevaisuudeltaan, ja tutkittuaan opiskeluvaihtoehtoja, hän päätyi opiskelemaan kotikaupunkiinsa Poriin.

Automaatiotekniikka on tulevaisuuden ala

Roni valitsi automaatioalan moninaisista syistä. Luonnollisesti yksi tärkeimmistä tekijöistä oli mielenkiintoisuus, mutta sen lisäksi valintaan vaikutti myös se, että automaatiotekniikka on tulevaisuuden ala, ja työmahdollisuudet alalla ovat hyvät ja alati kasvavat.

– Työssäni saan soveltaa paljon ja tehdä asioita omalla tavallani, Roni toteaa.

Monipuolinen työ on sopinut porilaiselle insinöörille ja hän nauttii työstään hitsausrobottisolujen ohjelmoijana ja kehittäjänä. Työ itsessään ei ole yksitoikkoista, vaan työnkuva vaihtelee laajasti, mikä tekee työstä mielenkiintoista ja kehittää jatkuvasti työntekijän henkilökohtaisia taitoja.

Roni kokee, että hänen SAMKissa saamansa koulutus on valmistanut häntä hyvin alan töihin sekä tosielämän haasteisiin. Hänen mielestään opetus on hyvällä tasolla ja teoriaopetuksen sekä käytännön harjoittelun tasapaino on oikeanlainen.

Lue lisää sähkö- ja automaatiotekniikan koulutuksesta

Roni Uusitalo

Tutkinto: Automaatiotekniikan insinööri

Nykyinen nimike ja työpaikka: Prosessi-insinööri, Oy Hollmén & Co.

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Insinööriopiskelijoita luokkatilanteessa Porin kampuksella.

Kasvu jatkuu – SAMKista valmistui ennätysmäärä opiskelijoita myös vuonna 2025

SAMKista valmistui vuonna 2025 jälleen uusi ennätysmäärä opiskelijoita. Valmistuneiden määrä on noussut jo useana vuonna peräkkäin.

Osastopäällikkö Niko Näppi seisoo Powerin liikkeessä kodinkoneiden edessä.

Tradenomiopiskelijasta osastopäälliköksi

Niko Näppi koki tradenomiopintojen valinnan yksiselitteisenä ja työskentelee nyt Power Porin osastopäällikkönä. SAMKissa opiskelu vahvisti hänen varmuutensa siitä, että myynti ja markkinointi ovat hänelle oikea ala.

Kalastus on kulkenut Fetu Seppälän mukana läpi elämän tärkeänä vastapainona arjelle.

Fetu Seppälän tie rakennusinsinööriksi

Fetu Seppälä valmistui keväällä 2025 rakennusinsinööriksi tuotantopainotteiselta linjalta. Hänen tiensä alalle alkoi jo varhain ja johti lopulta vakituiseen työuraan satakuntalaisessa rakennusyrityksessä.