SAMK osallistuu virtuaaliseen Study in Europe -tapahtumaan Singaporessa

SAMK on yksi seitsemästä suomalaisesta korkeakoulusta, joka osallistuu Study in Europe -messuille Singaporessa 26.9.2020. Ensimmäistä kertaa verkossa järjestettävään messutilaisuuteen ottaa osaa kaikkiaan yli 140 korkeakoulua 20 Euroopan maasta.

SAMKin opiskelijoita tietokoneiden ääressä.
Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijoita Porin kampuksella. Kuva: Tomi Glad

Messujen tarkoituksena on esitellä yhdellä alustalla Euroopan monipuolista koulutustarjontaa ja -mahdollisuuksia singaporelaisille nuorille ja heidän vanhemmilleen. Messukävijöillä on tapahtuman aikana mahdollisuus osallistua livechatteihin ja webinaareihin eri korkeakoulujen edustajien kanssa.

Maailmanlaajuinen COVID-19-pandemia on tuonut uusia toimintatapoja myös kansainväliseen koulutusvientiin. Virtuaalisesti järjestettävät messut ovat yksi tapa koulutusmarkkinoinnin toteuttamiseen eri puolilla maailmaa.

Yhteistyöllä saamme paremmin vietyä sanomaa korkealaatuisesta koulutuksesta.

– Opetushallituksen Study in Finland -tiimin kokoama messuosallistuminen Singaporessa edistää Suomen brändiä korkealaatuisen koulutuksen tarjoajana. Yhteistyöllä eri toimijoiden kanssa saamme paremmin vietyä sanomaa korkealaatuisesta ja työelämälähtöisestä koulutuksesta, kertoo SAMKin opetuksen vararehtori Timo Mattila.

Study in Europe -messuille osallistuu SAMKin lisäksi Arcada, Hanken, Haaga-Helia, Lapin ammattikorkeakoulu, Metropolia ja Helsingin yliopisto.

Tutustu Suomen virtuaaliseen messuosastoon: https://studyineurope.com.sg/country/finland

[fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only]

[fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no]

[fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

Ryhmäkuva vuoden 2013 Sisäympäristötutkimusryhmästä.

Tutkimuskeskus WANDER – 20 vuotta veden, materiaalien ja hygienian edelläkävijänä

Tutkimuskeskus WANDER juhlii 20-vuotista taivaltaan veden, materiaalien ja sisäympäristön hygienian asiantuntijana. Rauman SAMKin kampuksella toimiva keskus on vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavana veden ja materiaalien vuorovaikutusta tutkivana yksikkönä.

Tutka katolla. Tutkassa lukee Rauma Maritime.

Länsirannikko on Suomen huoltovarmuuskeskittymä -seminaari Raumalla

Länsirannikon rooli Suomen huoltovarmuudessa on merkittävä, ja tätä teemaa käsitellään laajasti Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) Merilogistiikan tutkimuskeskuksen järjestämässä seminaarissa 6. toukokuuta 2025 Raumalla.

DIVERSE-yliopistoallianssin edustajia tapaamassa toisiaan Lissabonissa.

Merkittävä askel Satakunnan kansainvälistymiselle - SAMK Euroopan komission lippulaivayhteistyöhön

Euroopan komissio on myöntänyt Seal of Excellence -laatuleiman Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) ja 11 muun eurooppalaisen korkeakoulun muodostamalle DIVERSE-yliopistoallianssille. Tämä asettaa SAMKin osaksi komission eurooppalaisen yliopistostrategian lippulaivayhteistyötä.