Ammattilaisjääkiekkoilijasta opiskelijaksi

Porin Ässien entinen kapteeni, Matti Kuparinen päätyi SAMKiin opiskelemaan fysioterapiaa avoimen väylän kautta. Hän kertoo, millaista oli siirtyä ammattilaisurheilijan elämästä opiskelijaelämään.

16.3.2022 | Teksti: Veera Iisakkala | Kuva: Veera Iisakkala

Matti Kuparinen

Matin opinnot SAMKissa ovat lähteneet liikkeelle hyvin.

Matti Kuparisella on takanaan pitkä ura ammattilaisjääkiekkoilijana, ja porilaiset muistavat hänet erityisesti Porin Ässien pelaajana ja kapteenina. Ura jääkiekon parissa vei häntä pelaamaan paitsi ympäri Suomea, myös esimerkiksi Venäjälle ja Italiaan. Vaikka Matista oli mukavaa nähdä maailmaa, hän tiesi silti aina, että haluaisi lopulta palata takaisin kotikonnuilleen Poriin.

Matti päätti ammattilaisurheilijan uransa vuonna 2019, minkä jälkeen hän aloitti fysioterapian opinnot SAMKin avoimessa ammattikorkeakoulussa ja jatkoi tutkinto-opiskelijana syksyllä 2021.

– Opiskelin vuoden SAMKin avoimessa ammattikorkeakoulussa fysioterapian opintojaksoja, minkä jälkeen pääsin avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi. Päästyäni sisään oli mukavaa huomata, että avoimen opintojaksot eivät juurikaan eroa tutkinto-opiskelijan opiskelusta. Kaikki ovat siis samalla viivalla.

Matti kiinnostui fysioterapiasta jääkiekkouransa aikana. Ässien fysioterapeuttien kautta hän sai ensikosketuksen alaan, tosin asiakkaan näkökulmasta.

– Urheilijana olin valitettavan usein fysioterapia-asiakkaana. Silloin sain kai ensimmäisen kipinän, että tämä voisi olla minun näköistäni työtä. Jääkiekkourani aikana minulla ei kuitenkaan ollut mahdollista vielä opiskella alaa.

Jäähallilta luokkaan

Onko ammattilaisurheilijataustasta hyötyä fysioterapeutille? Matti kokee, että vaikka kokemustieto urheiluvammoista voi auttaa asettumaan asiakkaan asemaan, tärkein urheilutaustasta tullut oppi on kuitenkin erilaisten ihmisten kanssa toimiminen.

– Oli minulla omia kokemuksia urheiluvammoista ja siitä, miten niitä minulla hoidettiin, mutta minulta puuttui teoriapohja tietysti täysin. Eri ihmisten kuntoutuminen on lisäksi erilaista; kaikille ei voida soveltaa samoja hoitometodeja. Urheilussa ollaan kuitenkin tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa ja tästä on mielestäni apua, sillä fysioterapia on asiakastyötä.

SAMKissa opiskelun tyylistä Matti kertoo, että eniten siinä painottuu käytännönläheisyys. Fysioterapian tutkinto-ohjelmassa on tärkeää päästä itse tekemään ja kokeilemaan.

Fysioterapiaa pitää päästä opettelemaan muutenkin kuin teoriassa.

Opiskelijaelämään sopeutuminen oli omanlaisensa prosessi, sillä Matti oli viimeksi opiskellut ennen uraansa urheilun parissa lukiossa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 2004.

– Ammattiurheilijan päivät ovat toisinaan lyhyempiä kuin opiskelijan päivät. Lisäksi opiskelutyyli on muuttunut aika merkittävästi 15 vuoden takaisesta. Useammat ryhmässäni esimerkiksi kirjoittavat tunneilla tietokoneella, mutta minä kirjoitan mielelläni edelleen paperille, Matti hymähtää.

Opiskelu on lähtenyt kuitenkin hyvin liikkeelle, ja Matti on ollut tyytyväinen omaan suoriutumiseensa. Matilla on tällä hetkellä takanaan noin 1,5 vuotta opintoja ja fysioterapian tutkinto-ohjelma kestää keskimäärin 3,5 vuotta. Edessä on siis vielä noin kaksi vuotta.

Toiveena työt nuorten parissa

Matti kertoo, että valmistumisen jälkeen hän haluaisi tehdä mahdollisimman monipuolista ihmisläheistä työtä ja ehkä erityisesti nuorten parissa.

– Lasten ja nuorten yleisliikkuvuus ja kunto on tutkimusten mukaan huonontunut viime vuosina, olisi kiva auttaa korjaamaan asiaa. Joskus voisi olla mukavaa tehdä fysioterapeutin töitä ammattiurheilijoidenkin parissa, mutta katsotaan sitä sitten! Nyt olen vasta puolivälissä tutkintoani, joten ehtii tässä vielä miettiä.

Millaisia terveisiä lähettäisit SAMKin fysioterapiatutkintoa harkitseville?

– Ala on todella mielenkiintoinen ja olen itse pitänyt SAMKissa opiskelusta. Opiskelijoita on monista lähtökohdista, kaikki eivät ole urheilijoita. Itse olen myös vanhimmasta päästä ryhmässäni ja olen silti päässyt hyvin mukaan porukkaan. Jos sinua siis kiinnostaa fysioterapia, niin kannattaa ehdottomasti hakea!

Kiinnostuitko fysioterapian tutkinto-ohjelmasta?

Haku fysioterapian tutkinto-ohjelmaan on 16.3.-30.3.2022.

Lue lisää SAMKin avoimen väylän opinnoista.

16.3.2022 | Teksti: Veera Iisakkala | Kuva: Veera Iisakkala

Lisää aiheesta

Vilma Heinola, kasvokuva
| Hyvinvointi ja terveys

Vilma Heinola nauttii fysioterapeutin opinnoista SAMKissa

Vilma Heinola opiskelee SAMKissa fysioterapiaa. Hänen kiinnostuksensa auttaa ihmisiä heräsi jo urheiluhierojan koulutusta käydessä.
Sakari Savimäki näppäilee kannettavaa tietokonetta sohvalla istuen.
| Hyvinvointi ja terveys

Fysioterapian englanninkielisillä AMK-opinnoilla kiinni työelämään

Sakari Savimäki valmistui joulukuussa englanninkielisestä fysioterapian tutkinto-ohjelmasta fysioterapeutiksi (AMK), Bachelor of Health Care.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Twitter feed is not available at the moment.