Mitä kuuluu, SAMMAKKO?

Poikkeuskevät on vaikuttanut monella tapaa opiskelijoiden arkeen. Kysyimme opiskelijakunta SAMMAKKOn hallituksen puheenjohtaja Linda Kolehmaiselta, miten opiskelijakunnan kevät on mennyt.

SAMMAKKOlaisia opiskelijoiden olohuoneessa Porin kampuksella.

SAMMAKKOlaisia opiskelijoiden olohuoneessa Porin kampuksella.

Mitä opiskelijakunnalle kuuluu, hallituksen puheenjohtaja Linda Kolehmainen?

– Hyvää meille kuuluu, olemme saaneet hommat toimimaan etätyöskentelystä huolimatta.

Mitä teillä on työn alla juuri nyt?

– Tuleva YTHS:n laajennus on isosti puheenaiheena sekä SAMMAKKOssa että koko opiskelijakuntakentällä. Porin ja Rauman osalta emme esimerkiksi vielä tiedä, mihin palvelut tulevat sijoittumaan. On tärkeää, että YTHS:n palvelupisteet olisivat helposti saavutettavissa kaikille opiskelijoille. Koronakevään jälkeen suunnittelemme innolla orientaatioviikkoa ja syksyn tapahtumia. Seuraamme tietenkin tarkasti viranomaisten suosituksia tapahtumien osalta. Ensi keväänä käydään kuntavaalit ja valmistaudumme myös niihin yhdessä muiden opiskelijajärjestöjen kanssa.

Miten poikkeuskevät on sujunut opiskelijakunnan näkövinkkelistä?

– On ollut mielenkiintoista keksiä kaikille toiminnan osa-alueille etävaihtoehtoja. Otimme käyttöön SAMMAKKOn oman Discord-kanavan, jossa voi keskustella toisten opiskelijoiden kanssa ja sitä kautta vähentää yksinäisyyttä etäarjessa.

Miten toimintanne on järjestetty poikkeusaikana?

–Asiakaspalvelu on toteutettu täysin etänä. Opiskelijoilta on tullut yhteydenottoja Instagramin, Facebookin, sähköpostin avulla ja olemme iloisia siitä, että opiskelijat ovat silti löytäneet meidät vaikkemme olekaan toimistolla paikalla. Wapprobatur korvattiin Wappufarssilla Discordissa, jossa pelailtiin, pidettiin musavisaa ja järjestettiin muuta ohjelmaa perutun opiskelijavapun tilalle. Opiskelijoiden Mielenterveysviikko toteutettiin myös etänä Discordissa ja somessa yhdessä oppilaitospastorien ja -diakonien kanssa.

Miten opiskelijat ovat kokeneet menneen kevään? Mikä heitä on puhututtanut?

– Toteutimme yhdessä SAMOKin kanssa etäopiskelun laatukyselyn, josta nousi huolestuttavia tuloksia opiskelijoiden jaksamisesta. Melkein 60 % opiskelijoista on etäopiskeluaikana kokenut jaksamisensa huonommaksi tai erittäin paljon huonommaksi. Peruuntuneet työharjoittelut ja vaihtojaksot ovat laskeneet opiskelijoiden motivaatiota. Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita on erityisesti puhuttanut peruuntuneet harjoittelut ja kuinka niitä voidaan korvata. SAMMAKKOssa ollaan kuitenkin iloisia siitä, että näistä asioista on ollut hyvä ja avoin keskusteluyhteys SAMKin suuntaan. Olemme voineet välittää opiskelijoiden kokemuksia poikkeustilassa, ja yhdessä etsiä ratkaisuja, joilla opiskelua ja jaksamista voidaan tukea.

Millä mielin odotatte ensi syksyä?

– Innolla ja mielenkiinnolla! Erityisesti odotamme, että pääsisimme järjestämään Kurnajaiset ja Loikka-liikuntatapahtumat. Seuraamme koko ajan, miten koronatilanne kehittyy ja mahdollisesti vaikuttaa syksyn suunnitelmiin.

[fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only] [fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no] [fts_instagram instagram_id=17841400714380848 access_token=IGQVJXNWt3U1AwMy0ySUZAybzBFNnlxN1dXM0RDNVBxNzBPZAmgyWXRUdTN2dlNucEtuekhocWxkSFVHb0hhUWJPbUhZAend4X2xuNm9QU2UxTG1IMnNvTVJQa1BtMUxIYnc0WEZA5akh3 pics_count=6 type=basic height=500px super_gallery=yes columns=1 force_columns=no space_between_photos=1px icon_size=65px hide_date_likes_comments=no] [fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

Sopimuksen allekirjoittivat SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Mari Sandell.

Helsingin yliopiston maisterikoulutusta ja tutkimusta Satakuntaan

Helsingin yliopisto ja SAMK aloittavat yhteistyön, joka vahvistaa luonnonvara-alan teknologiaosaamista ja avaa SAMKin opiskelijoille uusia jatko-opintopolkuja.

SuomiAreenan tilaisuus Porin kaupungintalon sisäpihalla, kameramies seisoo selin etualalla, taustalla keskustelijat.

SAMK mukana SuomiAreenassa avaruusteknologian, osaamisen ja kestävän tulevaisuuden teemoilla

SAMK on mukana SuomiAreenassa Porissa 23.–26.6.2026. SAMK osallistuu viikon aikana sekä Kansalaistorin ohjelmaan että SuomiAreenan suureen avaruuspäivään, jossa pohditaan avaruusteknologian mahdollisuuksia ja Suomen roolia alan tulevaisuuden menestystarinana.

Valmistuvan opiskelijan puheen piti Yrittäjän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Viivi Virtanen.

SAMKissa juhlittiin valmistuneita – Katso tunnelmia eri kampuksilta

SAMKin valmistumisjuhlaa eli publiikkia vietettiin viime viikolla. Juhlaan olivat tervetulleita kaikki lukuvuoden 2025–2026 aikana valmistuneet ja heidän läheisensä. Juhlijoita oli tänä vuonna ennätysmäärä.