Erilainen matkailuvuosi antoi SAMK EduTravelissa aikaa sisäiseen kehittämiseen

Vuosi 2020 oli kansainvälisessä matkailussa hyvin erilainen totuttuun verrattuna. Rajoitusten puitteissa SAMK EduTravel sai kuitenkin aikaa toimintansa kehittämiseen. Tämän ansiosta matkatoimisto on yhä toiminnassa ja entistäkin paremmalla pohjalla valmiina uusiin haasteisiin.

29.4.2021 | Teksti: Anna Rantanen ja Maaria Berg | Kuva: Bogdan Enacica

EduTravel opiskelijaryhmä / EduTravel Students

SAMK EduTravelin opiskelijatiimi koostui syksyllä 2020 International Tourism Development -koulutusohjelman toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoista. Kuvassa myös mentorit (edessä vasemmalla).

SAMK EduTravel on koulutukseen erikoistunut incoming-matkatoimisto, jonka tehtävänä on edistää koulutusmatkailun kasvua Satakunnassa ja länsirannikolla, sekä toimia oppimisympäristönä SAMKin palveluliiketoiminnan osaamisalueen opiskelijoille. Matkatoimisto toimii koulutusmatkakokonaisuuksien ja -palveluiden välittäjänä ja räätälöijänä Satakunnassa kohteen matkailupalveluiden tarjoajien, oppilaitosten ja aasialaisten, koulutusmatkoja asiakkailleen myyvien matkanjärjestäjien välillä.

– Julkaisimme ensimmäisen vuosikertomuksemme osoittaaksemme, että pandemiasta huolimatta olemme yhä olemassa, sekä luodaksemme toiminnallemme näkyvyyttä sidosryhmille SAMKissa ja sen ulkopuolella: haluamme näyttää, mitä korona-aikana on tehty ja mitä on suunnitelmissa, kertoo SAMK EduTravelin toiminnanjohtaja Maaria Berg.

Koronapandemian tuomien matkustusrajoitteiden vuoksi EduTravelin ainoa leirikoulu, ja samalla ainoa vierailijaryhmä vuonna 2020 järjestettiin tammikuussa. Maaliskuulta elokuulle matkatoimisto oli suljettuna. Toimintaa jatkettiin jälleen syyskuussa rekrytoimalla uudet opiskelijat työtehtäviin toiminnan kehittämistä varten. Marraskuussa EduTravel osallistui Matkailuyrityksille kasvua Kiinasta -yritysryhmähankkeen kanssa Visit Finlandin järjestämään China Virtual Road Show’hun, jossa suomalaiset matkailuelinkeinon ja -kohteiden edustajat kohtasivat kiinalaisia matkanjärjestäjiä kahdenvälisissä virtuaalimyyntitapaamisissa. SAMK EduTravel markkinoi tapahtumassa yhteistyökumppaneidensa matkailupalveluja sekä Satakuntaa matkailukohteena.

Rajoituksista huolimatta toiminta jatkuu

Korona-aikana SAMK EduTravel on kehittänyt palvelukonseptiansa. Tänä vuonna matkatoimistossa keskitytään erityisesti yhteistyön vahvistamiseen SAMKin sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa.

– Oma pesä eli Satakunnan yhteistyöverkosto ja siihen liittyvät palvelut ja prosessit hoidetaan kuntoon, näin yhteistyökumppaneita ja ulkomaisia asiakkaita voidaan palvella entistä paremmin sekä edistetään liiketoiminnan kannattavuutta, kertoo Berg.

EduTravelin palvelutarjonnassa selvitetään potentiaalia tarjota kv-leirikouluihin ja teemaryhmiin liittyvän nykyisen tarjonnan lisäksi kehittämispalveluja satakuntalaisille B2B-yhteistyökumppaneille matkailutuotteistamiseen ja markkinointiin liittyen sekä opastettuja ryhmäpäiväretkiä ja virtuaalileirikoulujen mahdollisuutta.

