Aune Isosomppi sai haavahoidon oppeja erikoistumiskoulutuksessa

Aune Isosomppi on ensimmäinen Espoon sairaalan palkkaama henkilö haavahoitajan toimeen. Oppinsa hän on saanut muun muassa haavahoidon erikoistumiskoulutuksesta.

Lähikuva Aune Isosompista.

– Sain kipinän haava­hoitoon jo opiskeluai­kana ja tuo sama kipinä jatkuu edel­leen. On kiinnostavaa tunnistaa, mikä ai­heuttaa haavan ja etsiä keinot, joilla sen voi hoitaa. Potilaan voinnin helpottaminen ja kivunlie­ventäminen ovat ykkösjuttu, mutta on myös palkitsevaa nähdä, kuinka haava paranee, sisätautikirurgian sairaanhoitajaksi aikanaan valmistunut Aune Isosomppi pohtii. Hänellä on pitkä työura muun muassa vuodeosastoilla, vanhainkodeissa ja kotisairaanhoidossa.

Konsultaatioita haavahoidosta

Aune Isosompin mukaan haavahoito on kehittynyt valtavasti viimeisen 30 vuoden aikana, kun teknologia on tullut avuksi.
– Nykyinen haavahoitajan tehtäväni Espoon sairaalassa on uusi. Haavahoitajan tehtävänkuva kattaa koko sairaalan.

Opin luottamaan omaan osaamiseeni, se oli kaikkein tärkein oppi.

Aune Isosompin työhön kuuluu esimerkiksi haa­vahoidon konsultaatiot eli haavan arviointi ja hoidon opastaminen. Hän osallistuu hoidon ja hoitotyön kehittämiseen sekä haavojen en­naltaehkäisyyn ja hoitoon. Hän vastaa myös haavakoulutusten suunnittelusta ja järjestämisestä sekä uuden tiedon hankinnasta, näyttöön perustuvan toiminnan kehittämisestä, tukemi­sesta ja käytäntöön soveltamisesta.

– Yhteistyö haavakeskuksen ja eri­koissairaaloiden kanssa sekä ver­kostoituminen haavayhdyshenkilöi­den kanssa on tärkeää. Toimin mukana painehaavojen eh­käisyn tunnistamisen kehittämises­sä Espoon sairaalassa. Pyrin ke­hittämään haavahoidon käytäntöjä entistä tehokkaimmiksi ja vaikutta­vimmiksi.

Valmiudet haavahoidon asiantuntijaksi

Aune Isosomppi halusi koulutuksen avulla syventää käytännön tietoa teorialla.

– Halusin valmiudet toimia haavahoidon asiantuntijana työyhteisössä sekä saada käytäntöön näyttöön perustuvaa tietoa ja kehittää myös omaa osaamistani käytännössä ongelmaratkaisuineen. Työvuosia haavahoidon parissa oli opintojen alkaessa takana 25 vuotta.

– Koska koulutuksestani oli jo pitkä aika, opin hyödyntämään erikoistumiskoulutuksessa verkko-opiskelua. Se tuotti aluksi haastetta minulle. Itseopiskelutaitoni kehittyivät opintojen aikana valtavasti. Verkostoituminen muiden opiskelijoiden kanssa oli antoisaa – ja jatkuu edelleen.

Haku haavahoidon erikoistumiskoulutukseen on käynnissä 31.5. asti AUNE Valokuva 2019

Auktorisoitu haavahoitaja Aune Isosomppi

”Koulusta suosittelen kaikille, jotka vähänkin ovat kiinnostuneita haavahoidosta. Ei katso ikää lähteä opiskelemaan ja syventämään tietoa, päinvastoin enemmänkin on hyötyä pitkästä työkokemusta.”

Aune Isosomppi teki auktorisoinnin vuonna 2019. Hän aloitti tänä vuonna myös sosiaali- ja terveysalan (ylempi AMK), hoitotyön kliininen asiantuntija -koulutuksessa, joka keskittyy haavahoitoon. Kipinän opiskeluun hän kertoo saaneensa SAMKista.

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Sopimuksen allekirjoittivat SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Mari Sandell.

Helsingin yliopiston maisterikoulutusta ja tutkimusta Satakuntaan

Helsingin yliopisto ja SAMK aloittavat yhteistyön, joka vahvistaa luonnonvara-alan teknologiaosaamista ja avaa SAMKin opiskelijoille uusia jatko-opintopolkuja.

SuomiAreenan tilaisuus Porin kaupungintalon sisäpihalla, kameramies seisoo selin etualalla, taustalla keskustelijat.

SAMK mukana SuomiAreenassa avaruusteknologian, osaamisen ja kestävän tulevaisuuden teemoilla

SAMK on mukana SuomiAreenassa Porissa 23.–26.6.2026. SAMK osallistuu viikon aikana sekä Kansalaistorin ohjelmaan että SuomiAreenan suureen avaruuspäivään, jossa pohditaan avaruusteknologian mahdollisuuksia ja Suomen roolia alan tulevaisuuden menestystarinana.

Valmistuvan opiskelijan puheen piti Yrittäjän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Viivi Virtanen.

SAMKissa juhlittiin valmistuneita – Katso tunnelmia eri kampuksilta

SAMKin valmistumisjuhlaa eli publiikkia vietettiin viime viikolla. Juhlaan olivat tervetulleita kaikki lukuvuoden 2025–2026 aikana valmistuneet ja heidän läheisensä. Juhlijoita oli tänä vuonna ennätysmäärä.