Autonomiset alukset tulevat, mutta koulutettuja merenkulkijoita tarvitaan yhä

–  Ihan täysin miehittämätön laiva on vielä kaukana, sanoo Sauli Ahvenjärvi. Mitään ei tapahdu kovin nopeasti, sillä merenkulkuala on kansainvälisesti vahvasti säännelty. Iso asia ovat vastuukysymykset: jos laivassa ei ole päällikköä, kuka vastaa – ohjelmistovalmistaja vai varustamo?

4.1.2019 | Teksti: Aino Pelto-Huikko | Kuva: Anne Sankari & IAMU

Sauli Ahvenjärvi
Sauli Ahvenjärvi

Vielä tarvitaan merikapteeneja.
–  Turha pelko, etteikö merenkulun osaajia kannattaisi vielä kouluttaa. Maailmalla merikuljetusten volyymi kasvaa, tällä hetkellä ei rakenneta täysin autonomisia laivoja ja laivojen elinkaari on pitkä.

Milloin miehittämättömiä aluksia sitten on kansainvälisessä tavaraliikenteessä? Vuosi 2030 on Ahvenjärven mukaan optimistinen arvio, mutta vielä vuonna 2050 valtaosa on miehitettyjä.

Autonomisista aluksista puhuttaessa voidaan puhua eri asioista: autonomian asteita on monia. On kauko-ohjattuja aluksia, komentosilta voi olla ajoittain miehittämätön, autonominenkin alus voi olla miehitetty tai miehittämätön ja niin edelleen.

 Miehittämättömyys vaatii taloudellisen motiivin

–  Markkinoilla on oltava taloudellinen motiivi miehittämättömyyteen, Ahvenjärvi sanoo.

Motiivi voi liittyä turvallisuuteen tai liiketoimintamalleihin ja siihen, miten koko logistinen ketju hoidetaan. Isot teknologiayritykset haluaisivat merenkulusta isomman potin.

Jos laiva on puhtaasti tekninen yksikkö, sen voi hoitaa teknologiayritys.
– Silloin pelikenttä muuttuu aivan toisen näköiseksi ja laivoista lähtee paljon turhaksi muuttunutta: majoitustilat, ruokahuoltoon liittyvät asiat, pelastusveneet, konehuoneen valvomo…

Ahvenjärvi on kiertänyt kansainvälisissä konferensseissa puhumassa älykkäästä merenkulusta, autonomisista aluksista ja kyberturvallisuudesta. Hän on ollut niissä nostamassa autonomiaan ja miehittämättömyyteen liittyviä kysymyksiä esiin. Nyt niistä puhutaan jo paljon.
– Tämä on uusi aihe, asia on vasta kehittymässä, joten voi asiantuntijapohjalta kommentoida kehitystä, tehdä huomioita, heittää kysymyksiä, kyseenalaistaa asioita.

Puheenvuoro Presidents Forumissa IAMU Sauli Ahvenjärvi

Ahvenjärven puheenvuoro IAMU:n vuosikokouksen yhteydessä jäsenyliopistojen Presidents’ Forumissa, jossa hän sijaisti SAMKin rehtori-toimitusjohtajaa. Barcelona, lokakuu 2018.

Tekniikan tohtori Ahvenjärvi on toiminut merenkulkuun liittyvissä tehtävissä pitkään, aikoinaan jo kehittämässä turvallisuuskriittisiä dynaamisen paikannuksen järjestelmiä Hollmingilla Raumalla. Laivojen automaation turvallisuus oli aiheena myös vuonna 2009 tarkastetussa väitöskirjassa.

Nyt SAMK koordinoi kansainvälistä CYMET-hanketta, jossa tuetaan alan korkeakoulujen kyberturvallisuustietoisuutta ja -osaamista. Hanketta rahoittaa Merenkulkualan korkeakoulujen kansainvälinen järjestö IAMU, jonka hallitukseen SAMK kuuluu. SAMK on myös yksi neljästä tulevaisuuden merenkulkualan osaamistarpeita pohtivan IAMU:n suunnittelukomitean jäsenestä.
– Se on hieno paikka, nyt kun merenkulku elää tätä digitalisaation ja automaation laajentumisen vaihetta.