Tällä hetkellä koulutusmatkoja ulkomailta tuleville vieraille ei voida järjestää, mutta opastetuille ryhmäpäiväretkille Satakunnassa voisi olla tarvetta. EduTravelissa onkin alettu kehittelemään päiväretkiä, joihin sisältyy kuljetukset, ruokailu sekä mukavia aktiviteetteja, jotka tutustuttavat suomalaiseen kulttuuriin, luontoon ja elämyksiin. Ensisijaisena kohderyhmänä näissä ryhmille järjestettävissä retkissä ovat SAMKin kansainväliset vaihto- ja tutkinto-opiskelijat.

Tämän lisäksi EduTravelissa on ajateltu virtuaalileirikoulujen järjestämismahdollisuuksia. Virtuaalimatkailusta on tullut Kiinassa suosittua pandemian aikana, ja sen kysyntä koulutusmatkailussa kävi ilmi myös China Virtual Road Show’n aikana. Kysymyksinä onkin, miten kulttuurivaihto kiinalaisten ja suomalaisten koululuokkien kesken, sekä matkailukohteen näkyvyys saadaan järjestettyä virtuaalivierailun kautta. Erilaiset videot sekä 360-kuvat voisivat olla erinomaisia apuvälineitä jälkimmäisen saavuttamisessa.

Edutravel Official Logo

29.4.2021 | Teksti: Anna Rantanen ja Maaria Berg | Kuva: Bogdan Enacica

Lisää aiheesta

Kuva JRC:n näyttelystä, mies kävelee editse
| Matkailu

Päivän kysymys: voiko matkailu pelastaa maailman?

Matkailu puhuttaa. Voinko matkailla kaikkialla ”koska mä voin”? Voisinko miettiä millä perusteilla valitsen esimerkiksi matkakohteeni, majapaikkani, ostokseni? Voiko himomatkaaja tehdä poisvalintoja niin, että ei koekaan luopuvansa vaan saavansa enemmän? Millaisia valintoja matkanjärjestäjä voi tehdä – ja millaisia matkailupalvelun tuottaja?
| Matkailu

Ensimmäiset ryhmät Kiinasta – SAMK perustaa incoming-matkatoimiston

SAMK perustaa uuden kansainvälisen oppimisympäristön, joka on opiskelijavoimin toimiva incoming-koulutusmatkatoimisto SAMK Bridge. Toiminta alkaa tammikuussa 2019 Porin kampuksella. Päätarkoituksena on järjestää koulutusmatkakokonaisuuksia Satakunnassa, kertoo SAMK Bridgen toiminnanjohtaja ja vastuuopettaja, lehtori Maaria Berg.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Twitter

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”.

#thinkfuture #artificialintelligence

Projektien kautta voidaan mahdollistaa monenlaista mielenkiintoista ja tärkeää asiaa. Tässä yksi esimerkki 3D- tulostuksesta. @SatakunnanAMK
@RoboAI2

Harjavaltalainen palveluyksikkö otti digiloikan – polttopuut ovat vaihtuneet 3D-tulostukseen:

Satakunnan alueella kehitetään uutta toimintaa, jossa ikääntyneiden ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden on mahdollista saada matalalla kynnyksellä ohjausta arkea helpottavasta teknologiasta ja pienapuvälineistä.

#katsetulevaisuuteen

Haemme johtamisen lehtoria vahvistamaan alan osaamista opetuksessa ja tutkimustoiminnassa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2024 alk. Ensisijainen toimipaikka Pori. Haku päättyy 13.10.2023 kello 16.
#katsetulevaisuuteen #rekrytointi #työpaikat

SAMKissa on toteutettu jo useana vuonna opiskelijahyvinvointikysely. Viimeisin toteutus osoittaa, että SAMKin opiskelijoiden yleinen hyvinvointi on kohentunut muutaman vuoden takaisesta.

#opiskelijahyvinvointi #katsetulevaisuuteen