Nainen seisoo seinän vieressä muistivihko käsissään.

Ajankohtaista

Syvenny ajankohtaisiin aiheisiin

Lue uutisia ja katso ajankohtaiset tapahtumat tapahtumakalenteristamme.

Sidosryhmämediamme Agora on suunnattu yhteistyökumppaneille, työnantajille ja alumneille. Kerran vuodessa julkaistaan Agora-lehti, joka koostetaan SAMKin menestystarinoista. Ympäri vuoden julkaistaan lisäksi mielenkiintoisia, toimintaamme taustoittavia artikkeleita. Julkaisemme myös blogeja työstä ja sen tekijöistä, asioita opinnoista tutkimukseen ja korkeakoulupolitiikkaan – henkilökohtaisella otteella.

Kevään yhteishaku avaa tien oikeustradenomiksi

SAMK laajentaa koulutustarjontaansa uudella oikeustradenomin hakukohteella. Opinnot suoritetaan kokonaan verkkototeutuksena, mikä mahdollistaa opiskelun esimerkiksi työn tai muun elämän rinnalla. Oikeustradenomin opinnoissa perehdytään useisiin eri oikeudenaloihin sekä julkisoikeuden että yksityisoikeuden puolelta.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta, Componentan HR Generalisti Maija Turunen ja Porin valimon päällikkö Pasi Vartiainen.

Componenta ja SAMK vahvistavat yhteistyötään – tavoitteena on vuorovaikutuksen ja alueellisen osaamisen kehittäminen

SAMK on solminut kumppanuussopimuksen Componentan kanssa. Yhteistyön tavoitteena on lisätä vuorovaikutusta, parantaa opiskelijoiden mahdollisuuksia tutustua konepajateollisuuden toimintaan sekä vahvistaa alueellista osaamista.

Työpaja jalkautui saven etsintään Kankaanpään Lempussa.

Ympäristötaide saa uusia muotoja luonnonmateriaaleista

SAMKin Resurssiviisauden tutkimuskokonaisuuden koordinoima Taide, teknologia ja kestävä matkailu -projekti järjesti Taidekoulun kampuksella Kankaanpäässä ympäristötaiteen osaamista vahvistavan villisavityöpajan.

Yellow chrysanthemums.

SAMKista valmistui lokakuussa yhteensä 60 opiskelijaa

SAMKista valmistui lokakuussa yhteensä 60 opiskelijaa. Valmistuneista yhdeksän suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Kaksitoista ammattikorkeakoulua valmistelee konkreettista ehdotusta tohtorikoulutukseksi – ilmoittaudu Ammatilliset tohtoritutkinnot -​ehdotuksen julkaisutilaisuuteen

Kaksitoista suomalaista ammattikorkeakoulua julkistaa Ammatillinen tohtoritutkinto -ehdotuksensa keskiviikkona 5.11.2025 klo 11.00–12.30 järjestettävässä tilaisuudessa.

Kukkapuska

SAMKista valmistui syyskuussa yhteensä 34 opiskelijaa

SAMKista valmistui syyskuussa yhteensä 34 opiskelijaa. Valmistuneista kaksi suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Kolme SAMKin opiskelijaa poseeraa violetin seinän edessä.

SAMKin julkaisut

Asiantuntijamme tuottavat tutkimus- ja kehittämisprojekteissa sekä opetuksessa tutkimuksia, raportteja, oppimateriaaleja, videoita ja muita julkaisuja.
Lue lisää SAMKin julkaisutoiminnasta