Kyberturvallisuus on ajankohtainen asia

Koulutuskentän on ymmärrettävä, mitä tulevaisuuden merenkulun ammattilaisen tulee osata. Merenkulun koulutuksen keskeinen standardi STCW (Standards of Training, Certification and Watchkeeping for Seafarers) ei sano esimerkiksi kyberturvallisuudesta vielä mitään.  STCW:n uusiminen on raskas prosessi, joten IAMU:ssa on alettu työstää kannanottoa aiheesta – se ei ole STCW:n vaihtoehto eikä korvaaja, mutta tuo sitä, mitä STCW:stä nyt puuttuu. YK:n alaiselta merenkulun organisaatiolta IMO:lta tullut jo kyberuhkien torjuntaan liittyvä sääntö varustamoiden turvallisuusjohtamisjärjestelmän täydentämisestä.

Ahvenjärvi sanoo, että kyberturvallisuus on akuutti asia – ja että varustamojen tietojärjestelmien heikoin lenkki on henkilöstö.
– Kaikkien pitäisi olla tietoisia siitä, millaisia kyberuhkia on olemassa ja miten ne liittyvät omaan tekemiseen, ettei tietämättömyyttään olisi avaamassa ovia kyberuhkille.

Kaikkien pitäisi olla tietoisia siitä, millaisia kyberuhkia on olemassa ja miten ne liittyvät omaan tekemiseen, ettei tietämättömyyttään olisi avaamassa ovia kyberuhkille

Ongelmat merelle voivat tulla myös varustamon maaorganisaation kautta: esimerkiksi koko varaus-, kassa- tai taloushallinnon järjestelmä voi kaatua.
– Tilannetta on seurattava jatkuvasti. On tiedettävä, miten autonomiset laivat pystyvät suojautumaan esimerkiksi GPS-häirinnältä – ja monelta muulta, mistä emme vielä edes tiedä.

Lisää aiheesta

Rauman satamaa Merimäen suunnasta. Kuva: Jussi Partanen. Rauman satamaa. Rauma harbour.
| Merenkulku

SAMKille merkittävä kansainvälinen merenkulun turvallisuuspalkinto

Vuoden 2016 kansainvälinen merenkulun turvallisuuspalkinto on myönnetty SEAHORSE- projektin työryhmälle. SAMK on ainut pohjoiseurooppalainen palkinnon saaja.
SAMKIn Sauli Ahvenjärven seurassa Gdynia Maritime Universityn Irek Czarnowski.Puolasta ja Svendborg International Maritime Academy’n Tina Birgitte Sörensen Tanskasta. Heidän kanssaan toteutamme merenkulun koulutusta ja kyberturvallisuutta koskevan projektin.
| Merenkulku

SAMK merenkulkualan korkeakoulujen järjestön hallitukseen

Kansainvälinen merenkulkualan korkeakoulujen järjestö, International Association of Maritime Universities (IAMU) piti lokakuussa vuosikokouksensa, jossa se vahvisti SAMKin valinnan järjestön hallitukseen (International Executive Board) vuosiksi 2018–2019.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Cannot call API for app 1123168491105924 on behalf of user 10157419919776743 Type: OAuthException
Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Erikoistumiskoulutuksella saavutat osaamisen, jota tarvitset toimiessasi palliatiivisen hoidon erityistasolla (B/C) tai perustason (A) vastuutehtävissä. Hae 31.12.2023 mennessä.Avaamme täydennyshaun Palliatiivisen hoidon asiantuntija (30 op) -erikoistumiskoulutukseen!Voit hakea koulutukseen aina 31.12.2023 asti. Koulutuksen toteutuminen on varmaa, otamme vielä muutamia opiskelijoita ryhmään.Lue lisää ja hae mukaan tästä: events.samk.fi/event/wJpkP ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Hae erikoistumiskoulutukseen 31.12.2023 mennessä. #katsetulevaisuuteen #erikoistumiskoulutus #palliatiivinenhoito

The new Research Center for Human Functioning was recently established at SAMK. The research center is led by Henna Kyhä, Research Manager and Doctor of Philosophy.

#thinkfuture #humanfunctioning #samkasanemployer

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus, jota luotsaa tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

#katsetulevaisuuteen #osallisuus #toimintakyky #samktyönantajana

Altogether 92 students graduated from SAMK in November. Fifteen of them graduated with a Master´s degree. The theses of graduates can be found on Theseus. SAMK congratulates all the graduates 🌺

#alumni #thinkfuture

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 92 opiskelijaa. Valmistuneista 15 suoritti YAMK-tutkinnon. Valmistuneiden opinnäytetyöt ovat luettavissa Theseuksessa. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita 💐

#alumni #katsetulevaisuuteen