Insinöörikoulutus luo monia mahdollisuuksia: Sähköinsinööristä ydinvoimalan operaattoriksi

Janne Tommila valmistui sähköinsinööriksi SAMKista vuonna 2012 ja työskentelee tällä hetkellä Olkiluodon ydinvoimalassa vuoroinsinöörinä.

25.3.2022 | Teksti: Roosa Siuko, SAMKin opiskelija | Kuva: Roosa Siuko

Kuva 1 Janne Tommila

Janne viihtyy hyvin nykyisessä työssään vuoroinsinöörinä.

34-vuotias Janne haki opiskelemaan insinööriksi ennen armeijaan menoa lukiosta päästyään. Ydinvoimalan operaattorina työskennellessään Janne toimii pääosin tietokoneen ja erilaisten valvontalaitteiden parissa.

– Voimalaitoksen valvomossa tehdään prosessin valvontaa. Seurataan, että kaikki toimii hyvin, ja jos ei, niin tehdään tarvittavia toimenpiteitä.

Vuoroinsinöörinä työskentely

Jannen mukaan ydinvoimalassa työskentely on oma maailmansa. Yhtenä eroavaisuutena vuoroinsinöörin ja sähköinsinöörin työnkuvissa on Jannen mukaan se, ettei esimerkiksi sähkösuunnittelua tehdä. Janne kertoo, että vuoroinsinöörin työ liittyy enemmän insinöörien yleiskoulutukseen, mutta tietämystä kuitenkin tarvitaan myös kaikilta aloilta, kuten kone-, sähkö- ja prosessipuolelta.

Janne viihtyy hyvin nykyisessä työssään vuoroinsinöörinä. Parasta Jannen mukaan työssä on se, että se on kiinnostavaa ja mielekästä. Janne tykkää työskennellä alallaan sekä pitää siitä, millaista työ ylipäätään on.

– Tykkään vuorosysteemistä, jota teen.

Insinöörikoulutus ja työllistyminen

Jannen mukaan työelämää varten vaaditut taidot sekä osaaminen opitaan käytännössä töitä tekemällä. Töiden saaminen tutkinnon suorittamisen jälkeen oli Jannen mukaan vaikeaa, koska silloin elettiin hieman vielä finanssikriisin jälkeistä aikaa.

– Meni reilut puolitoista vuotta, että pääsi koulutusta vastaaviin töihin.

Janne kertoo, että insinöörikoulutus avaa monia ovia työelämässä sekä on monipuolista. Koulutus on myös hieman käytännönläheisempää kuin esimerkiksi yliopistossa hankittava koulutus.

– Insinööri voi päätyä hyvin moniin eri työtehtäviin.

Opinnäytetyö ja harjoittelu

Opinnäytetyönään Janne suunnitteli Satmatic Oy:lle kiskosillan, koska yrityksen oli tuolloin tarkoitus alkaa niitä valmistamaan. Janne kertoo opinnäytetyönsä olleen melko haastava, koska aiempaa kokemusta tai tietämystä aiheesta hänellä ei juurikaan ollut.

– Harjoittelun suoritin kesätöinä Luvata Porilla ja Teollisuuden Voimalla.

Vinkkejä opiskelijoille

Harjoittelussa Janne kehottaa olemaan aktiivinen.

– Harjoittelupaikoista kannattaa ottaa käytännönläheinen hyöty irti, jos vain mahdollista. Kannattaa itse hankkia kaikenlaista tietoa ja osaamista opiskelun ulkopuolelta.

Kuva 2 (toinen Vaihtoehto)

Janne Tommila

  • Valmistunut: SAMKista sähköinsinööriksi
  • Työskentelee: vuoroinsinöörinä Olkiluodon ydinvoimalassa
  • Harrastukset: musiikki ja voimannonnosto

25.3.2022 | Teksti: Roosa Siuko, SAMKin opiskelija | Kuva: Roosa Siuko

Lisää aiheesta

Aurinkokeräin/Solar Tracker
| Energia

Aurinkosähköjärjestelmää hyödynnetään SAMKin opetuksessa ja tutkimuksessa

SAMKissa on opetus- ja tutkimuskäytössä laaja aurinkosähkölaitteisto, johon kuuluu noin tusina eri suuntaan olevia erillisiä järjestelmiä, erilaisia akustoja ja myös suurempi aurinkokeräin. Eri alojen opiskelijoille on useita opintojaksoja, joilla aurinkoenergiajärjestelmiin liittyvää tietoutta hyödynnetään.
Talo palaa ilmiliekeissä / The house is in flames
| Energia

Opinnäytetyö: Suomessa käytettävät katemateriaalit soveltuvat paloturvallisuuden kannalta hyvin aurinkosähköjärjestelmille

Keväällä 2021 valmistuneessa rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opinnäytetyössä selvitettiin, millainen on hyvä katemateriaali ja kattorakenne paloturvallisuuden kannalta, kun pientaloon ollaan asentamassa aurinkosähköjärjestelmää. Tutkimuksen perusteella kaikki Suomessa käytettävät katemateriaalit ja kattomuodot soveltuvat aurinkosähköjärjestelmille.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Mirja Röyttä opiskeli lähihoitajasta tradenomiksi ja haaveilee henkilöstöpäällikön tehtävistä. Opinnäytetyössään hän tutki mitkä asiat vaikuttavat terveydenhuollon henkilöstön sitoutumiseen ja mistä työnantaja voi ne tunnistaa. Hän on myös rekrytoinut varttuneita hoitajia keikkatöihin. Lue koko juttu: www.samk.fi/uutiset/lahihoitajasta-tradenomiksi/#tradenomi #verkkotutkinto #samk #huittinen #katsetulevaisuuteen ... See MoreSee Less
View on Facebook

Twitter feed is not available at the moment.