Opiskelijamme työllistyvät: Maailmalle ja takaisin

Taru Junnilan tie vei Italian ja Englannin kautta takaisin Suomeen tavoitteenaan ura kansainvälisen kaupan alalla.

13.3.2019 | Teksti: Jani Mäntylä, SAMKin opiskelija | Kuva: Taru Junnilan arkisto

Taru Junnilalla on värikäs työhistoria. Hän on työskennellyt myyntineuvottelijana, myyjänä sekä lasityöntekijänä. Baarimikonkaan työt eivät ole jääneet vieraiksi. Taru halusi kuitenkin avartaa mahdollisuuksiaan työelämässä ja opiskella lisää.

Kansainvälisen kaupan opinnot olivat Tarulle selvä valinta jatkokoulutusta ajatellen, sillä hän pitää kielten opiskelusta ja kansainvälisyydestä. Espanja ja saksakin sujuu ruotsin ja englannin lisäksi.

– Olen aina pitänyt kielistä ja kansainvälisyydestä ja halusin enemmän kuin aiemmat työni pystyivät tarjoamaan.

Opiskelu ja perhe-elämä

Tarun varttuneempi ikä antoi mahdollisuuksia ja haasteita opiskelulle. Kielitaito, työkokemus sekä varsinkin ulkomailta opitut taidot antoivat hänelle merkittävän edun opiskelussa, sillä hän on pystynyt konkreettisesti sisäistämään vieraita kulttuureja.

– Päiväopetuksen yhdistäminen perhe-elämään saattaa kuitenkin olla haasteellista. Ajoittain täytyy panostaa kotona oppimiseen enemmän. Ei ole helppoa yhdistää perhe-elämää ja päiväopiskelua, kun on pieniä lapsia. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta.

Päiväopiskelun yhdistäminen perhe-elämään saattaa olla haasteellista.

Tavoitteena unelmien työ

Taru valmistui kansainvälisen kaupan tradenomiksi joulukuussa 2018. Tällä hetkellä hän tavoittelee unelmiensa työtä, jossa hän saa olla tekemisissä kansainvälisten yritysten kanssa. Opinnäytetyössään hän tutki puulämmitteisen kiukaan markkinamahdollisuuksia Saksassa.

Taru tekee erilaisia keikkaluonteisia töitä pitäen kiinni kaupallisesta kutsumuksestaan.

– En tavoittele mitä tahansa työtä, vaan sitä oikeaa.

SAMKista kansainvälisen kaupan tradenomiksi (AMK) valmistunut Taru Junnila.

Taru Junnila

Tradenomi, Kansainvälinen kauppa

13.3.2019 | Teksti: Jani Mäntylä, SAMKin opiskelija | Kuva: Taru Junnilan arkisto

Lisää aiheesta

Työllisyydenhoidon koordinaattori, sosionomi (ylempi AMK) Johanna Syysmäki
| Hyvinvointi ja terveys

Hyvinvointipalveluiden kehittämisen ja johtamisen opinnot verkossa: Työelämälähtöisyys, ajankohtaisuus ja laaja-alaisuus motivoivat Johannaa

Hyvinvointipalvelujen kehittämisen ja johtamisen opintoihin pääsee eri koulutustaustoilla ja opinnot voi suorittaa alkuorientaatiota lukuunottamatta kokonaan verkossa. Porilainen Johanna Syysmäki lähti opiskelemaan sosionomi (AMK)-pohjakoulutuksella ja hän valmistui YAMK-tutkintoon puolessatoista vuodessa. 
Hennan opiskeluja on siivittänyt perhe ja ystävät, joka tukevat ja kannustavat. Tukiverkostoon kuuluvat puoliso ja lähellä asuvat isovanhemmat. 
| Opiskelijatarina

Liiketalous alkoi innostaa hyvinvointipalvelujen johtamisopintojen jälkeen – Henna suorittaa nyt jo neljättä tutkintoaan SAMKissa

Porilainen Henna Kuusisto sai äskettäin valmiiksi hyvinvointipalveluiden kehittämisen ja johtamisen YAMK-tutkinnon. Tänä vuonna hän aikoo saada päätökseen myös tradenomin opinnot. Tätä ennen sairaanhoitajaksi ja terveydenhoitajaksi SAMKista valmistunut energiapakkaus pohjustaa kokonaan uutta uraa HR-koordinaattorina teollisuusyrityksessä.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Cannot call API for app 1123168491105924 on behalf of user 10157419919776743 Type: OAuthException
Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Erikoistumiskoulutuksella saavutat osaamisen, jota tarvitset toimiessasi palliatiivisen hoidon erityistasolla (B/C) tai perustason (A) vastuutehtävissä. Hae 31.12.2023 mennessä.Avaamme täydennyshaun Palliatiivisen hoidon asiantuntija (30 op) -erikoistumiskoulutukseen!Voit hakea koulutukseen aina 31.12.2023 asti. Koulutuksen toteutuminen on varmaa, otamme vielä muutamia opiskelijoita ryhmään.Lue lisää ja hae mukaan tästä: events.samk.fi/event/wJpkP ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

The new Research Center for Human Functioning was recently established at SAMK. The research center is led by Henna Kyhä, Research Manager and Doctor of Philosophy.

#thinkfuture #humanfunctioning #samkasanemployer

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus, jota luotsaa tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

#katsetulevaisuuteen #osallisuus #toimintakyky #samktyönantajana

Altogether 92 students graduated from SAMK in November. Fifteen of them graduated with a Master´s degree. The theses of graduates can be found on Theseus. SAMK congratulates all the graduates 🌺

#alumni #thinkfuture

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 92 opiskelijaa. Valmistuneista 15 suoritti YAMK-tutkinnon. Valmistuneiden opinnäytetyöt ovat luettavissa Theseuksessa. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita 💐

#alumni #katsetulevaisuuteen

Porin Tradenomiopiskelijat PORA ry:n järjestämässä äänestyksessä opiskelijat valitsivat Vuoden 2023 liiketalouden opettajaksi Peri Martikkalan. Onnittelut!
#vuodenopettaja #katsetulevaisuuteen #porary