Opiskelijamme työllistyvät: AMK-opinnot mahdollistivat urakehityksen pankkialalla
Jenna Mäntyvaara valmistui vuonna 2018 SAMKista taloushallinnon tradenomiksi ja työskentelee nykyään Länsi-Suomen Osuuspankissa sijoitusasiantuntijana.

Opiskelijamme työllistyvät: AMK-opinnot mahdollistivat urakehityksen pankkialalla
Jennan työtehtäviin kuuluu asiakassalkun hoito ja sijoitusratkaisujen tarjoaminen.
Ennen ammattikorkeakouluopintoja Jenna suoritti kaksoistutkinnon eli ylioppilastutkinnon ja merkonomitutkinnon samanaikaisesti. Pankissa tehtyjen työharjoitteluiden ja kesätöiden myötä Jenna tiesi olevansa oikealla alalla ja halusikin vielä syventää osaamistaan jatkamalla opintoja.
– AMK-opinnot tarjosivat paljon syventävää ja hyödyllistä tietoa tulevaan, Jenna kertoo.
Parhaat opintojaksot olivat myös rankimpia
Kiinnostavimpia opintojaksoja Jennan mielestä olivat Kustannuslaskennan ja Tilinpäätöksen opintojaksot. Näillä opintojaksoilla sai hyvän kokonaiskuvan yrityksen taloudesta ja Jenna kokee hyötyneensä niistä omassa työssään sijoitusasiantuntijana esimerkiksi sijoitusratkaisuja arvioidessaan. Edellä mainittujen opintojaksojen lisäksi Jennaa kiinnostivat esimerkiksi Luottosuhteet, Työoikeus ja Luonnollisen henkilön verotus.
– Vaikka ne ovat olleet vaativimpia opintojaksoja, ne ovat kuitenkin myös antaneet eniten. Niissä on päässyt soveltamaan osaamista ja laaja-alaisten harjoitusten myötä asiat on pitänyt sisäistää huolella, Jenna kertoo.
Opintojen ja työnteon yhdistäminen onnistui hyvin
Jenna myös työskenteli opintojen ohella pankissa. Vaikka opinnoissa oli paljon tenttejä ja palautettavia tehtäviä, opintojen ja työnteon yhdistäminen ei kuitenkaan käynyt liian rankaksi. Jenna suoriutui sekä opinnoista että töistä kiitettävästi ja kehitti samalla myös omaa ajanhallintaansa.
– Päivät oli rakennettu niin, että sain järkevästi yhdistettyä niin työn tekemisen kuin opintojenkin suorittamisen, Jenna muistelee.
Positiivisesti mieleen on jäänyt opinnäytetyö
Myös opinnäytetyön esittäminen seminaarissa ja opponointi sekä Rahoitus- ja arvopaperisijoittamisen opintojaksolla luotu oma sijoitussalkku ovat jääneet Jennan mieleen positiivisesti. Seminaaritilanne opetti esiintymistaitoja ja Jenna koki palautteen saamisen palkitsevaksi. Opinnäytetyön aiheen valinta oli helppoa. Jenna tuotti tilaajayritykselle oppaan uudelle lainaneuvottelijalle eli opinnäytetyö oli toiminnallinen.
– Palloteltiin muutamia aiheita, mutta aihe oli helppo rajata, kun itseä kiinnosti rahoituspuoli ja halusin työn liittyvän siihen. Lisäksi halusin aiheen, joka antaa paljon sekä itselle että tilaajalle.
Liiketalouden koulutus antaa hyvät mahdollisuudet työelämään
Liiketalouden opinnot tarjoavat Jennan mielestä monipuoliset mahdollisuudet erilaisiin työtehtäviin. Jenna omaa kokemusta pankkialalta, jossa tradenomitutkinto antaa hyvät lähtökohdat työllistymiselle.
– Pankissa työtehtävät aloitetaan usein päivittäispalveluista, ja osaamisen karttuessa tarjoutuu mahdollisuuksia edetä haastavimpiin työtehtäviin, Jenna sanoo.
Vinkkejä uusille opiskelijoille
Vinkiksi uusille opiskelijoille Jenna antaa opintojaksojen etsimisen oman kiinnostuksen ja tulevaisuuden mukaan.
– Opinnäytetyön aiheen valinnassa lähtee liikkeelle miettimällä, mitkä ovat olleet mielenkiintoisia opintojaksoja ja mistä opintojaksoista on nauttinut.
Jenna työskentelee tällä hetkellä sijoitusasiantuntijana OP Länsi-Suomessa. AMK-opintojen jälkeen Jenna on suorittanut töiden kautta sijoituspalvelu- sekä sijoitusneuvojan tutkinnot. Näitä suorittaessaan hän huomasi tenttimateriaalien koostuvan osittain samoista asioista, jotka olivat tuttuja opintojen kautta. Nämä tutkinnot edelleen kasvattivat osaamista sijoitustoimintaan liittyen.
Lue lisää liiketalouden opinnoista
Jenna Mäntyvaara
Tutkinto: Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto
Ammatti: Sijoitusasiantuntija, Länsi-Suomen Osuuspankki