Anu päätti ryhtyä markkinoinnin ammattilaiseksi

Anu Brander valmistui luovan markkinoinnin (tradenomi, AMK) tutkinto-ohjelmasta syksyllä 2021 ja toimii nyt työllisyysasiantuntijana Porin seudun kuntakokeilussa.

23.1.2023 | Teksti: Fanny Tommila, SAMKin opiskelija | Kuva: Anu Brander ja Pixabay

Tietokone ja vihko pöydällä

Anu Brander aloitti opintonsa syksyllä 2018, kun oli merkonomitutkinnon suoritettuaan ollut kahden lapsen kotiäitinä jo tovin. Brander haki opintopaikkaa kahdesta eri tutkinto-ohjelmasta, mutta päätyi markkinoinnin opiskelijaksi, koska markkinointi kiinnosti häntä erityisesti.

Tutkinto mahdollistaa paljon ja avaa ovia

Opintojen aikana Brander ei osannut kuvitella, mihin työhön päätyisi, mutta oli varma siitä, että markkinointi houkutti enemmän kuin myynti – työmahdollisuuksien laajuutta hän ei osannut kuvitellakaan.

– Tradenomitutkinto on yleishyödyllinen ja se on mahdollistanut hakemaan mitä ihmeellisimpiä töitä.

Työttömänä Brander ehti olla neljä kuukautta ennen kuin nappasi itselleen työpaikan lukuisten hakemusten ja haastatteluiden jälkeen nykyisen työpaikkansa opastuspuolelta. Asiantuntijapaikkaa hakiessaan hänelle tarjottiin työtä opastuksesta, jonka hän otti vastaan ja kahdeksan kuukauden jälkeen hän siirtyikin jo haluamaansa rooliin asiantuntijana.

– SAMK valmisti siihen, että oli kaikki hakupaperit ja muut viimeisen päälle kunnossa, mikä varmasti nopeutti työnhakua.

Brander kertoo aiemman työnsä asiakaspalvelussa olleen hyvin hyödyllistä opastuksessa ja saaneensa harjoittelunsa kautta hyvät valmiudet englannin kieleen. Harjoittelunsa hän suoritti SAMKin Soteekissa.

Lyhyessä ajassa Brander on siirtynyt työssään vaativuusluokassa jo korkeimmalle tasolle ja viihtyy hyvin saavuttaessaan jo haluamansa roolin. Esimiesrooleja olisi mahdollista tavoitella, mutta Brander viihtyy paremmin arjen töitä tehden. Branderin työpaikalla on valitettavasti suuri vaihtuvuus, mutta tämä mahdollistaa talon sisältä eri roolien löytymisen, mikäli haluaa siirtyä jatkossa muihin töihin.

Kysyttäessä tulevaisuudensuunnitelmista Brander kertoo nauttivansa tämänhetkisestä tilanteestaan, eikä ole ajatellut tulevaisuutta sen suuremmin. Jatkokoulutus ylemmän AMKin suorittamisesta samalla alalla on käynyt mielessä, mutta tämä on vielä pitkän ajan päässä.

Vinkkejä opiskelijoille on muutama

– Malttia, vaikkei heti natsaisi.

Näin Brander vastaa, kun häneltä kysytään vinkkejä opiskelijoiden työnhakuun opintojen jälkeen.  Hän myös painottaa opintojen aikana verkostoitumista; työnhaku voi olla vaikeaa ilman suhteita. Brander kannustaa vielä opiskelijoita olemaan avoimia eri työvaihtoehdoille, vaikka oman alan kouluttautunutta ei haettaisikaan – moni ala kaipaa vain korkeakoulutasoista tutkintoa, jotta työntekijä voidaan kouluttaa ja perehdyttää juuri siihen rooliin, mihin hän on hakenut.

Anu Brander 2

Anu Brander

  • Anu Brander, 35-vuotias kahden lapsen äiti
  • Tradenomi (AMK)
  • Sosiaalinen - hänelle ei tee tiukkaa olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä
  • Aiempi työkokemus: erilaiset toimistotyöt, kala- ja lihamyynti, siivous, lastenhoito ja parkkiruutujen maalaus!

23.1.2023 | Teksti: Fanny Tommila, SAMKin opiskelija | Kuva: Anu Brander ja Pixabay

Lisää aiheesta

Nuori nainen istuu katsomassa kannettavaa tietokonetta.
| Opinnot ja opetus

Liiketalouden opiskelija Saraa kiinnostaa tulevaisuudessa yrittäjyys

Sara Yli-Kärkelä päätyi SAMKiin opiskelemaan luovaa markkinointia. Hän on nyt toisen vuoden tradenomiopiskelija, ja hän on viihtynyt SAMKissa hyvin. Sara haluaisi tehdä tulevaisuudessa markkinointia jollekin yritykselle.
Juho Grönroos sohvalla kannettavan tietokoneen kanssa
| Liiketoiminta

Liiketalous alkoi kiinnostaa Juhoa jo peruskoulussa

Juho Grönroos aloitti SAMKissa liiketalouden opinnot 2021 syksyllä, suuntautumisena taloushallinto. Ajatus liiketalouden opinnoista heräsi jo peruskoulun loppuvaiheilla.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Cannot call API for app 1123168491105924 on behalf of user 10157419919776743 Type: OAuthException
Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Erikoistumiskoulutuksella saavutat osaamisen, jota tarvitset toimiessasi palliatiivisen hoidon erityistasolla (B/C) tai perustason (A) vastuutehtävissä. Hae 31.12.2023 mennessä.Avaamme täydennyshaun Palliatiivisen hoidon asiantuntija (30 op) -erikoistumiskoulutukseen!Voit hakea koulutukseen aina 31.12.2023 asti. Koulutuksen toteutuminen on varmaa, otamme vielä muutamia opiskelijoita ryhmään.Lue lisää ja hae mukaan tästä: events.samk.fi/event/wJpkP ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Hae erikoistumiskoulutukseen 31.12.2023 mennessä. #katsetulevaisuuteen #erikoistumiskoulutus #palliatiivinenhoito

The new Research Center for Human Functioning was recently established at SAMK. The research center is led by Henna Kyhä, Research Manager and Doctor of Philosophy.

#thinkfuture #humanfunctioning #samkasanemployer

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus, jota luotsaa tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

#katsetulevaisuuteen #osallisuus #toimintakyky #samktyönantajana

Altogether 92 students graduated from SAMK in November. Fifteen of them graduated with a Master´s degree. The theses of graduates can be found on Theseus. SAMK congratulates all the graduates 🌺

#alumni #thinkfuture

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 92 opiskelijaa. Valmistuneista 15 suoritti YAMK-tutkinnon. Valmistuneiden opinnäytetyöt ovat luettavissa Theseuksessa. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita 💐

#alumni #katsetulevaisuuteen