SAMKin kansainvälisten koulutusten hakijamäärä kasvoi

Satakunnan ammattikorkeakoulussa (SAMK) oli tammikuussa hakuja vieraskielisiin koulutuksiin. Tarjolla oli kuusi ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta.

Kansainvälisiä opiskelijoita työskentelemässä lasten kanssa.
Kansainvälisiä opiskelijoita harjoittelemassa lasten kanssa. Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Kuva: Tomi Glad

Sosiaali- ja terveysalan koulutukset ovat erityisen suosittuja SAMKissa. Kuvassa on kansainvälisiä opiskelijoita harjoittelemassa lasten kanssa.

Korkeakoulujen kevään yhteishaku oli kautta aikojen ensimmäinen yhteishaku, jossa hakijat eivät asettaneet hakutoiveita mieluisuusjärjestykseen. SAMKista haussa oli ainoastaan Physiotherapy-koulutus, jonka hakijoiden määrä kasvoi 218:sta 291:een.

Myös SAMKin kansainvälisten koulutusten ensimmäisen erillishaun kokonaishakijamäärä nousi viime vuoteen verrattuna 334:stä 379:ään. Hakijamäärä kasvoi erityisesti Nursing-koulutuksessa, johon oli 171 hakijaa. Uutena koulutuksena haussa oli Artificial Intelligence.

Hakijoita 60 eri maasta

SAMKiin oli hakijoita noin 60 eri maasta. Hakemuksista noin kaksi kolmasosaa tuli Suomen ulkopuolelta.

SAMK järjestää toisen erillishaun kansainvälisiin koulutuksiin 11.3.–1.4.2020. Haussa ovat mukana Physiotherapya lukuun ottamatta kaikki tammikuussa haussa olleet koulutusohjelmat ja niiden lisäksi lähes täysin verkko-opintoina toteutettavat englanninkieliset insinöörikoulutukset Industrial Management ja Logistics. Myös ylempään AMK-tutkintoon (Master) johtavat englanninkieliset koulutukset ovat haussa 11.3. –1.4.2020.

Yhteishaku suomenkielisiin koulutuksiin on 18.3.–1.4.2020 osoitteessa opintopolku.fi. Kaikkiin englanninkielisiin koulutuksiin haetaan osoitteessa studyinfo.fi.

SAMK on strategiansa mukaisesti lisännyt englanninkielisten koulutusten tarjontaa viimeisen kolmen vuoden aikana. Tällä hetkellä SAMKissa on kahdeksan bachelor-tutkintoon johtavaa koulutusta ja neljä master-tutkintoon johtavaa koulutusta.

Lisätietoja:

Lisätietoja kevään tulevista hauista: www.samk.fi/haku

Opiskelijapalveluiden päällikkö Janne Santala, p. 044 710 3012, janne.santala@samk.fi

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Tutka katolla. Tutkassa lukee Rauma Maritime.

Länsirannikko on Suomen huoltovarmuuskeskittymä -seminaari Raumalla

Länsirannikon rooli Suomen huoltovarmuudessa on merkittävä, ja tätä teemaa käsitellään laajasti Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) Merilogistiikan tutkimuskeskuksen järjestämässä seminaarissa 6. toukokuuta 2025 Raumalla.

DIVERSE-yliopistoallianssin edustajia tapaamassa toisiaan Lissabonissa.

Merkittävä askel Satakunnan kansainvälistymiselle - SAMK Euroopan komission lippulaivayhteistyöhön

Euroopan komissio on myöntänyt Seal of Excellence -laatuleiman Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) ja 11 muun eurooppalaisen korkeakoulun muodostamalle DIVERSE-yliopistoallianssille. Tämä asettaa SAMKin osaksi komission eurooppalaisen yliopistostrategian lippulaivayhteistyötä.

Pohjoisväylän alakoulun piha-alue

Opinnäytetyö: Porin kaupungin peruskoulujen välituntipihat hyvässä kunnossa

Anni Mannila kartoitti Porin kaupungin peruskoulujen välituntipihat marraskuussa 2023 SAMKissa valmistuneessa rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opinnäytetyössään.