MOOD. -opinnäytetyönäyttely tuo esiin kuvataiteen opiskelijoiden tuntoja
SAMKin Taidekoulun kampuksen perinteinen opinnäytetyönäyttely toteutetaan tänä keväänä ensimmäistä kertaa verkossa. Mukana on 25 taiteilijaa ja siis 25 tunnelmaa.

Rosalia Silfer on tehnyt digitaalisesti sisältä koettavan Aberla-veistoksen. Hän on työskennellyt performanssia ja kuvanveistoa yhdistellen.
Näyttelyä luotsannut kuvataiteen opettaja Aapo Korkeaoja kertoo opinnäytetyönäyttelyiden olevan aina tekijöidensä näköisiä. Myös tämä näyttely on kokoelma tietyn vuosikurssin ja samalla taiteilijamikrosukupolven töitä. Näyttelyä ei varsinaisesti kuratoida, mutta opinnäytetyön ohjaajien ja omien opettajien kanssa käyty prosessi leimaa teosten kehitystä.
– Joissain tapauksissa yksittäinen kurssi ja käsitelty teema on ollut niin merkityksellinen, että sen jäljet ja kehitys näkyvät myös opinnäytetöissä. MOOD. -nimi antaa saman viitteen. Mukana on 25 taiteilijaa ja siis 25 tunnelmaa. Verkkonäyttely sopii tähän asetelmaan mainiosti, koska se antaa jokaiselle selkeän oman tilan. Aapo Korkeaoja kehuu opiskelijoiden töitä. Ne on toteutettu hyvin eri tavoin. Esimerkiksi Rosalia Silfer on tehnyt digitaalisesti sisältä koettavan Aberla-veistoksen. Hän on työskennellyt performanssia ja kuvanveistoa yhdistellen.
– Heikki Korkalan teos taas on osittain digitaalinen, lisättyä todellisuutta ja abstraktia maalaustaidetta yhdistävä kokonaisuus. Ensimmäinen laatuaan ja monella tavalla mielenkiintoinen.
Haasteita ja uudistumista
Aapo Korkeaoja myöntää, että näyttelyprosessi on ollut tänä keväänä erityisen haasteellinen, mutta hän näkee myös hyvää. Kevät on ollut valtavan uudistumisen aikaa.
– Tämä kehitysaskel tuskin olisi tullut otettua, jos ei olisi ollut välttämätöntä toimia. Hyvä siis niin.
– Opiskelijoiden on toisaalta täytynyt sopeutua muutokseen, joka on kohdistunut yhteen heidän elämänsä merkittävimpään hetkeen. Henkilökunnalle tämä on ollut hyppy tuntemattomaan ja pienessä tiimissä on täytynyt venyä tavanomaisten työnkuvien ulkopuolelle.
Osa opinnäytetöistä on esillä kesänäyttelynä Kankaanpään Taidekoulun galleriassa sekä SAMKin Porin kampuksen Taidekäytävässä 28.8.2020 asti.
Lisätiedot:
Kuvataiteen opettaja Aapo Korkeaoja
aapo.korkeaoja@samk.fi
044 710 3580
#moodpiste2020