Monimuoto-opiskelu SAMKissa on vastannut Linda Ohra-ahon odotuksia

Linda Ohra-aho päätyi Tampereelta Poriin opiskelemaan sosionomiksi. Nyt kaksi vuotta opiskellut monimuoto-opiskelija oli kuullut SAMKista etukäteen hyvää. Moni muukin asia muodostui tärkeäksi opiskelupaikkaa hakiessa.

Linda Ohra Aho

Monimuoto-opiskelu on vastannut sisällöllisesti hyvin Lindan odotuksia. Opintojaksot ovat monipuolisia ja mielenkiintoisia, mutta etäopetuksen määrä yllätti.

– Porista on lyhyt matka Tampereelle ja uusi, viihtyisä kampus sijaitsee rautatieaseman lähellä. Lisäksi SAMK on ainoa korkeakoulu, jossa sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa voi opiskella kuvataideterapeuttisten menetelmien käyttöä. Siihen itsekin erikoistun.

Opintojaksoja suuntautumisessa on aiheeseen liittyen useampia, kuten ”Kuvataideterapeuttinen työskentely lasten, nuorten ja aikuisten kanssa, ryhmätyöskentely” ja ”Kuvataideterapeuttisen työn lähtökohdat ja yksilötyöskentely”.

– Itselleni mieluisimmat opintojaksot ovat liittyneet juuri näihin kuvataideterapeuttisten menetelmien hyödyntämiseen sosiaalityössä sekä kesäksi otin koulusosiaalityöhön liittyvän opintojakson, jota odotan mielenkiinnolla.

Sosiaaliala oli Lindalle selvä valinta

– Päädyin opiskelemaan alaa, koska haluan tehdä merkityksellistä työtä ihmisten parissa. Sosionomina voin tukea heikompiosaisia ja edistää erilaisten ihmisten hyvinvointia. Lisäksi sosiaalialalla on hyvät työllistymismahdollisuudet.

Linda on suorittanut tähän mennessä kaksi harjoittelua, jotka ovat tarjonneet monipuolisen katsauksen sosiaalityön eri tehtäviin.

– Ensimmäisen orientoivan harjoittelun suoritin koulunuorisotyöntekijän työhön perehtyen. Pidimme muun muassa yläastelaisille pienryhmiä, joissa pohdimme erilaisia aiheita esimerkiksi eettisyyteen liittyen, hän sanoo.

– Lisäksi teimme paljon kiusaamisen vastaista työtä esimerkiksi puuttumalla kiusaamiseen ja selvittämällä erilaisia kiusaamistilanteita. Koulunuorisotyöntekijälle sai myös tulla matalalla kynnyksellä keskustelemaan ilman ajanvarausta kaikista mieltä askarruttavista asioista.

Toisen harjoittelunsa Linda suoritti Coronarialla Laku-perhekuntoutuksessa ja Omaväylä-kuntoutuksessa.

– Osallistuin harjoittelussa monipuolisesti erilaisiin yksilö- ja ryhmätapaamisiin neuropsykiatrisen diagnoosin saaneiden lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä kanssa. Lisäksi pääsin osallistumaan yhteen Laku-perhekuntoutusviikonloppuun, jossa järjestimme muun muassa erilaisia kuntoutus- ja vertaistukiryhmiä.

Molemmat harjoittelut olivat Lindan mielestä mielenkiintoisia ja antoisia. Tänä kesänä hän on kesätöissä lastensuojelussa, tarkoitus on suorittaa siinä samalla myös seuraava harjoittelujakso.

Monimuoto-opiskelussa on puolensa

Monimuoto-opiskelussa on Lindan mukaan puolensa, ja se helpottaa esimerkiksi töissä käyntiä opiskelun ohella. Töiden ohella opiskelu vaatii kuitenkin paljon itsekuria ja suunnitelmallisuutta.

– Monimuotona opiskellessa mukavaa on, kun itse opiskelu ei ole kovin paikkakuntasidonnaista. Opintoja pystyy suunnittelemaan yksilöllisesti, ja jos haluaa hidastaa tahtia opiskelussa voi opintoja ottaa vähemmän ja tietysti myös toisinpäin opintoja on mahdollisuus ottaa enemmänkin, mikäli tahtoo.

Linda mainitsee opiskelukavereiden merkityksen ja pitää tärkeänä ryhmäläisiltä saatua tukea ja mahdollisuutta jakaa fiiliksiä puolin ja toisin. Lähiluennoilla keskustelu on vuorovaikutteista ja se edistää oppimista.

Lue lisää sosiaalialan monimuoto-opinnoista Linda Ohra Aho

Linda Ohra-aho

  • sosionomiopiskelija
  • suuntautuu kuvataideterapeuttisiin menetelmiin, suuntautuminen alkaa joka kolmas vuosi

Jaa tämä sivu

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Kuvassa on SAMKin opiskelijoita kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Week -viikolta.

Syksyn haut käynnistyivät – SAMKissa haussa kymmenen tutkinto-ohjelmaa

Syksyn hakuajat alkoivat tänään. Haut päättyvät 10.9.2026 klo 15.00. SAMKissa on tarjolla kymmenen koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2027 alussa.